Vaikutusten arviointi
Liikennejärjestelmäsuunnittelulla voidaan vaikuttaa asukkaiden liikkumismahdollisuuksiin. Esimerkiksi yhdyskuntarakennetta, liikenneverkkoja ja palveluja kehittämällä voidaan parantaa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kilpailukykyä. Toisaalta liikennejärjestelmäsuunnittelulla on mahdollista pienentää liikenteen haitallisia vaikutuksia, jotka voivat pitkällä aikavälillä vaikuttaa merkittävästi ihmisten elinoloihin. Esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää onnistuneella suunnittelulla.
SOVA-laki määrää vaikutusten arviointiin
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011 on nk. SOVA-lain alainen. Siinä säädetään ympäristövaikutusten arvioinnista, joka koskee suunnitelmia ja ohjelmia. SOVA-lain ja sitä täydentävän valtioneuvoston asetuksen (347/2005) mukaan suunnitelmasta vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että suunnitelman ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin valmistelun kuluessa, jos suunnitelman toteuttaminen voi vaikuttaa merkittävästi ympäristöön. Vaikutuksia arvioidaan HLJ 2011:n ja sen osaselvitysten laadinnan kuluessa.
Tarkastelussa vaikutukset ympäristöön, maankäyttöön ja liikenteen toimivuuteen
Vaikutusten arvioinnin keskeisenä tavoitteena on antaa kokonaiskuva suunnitelman merkittävistä vaikutuksista. Ympäristövaikutuksen lisäksi tarkastellaan vaikutuksia esimerkiksi maankäyttöön sekä liikennejärjestelmän toimivuuteen ja turvallisuuteen liittyen. Vaikutuksia voidaan arvioida myös alueittain ja väestöryhmittäin. Arvioinnin on tarkoitus tukea suunnitelman valmistelua ja yhteistyötä suunnitelman laadinnassa, toteutuksessa, seurannassa ja julkisessa keskustelussa.
Liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutukset kohdistuvat koko suunnittelualueeseen, sen yrityksiin ja kuntalaisiin. HLJ 2011:n laadintaa varten on valmisteltu vuorovaikutus- ja viestintäsuunnitelmat, joissa esitetään, miten vuorovaikutus järjestetään.
Vaikutusten arvioinnin toteuttamisesta tehtiin lähtökohtaselvitys ja arviointisuunnitelma. Arvioinnin suunnittelussa tunnistettuja merkittäviä yhteiskunnallisia tavoitteita ovat muun muassa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, liikenne- ja ilmastopoliittiset tavoitteet sekä HLJ-visiotyössä kehitetyt kärkitavoitteet.