Tekstikoko:

 

Autojen yhteiskäyttö, kauden kysymyksen tiivistelmä

Yleistä autojen yhteiskäytöstä

Autojen yhteiskäyttöä koskevassa kysymyksessä tiedusteltiin vastaajan kiinnostusta yhteiskäyttöpalvelua kohtaan. Autojen yhteiskäyttö on joustavaa ja edullista auton vuokrausta. Se on vaihtoehto auton omistamiselle ja sopii niille, jotka eivät tarvitse autoa joka päivä.

Palvelun on arvioitu tulevan omaa autoa edullisemmaksi silloin, kun henkilö ajaa vuodessa alle 10 000 kilometriä. Autojen yhteiskäyttäjän ei tarvitse myöskään huolehtia auton huollosta tai pysäköintipaikan etsimisestä. Rekisteröitynyt asiakas saa auton käyttöönsä useista paikoista ja lyhyeksikin ajaksi. Auto avataan ja suljetaan älykortilla tai matkapuhelimella. Autojen yhteiskäyttö säästää kaupunkitilaa, ilmastoa ja rahaa.

Autojen yhteiskäyttö on kasvanut 1990-luvulta lähtien Euroopassa ja 2000-luvun puolella se on lisääntynyt voimakkaasti myös Pohjois-Amerikassa. Sveitsissä autojen yhteiskäyttäjiä on peräti 85 000, ja palvelu kattaa koko maan. Myös Ruotsissa on paljon autojen yhteiskäyttäjiä: palvelua on tarjolla 38 kaupungissa ja käyttäjiä yli 15 000.

Suomessa joulukuussa 2010 toiminnassa on ainoastaan yksi varsinainen yhteiskäyttöautoja tarjoava yritys, vuonna 2000 toimintansa aloittanut City Car Club. HSL:llä ja City Car Clubilla on yhteistyösopimus. Joukkoliikenteen matkakortilla saa liittymisedun, kun kortilla on ladattuna vähintään 30 päivää kautta.

Syksyllä 2010 valmistuneen raportin ”Autojen yhteiskäytön potentiaali ja vaikutukset” mukaan vuonna 2020 nykyisen trendin mukainen asiakasmäärä pääkaupunkiseudulla olisi 17 000. Tämän ansiosta pääkaupunkiseudulla autojen määrä laskisi noin 5 700 autolla ja pysäköintipaikkojen rakentamisessa säästettäisiin yli 85 miljoonaa euroa.

Lisätietoa autojen yhteiskäytöstä:
HSL:n matkustajan oppaassa
Yleistä tietoa autojen yhteiskäyöstä Motivan verkkosivuilla
City Car Clubin verkkosivuilla

Yhteiskäyttöautoilu kiinnostaa

Kauden kysymys yhteiskäyttöautoilusta oli HSL:n verkkosivuilla kesäkuusta marraskuuhun 2010, ja sinä aikana vastauksia tuli yhteensä 341. Vastaajista 88 % oli pääkaupunkiseudulta,10 % muulta Helsingin seudulta ja 2 % muista kaupungeista (Porvoo, Lahti, Turku ja Norrköping).

Kyselyyn vastaajista yli yhdeksän prosenttia oli jo auton yhteiskäyttöpalvelun jäsen. Marraskuussa 2010 Helsingin seudulla auton yhteiskäyttäjiä oli noin 3 400, joten todellisuudessa autonyhteiskäyttäjiä on seudulla alle prosentti asukkaista. Kauden kysymyksen tulokset on esitetty kuvassa.

Vastausten jakauma kysymykseen: Voisitko itse ajatella käyttäväsi auton yhteiskäyttöpalvelua? (N=341)

 
Vastaajat mainitsivat seuraavia syitä kiinnostuksen puutteeseen autojen yhteiskäyttöä kohtaan

  • ei tarvetta autolle toimivan joukkoliikenteen vuoksi
  • (oman) auton päivittäinen tarve esimerkiksi pitkien etäisyyksien, lasten kuljettamisen tai epäsäännöllisten aikataulujen vuoksi
  • auton yhteiskäyttöpalvelu tuntuu vieraalta
  • asuminen alueella, jossa ei ole autojen yhteiskäyttöpalvelupistettä
  • ikäraja (City Car Clubiin liittyäkseen henkilöllä on oltava vähintään kaksi vuotta voimassa ollut ajokortti)
  • ei ajokorttia, pyörä ja joukkoliikenne riittävät

Ehdotuksia autojen yhteiskäytön kehittämiseen

Avovastauksissa toivottiin muun muassa enemmän autojen noutopisteitä: esimerkiksi lisää pisteitä Kehä III:n pohjoispuolelle, lisää tiedotusta ja markkinointia autojen yhteiskäytöstä sekä enemmän yhteiskäyttöautoille korvamerkittyjä pysäköintipaikkoja ja paikkojen valvontaa. Lisäksi toivottiin hinnoittelun selkeyttämistä sekä uusia yrittäjiä alalle.

Vastauksissa tuotiin myös esille, että autojen yhteiskäyttö soveltuisi hyvin mökkimatkoille, jos hinnoittelu olisi kilpailukykyinen. Muutamaa vastaajaa yhteiskäyttöautojen kunto epäilytti. City Car Clubin autojen keski-ikä on 18 kuukautta ja yritys pitää huolta autojen kunnosta.

Muita avovastauksia

Avovastauksissa oli palautteita myös bussilinjojen liikennöintiin liittyen. Nykyistä joukkoliikenteen liikennöintiä koskevat palautteet tai muut yhteydenottopyynnöt tulisi lähettää HSL:n palautelomakkeen kautta. Palautelomake löytyy HSL:n verkkosivujen oikeasta yläkulmasta kieliversioiden vierestä.
Suora linkki palautelomakkeen

Tulosta
Copyright HSL