Tekstikoko:

 

Pyöräilyn lisääminen

Pyöräilyyn liittyvässä kauden kysymyksessä tiedusteltiin tehokkainta tapaa vaikuttaa oman tai perheenjäsenten pyöräilyn lisäämiseen. Pyöräily on keskeinen osa kestävän kehityksen mukaista liikennejärjestelmää. Pyöräily vähentää liikenteen ympäristöhaittoja erityisesti, jos pyöräilyllä korvataan automatkoja. Lisäksi lukuisat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että pyöräilyn terveyshyödyt ovat merkittäviä. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan jo kolmen kilometrin pyöräily neljänä päivänä viikossa riittää parantamaan kuntoa, terveyttä ja hyvinvointia.

Kysymykseen tuli neljässä kuukaudessa 533 vastausta. Kyselyn tuloksia tosin vinouttaa se, että joku tai jotkut olivat innostuneet vastaamaan kysymykseen useita kertoja.

Vastaajista 50 henkilöä (95 %) oli pääkaupunkiseudulta, 12 (2 %) muulta Helsingin seudulta ja 13 (3 %) muualta Suomesta ja yksi jopa Oslosta asti.

Suurin osa vastaajista oli valinnut annetuista vaihtoehdoista useita tapoja pyöräilyn lisäämiseksi. Yhteensä tehokkaimpia pyöräilyn lisäämistapoja annettiin 2 605, joten jokainen vastaaja valitsi keskimäärin viisi tapaa. Vastaajista kolme (< 1 %) oli sitä mieltä, että mikään toimenpide ei lisäisi hänen tai hänen perheensä pyöräilyä ja 91 (17 %) pyöräili jo niin paljon kuin mahdollista.

Annetuista pyöräilyn lisäämistavoista viisi eniten kannatusta saanutta olivat:

  1. pyöräteiden laatutason nostaminen (reunakivet matalaksi, tasaisemmat pinnat, värien käyttö, pyörätien erottaminen kiveyksellä jalankulkijoista)
  2. pyöräteiden ja -kaistojen määrän lisääminen
  3. pyöräteiden talvikunnossapidon tehostaminen (auraus, hiekoitus)
  4. pyöräteiden turvallisuuden parantaminen
  5. paremmat pyöräparkit ja turvalliset säilytysmahdollisuudet joukkoliikenteen asemilla (juna, bussi, metro).

”Pyöräily on POP”

Muita vastaajien ehdottamia keinoja pyöräilyn lisäämiseksi olivat asennekasvatus niin autoilijoille, jalankulkijoille kuin muille pyöräilijöillekin. Valistus ja asennekasvatus pitäisi aloittaa jo kouluissa. Myös pyöräilyn markkinoinnin lisäämistä ehdotettiin, samoin pyöräteiden opastuksen ja viitoituksen kehittämistä. Yksi vastaaja ehdotti pyöräilyn opaskirjan jakamista koteihin keväisin. Opas sisältäisi yleisen tietopaketin esimerkiksi pyöräilyn hyvistä puolista, liikennesäännöistä ja hyödyllisistä pyöräilyyn liittyvistä verkkosivuista.

Talvikunnossapidon osalta esitettiin tehokkaampaa aurausta ja toisaalta luopumista renkaita puhkovasta ”tappajasepelistä”. Lisäksi ehdotettiin autoilun vähentämistä, kieltämistä ja nopeusrajoitusten laskemista 30 kilometriin tunnissa sekä joukkoliikenteen ja pyöräilyn yhdistämisen helpottamista esimerkiksi sallimalla pyörien kuljetus joukkoliikennevälineissä. Pysäköidyt henkilöautot ja jakeluautot pyöräteiden tukkeena tuotiin esille.

Lainsäädännön osalta pyörätien käyttöpakon poistaminen sai kannatusta. Osa vastaajista taas kritisoi liian lujaa ajavia ”kilpapyöräilijöitä”, jotka eivät noudata liikennesääntöjä ja ovat turvallisuusriski erityisesti lapsille ja muille hitaammin liikkuville pyöräilijöille.

Nykyistä parempia pyöränsäilytysmahdollisuuksia toivottiin joukkoliikenneasemien lisäksi taloyhtiöihin. Ilmaisia tai edullisia lainattavia kaupunkipyöriä kannatettiin erityisesti joukkoliikenteen solmukohtiin. Kööpenhamina ja Amsterdam tuotiin useasti esille pyöräilyn mallikaupunkeina, joista tulisi ottaa esimerkkiä Helsingin seudulla.

Jotkut toivoivat yleisesti pyöräilyn määrän kasvua.  Yksi vastaajista kirjoitti, että ”Mitä enemmän muita pyöräilijöitä näen ympärilläni, sen kannustavampaa on omakin pyöräily”. Pyöräilijöiden määrän kasvu katukuvassa voi parantaa myös turvallisuutta, kun muut liikkujat, erityisesti autoilijat, tottuvat huomioimaan pyöräilijät aiempaa paremmin.

Liikennejärjestelmän kehittämisestä jälleen paljon ehdotuksia

Avovastauksiin tuli useita palautteita liikennejärjestelmän kehittämiseen liittyen. Toiveita tuli muun muassa raideliikenneverkon laajentamisesta, kantakaupungin rauhoittamisesta autoliikenteeltä, ruuhkamaksujen käyttöönotosta ja nykyistä edullisemmista joukkoliikennelipuista.

Tulosta
Copyright HSL