Tekstikoko:

 

Työmatkan kulkutapaan vaikuttavat tekijät

Keväällä 2010 Kauden kysymys koski työmatkan kulkutapaan vaikuttavia tekijöitä. Kysymykseen tuli reilussa neljässä kuukaudessa lähes 350 vastausta. Vastaajista 92 % oli pääkaupunkiseudulta, 6 % muulta Helsingin seudulta ja yksi prosentti muualta Suomesta. Vastaajat antoivat keskimäärin kolme tekijää, jotka vaikuttivat työmatkan kulkutavan valintaan.

Ylivoimaisesti useimmin annetut vaihtoehdot olivat nopeus, jonka oli valinnut kaksi kolmesta vastaajasta, sekä sujuvuus, jonka yli puolet koki vaikuttavan. Lisäksi tärkeinä tekijöinä pidettiin matkan hintaa ja mukavuutta, jotka valitsi lähes kolmannes vastaajista. Matkan pituus, mahdollisuus hyötyliikuntaan ja ekologisuus olivat tekijöitä, joiden kertoi vaikuttavan kulkutavan valintaan peräti yli viidennes.

Vastausten jakauma kysymykseen: Mikä tai mitkä seuraavista tekijöistä vaikuttavat eniten työmatkasi kulkutavan valintaan?

 

Vvastaajien omista vaihtoehdoista ("jokin muu, mikä?") suosituin oli vaihtojen vähyys. Lisäksi vaikuttaviksi tekijöiksi mainittiin kuljetettavien tavaroiden määrä, luotettavuus, vuorojen määrä, pysäköintimahdollisuus, turvallisuus, helppous, kuljettajien asiakaspalvelu, (pyöräilyn) mukavuus sekä autottomuus.

Kauden kysymyksessä tiedusteltiin lisäksi työmatkan kulkutapaa. Suurin osa vastaajista (76 %) kulki joukkoliikenteellä useammin kuin kolmena päivänä viikossa. Kahtena tai useampana päivänä viikossa työmatkansa kulki pyörällä reilu neljännes ja kävellen noin viidennes. Myös henkilöautolla kuljettiin: noin viidennes vastaajista kulki työmatkansa henkilöautolla kahtena tai useampana päivänä viikossa.

Avovastauksissa paljon bussilinjoihin ja reitteihin liittyviä toiveita

Avovastauksissa toivottiin muun muassa poikittaisliikenteen kehittämistä, vaihdottomia joukkoliikenneyhteyksiä sekä sujuvia, nopeita pyöräreittejä. Muutamat olivat jättäneet palautetta myös itse kyselystä ja ehdottivat, että siinä olisi tiedusteltu työpaikan sijaintia. Kauden kysymys on haluttu tarkoituksella pitää lyhyenä, jotta siihen vastaaminen käy nopeasti.

Myös laajoja ja perinpohjaisia tutkimuksia on tehty ja joukkoliikenteen asiakastyytyväisyyskyselyjä tehdään säännöllisesti. Esimerkiksi Helsingin seudun työssäkäyntialueella (37 kuntaa) vuosina 2007–2008 toteutettu laaja liikennetutkimus on tuottanut paljon tietoa liikkumisesta Helsingin seudulla. Laajan liikennetutkimuksen tavoitteena on ollut kerätä monipuolisesti tietoa seudun asukkaiden liikkumisen nykytilasta sekä verrata tietoa aiempiin tutkimustuloksiin. Laajasta liikennetutkimuksesta ja asiakastyytyväisyystutkimuksista saa lisätietoa oikealla olevien linkkien kautta.

Useat vastaajat olivat jättäneet linjojen liikennöintiä koskevia ehdotuksia ja toiveita. Joukkoliikenteen liikennöintiä koskevat palautteet menevät nopeimmin perille HSL:n palautelomakkeen kautta. Myöskään yhteydenottopyyntöjä ei tulisi jättää kyselyn kautta, sillä vastaukset käydään läpi kysymyksen vaihtamisen yhteydessä noin neljän kuukauden välein. Vastauksia ei siis seurata jatkuvasti, minkä vuoksi ajankohtaisten palautteiden jättäminen joko palautelomakkeen tai sähköpostin hlj@hsl.fi kautta on tärkeää.

 

 Katso myös

Tulosta
Copyright HSL