Raitioliikenne

Helsingin raitioliikenteellä on pitkät perinteet. Ensimmäinen hevosvetoinen raitiovaunu ilmestyi Helsingin katukuvaan vuonna 1891. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 1900, käynnistyi sähköraitioliikenne Töölön ja Hietalahdentorin välillä. Sen jälkeen raitiotieverkko on laajentunut koko kantakaupungin alueelle. Arkipäivisin ruuhka-aikaan liikenteessä on 97 vaunua. Yhteensä vaunuja on 132 ja niissä on keskimäärin 49 istumapaikkaa.
HSL vastaa raitioliikenteen suunnittelusta, kehittämisestä ja tilaamisesta. Liikennöinnistä vastaa HKL-Raitioliikenne.
Raitioliikenne laajenee
Vuoden 2012 alussa toteutui linjan 8 pidennys Ruoholahdesta Jätkäsaareen. Elokuussa 2012 alkoi liikenne linjan 9 uudella reittiosuudella Rautatieasemalta Länsiterminaalille. Linja 9 korvaa Länsiterminaalille aiemmin kulkeneet bussilinjat ja se luo selkärangan entiselle satama-alueelle rakennettavan asuin- ja työpaikka-alueen joukkoliikenteelle. Matka Rautatieasemalta Länsiterminaaliin kestää 10 - 13 minuuttia. Jätkäsaaren raitiokiskot vievät yhä laajemmalle alueelle vuosikymmenen loppupuolella.
Yhteensä Helsingissä on 11 raitiolinjaa. Edelliset laajennukset tapahtuivat vuonna 2009 kun linjan 3T reitti alkoi kulkea Kampin kautta ja 2008 linjan 9 aloittaessa liikenteen Kolmikulman ja Pasilan välillä. Raitioliikenteen laajennuksia on suunnitteilla Jätkäsaaren lisäksi myös Kalasatamaan, Laajasaloon ja Hernesaareen.
Lisää matalalattiaisia vaunuja
Helsingin raitiovaunut ovat pääosin matalalattiaisia. Askelmilla varustetuista nivelraitiovaunuista suurin osa tehdään esteettömiksi lisäämällä niihin matalaväliosa. 82 nivelvaunusta yli puolet saatiin esteettömiksi vuoteen 2012 mennessä ja vuoteen 2014 mennessä esteettömien nivelvaunujen määrä nousee 52 vaunuun. Helsinkiin hankittavat uudet matalalattiaraitiovaunut korvaavat jäljelle jäävät askelmilla varustetut nivelvaunut. Ensimmäiset uudet vaunut ovat koeliikenteessä 2013 - 2014 ja sarjavaunujen toimitukset alkavat 2015.
Kaikki raitiovaunut kuuluvat Helmi-järjestelmän piiriin. Se on liikennevaloetuus- ja informaatiojärjestelmä, jonka kautta vaunut saavat vihreän valon nopeammin ja joka mm. välittää ajantasaista tietoa vaunujen sijainnista pysäkkinäytöille ja muihin sähköisiin järjestelmiin.