Opiskelijat
Henkilökohtaista matkakorttia käyttävät opiskelijat voivat tietyin edellytyksin ostaa alennushintaisia lippuja. Alennusta voi saada seudullisista sekä vyöhykkeiden sisäisistä kausi- ja arvolipuista. Alennukseen oikeuttava asiakasryhmä talletetaan matkakorttiin korttia hankittaessa palvelupisteessä, ja siellä sen voi myös muuttaa.
Opiskelijat kuuluvat alennusryhmään 2 (alennus 50 %).
Oikeus opiskelija-alennukseen edellyttää, että seuraavat vaatimukset täyttyvät:
Opiskelija asuu vakituisesti HSL-alueella.
- Henkilö opiskelee Suomessa sijaitsevassa peruskoulussa, lukiossa, kansanopistossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai korkeakoulussa. HSL ylläpitää luetteloa niistä oppilaitoksista, joissa opiskelevilla ja myöntämisperusteet täyttävillä on oikeus hakea HSL:n opiskelijan alennuslippuoikeutta.
- Opiskelu on päätoimista, jos hakijalla on keskimäärin vähintään 25 opetustuntia viikossa tai jos monimuoto-opiskelussa lähiopetusta on vähintään 60 % kokonaisopiskeluajasta tai jos hakija suorittaa lukion päättötodistusta ja ylioppilastutkintoa.
- Opiskelu johtaa normaalisti jatkuessaan ammattiin tai tutkintoon (poikkeuksena kansanopistojen vapaan sivistystyön opiskelijat).
- Opintojen arvioitu kokonaiskestoaika on vähintään yksi lukuvuosi. Lukuvuoden pituuden tulee olla vähintään 9 kuukautta, esim. syyskuu–toukokuu
- Opiskelija on täyttänyt 17 vuotta.
- 30 vuotta täyttäneiltä sekä kansanopiston vapaan sivistystyön linjoilla opiskelevilta edellytetään lisäksi myönteinen päätös opintotuen tai kuntoutusrahan saamisesta. Opintotueksi hyväksytään opintoraha ja/tai valtion takaama opintolaina. Opintorahakuukausien määrä on aika, jossa opinnot tulisi lainsäätäjän mielestä suorittaa.
Alennuslippujen osto-oikeutta ei myönnetä
- yliopistojen ja korkeakoulujen jatko-opiskelijoille eli lisensiaateiksi ja tohtoreiksi opiskeleville; sen sijaan lääketieteen lisensiaatiksi opiskelevat suorittavat perustutkintoa ja kuuluvat siten opiskelija-alennuksen piiriin
- 30 vuotta täyttäneille, joiden opintotuki koostuu vain asumislisästä tai jotka saavat muuta tukea kuin opintotukea tai Kelan kuntoutusrahaa (esim. vuorottelukorvausta, koulutustukea, koulutuspäivärahaa, työvoimakoulutukseen liittyvää tukea tai Koulutusrahaston myöntämää aikuiskoulutustukea; aikuiskoulutustukeen liittyvä Kelan myöntämä opintolainan valtiontakaus ei anna alennuslippujen osto-oikeutta.)
- oppisopimuskoulutuksessa oleville.
Tarvittavat todistukset matkakorttia hankittaessa
- Kortin käyttäjän henkilötodistus (virallinen henkilökortti, passi, ajokortti, kuvallinen KELA-kortti)
- Enintään kolme kuukautta vanha opiskelijoiden alennuslippuhakemus oppilaitoksen leimalla ja allekirjoituksella varustettuna. Linkki hakemukseen on sivun alareunassa. TAI
- Voimassa olevalla lukukausileimalla varustettu SYL:n sininen opiskelijakortti (ei jatko-opiskelijoiden vihreä kortti), SAMOK:n sininen opiskelijakortti (ei osa-aikaisten opiskelijoiden vihreä kortti), SAKKI ry:n vihreä opiskelijakortti, Maanpuolustuskorkeakoulun Lyyra-kortti tai Suomen Lukiolaisten Liiton opiskelijakortti kelpaa todistukseksi opiskelusta, jolloin alennuslippuhakemusta ei tarvita.
- Kaikilta 30 vuotta täyttäneiltä opiskelijoilta sekä kansanopiston vapaan sivistystyön linjoilla opiskelevilta vaaditaan KELAn tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen myönteinen päätös opintorahan, opintolainan tai kuntoutusrahan saamisesta. Opintotuki- tai kuntoutusrahapäätöksestä tulee ilmetä jäljellä olevien tukikuukausien määrä.
Alennusoikeuden voimassaoloaika ja uusiminen
Alennuslippuja voi ostaa niin kauan kuin kortilla on voimassa asiakasryhmä opiskelija ja se on vuosittain asianmukaisesti uusittu. Jos opiskelija ei uusi alennusoikeuttaan, järjestelmä tulkitsee kortissa olevan syntymäajan perusteella asiakasryhmän olevan "aikuinen" ja veloittaa lipuista sen mukaan.
Jos opiskelu jatkuu koko lukuvuoden (syys- ja kevätlukukauden) tai päättyy kevätlukukauden lopussa, asiakasryhmä on voimassa elokuun loppuun saakka. Jos opiskelu päättyy syyslukukauden lopussa, asiakasryhmä on voimassa joulukuun loppuun saakka. Jos opiskelu päättyy kesken lukuvuoden, asiakasryhmä päättyy alennuslipun hakemuslomakkeeseen merkittynä opintojen päättymispäivänä.
Yli 30-vuotiaiden ja kansanopiston vapaan sivistystyön linjoilla opiskelevien opiskelijoiden kohdalla otetaan lisäksi huomioon opintotuki- tai kuntoutusrahapäätös. Jos sen voimassaoloaika päättyy kesken lukukauden, asiakasryhmä merkitään päättyväksi samanaikaisesti. Jos tukipäätös on voimassa koko lukuvuoden (syys- ja kevätlukukauden) tai päättyy kevätlukukauden lopussa, asiakasryhmä on voimassa elokuun loppuun saakka. Jos tukipäätös on voimassa syyslukukauden loppuun, asiakasryhmä on voimassa joulukuun loppuun.
Asiakasryhmän päivityksen voi tehdä opiskelijan puolesta myös toinen henkilö. Mukaan tarvitaan opiskelijan matkakortti sekä yllämainitut todistukset henkilöllisyystodistusta lukuun ottamatta.
Ulkomaiset vaihto-opiskelijat
Opiskelijan alennuslippu myönnetään myös seutulippualueella tilapäisesti asuville ulkomaisille vaihto-opiskelijoille, jos lipun myöntämisperusteet muuten täyttyvät. Linkki hakulomakkeeseen on sivun alareunassa.
Alennuslippuhakemus, suomi/ruotsi
Alennuslippuhakemus, suomi/englanti
Ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden matkakorttihakemus