Tekstikoko:

 

Liputta matkustavalta peritään tarkastusmaksu

 

Matkustajalta peritään tarkastusmaksu 80 euroa ja kertalipun (tai arvolipun) hinta, jos hänellä ei ole matkaan oikeuttavaa lippua.

Metrossa matkustajalla pitää olla lippu hänen siirtyessään maksualueelle, joka alkaa metroaseman portaiden yläpäässä kortinlukijoiden luona. Esimerkiksi kännykkälipun pitää olla saapuneena puhelimeen ennen maksualueelle siirtymistä.

 

HSL:n matkalippujen tarkastajat huolehtivat matkalippujen tarkastuksesta busseissa, junissa, raitiovaunuissa, metrossa ja Suomenlinnan lautalla.

 

Tarkastusmaksun peruuttaminen

Tarkastusmaksu voidaan harkinnan mukaan peruuttaa, jos matkustajalla on ollut voimassa oleva, henkilökohtaiselle HSL:n matkakortille ladattu kausilippu maksun määräämishetkellä. Maksun peruuttamiseksi on asioitava Helsingin päärautatieaseman tarkastusmaksutoimistossa tai HSL:n palvelupisteessä Rautatientorilla tai Itäkeskuksessa. Maksu voidaan peruuttaa tarkastusmaksumääräyksen eräpäivään saakka. Palvelupisteestä tarkastusmaksun peruutus lähetetään käsiteltäväksi tarkastusmaksutoimistoon. Sieltä otetaan sinuun yhteyttä viikon kuluessa, jos tarkastusmaksua ei voida peruuttaa. 

Tarkastusmaksun peruuttamiseksi sinulla tulee olla mukanasi:

  • tarkastusmaksumääräys,
  • henkilökohtainen matkakortti ja
  • henkilötodistus (virallinen henkilökortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti). Lapsen henkilöllisyyden todistamiseen riittää myös alaikäisen henkilökortti tai pelkkä Kela-kortti.

Kortin omistajan antamalla valtakirjalla myös toinen henkilö voi hoitaa tarkastusmaksun peruutuksen, jos tarkastusmaksun määräämisen yhteydessä on esitetty kuvallinen henkilötodistus.

Tarkastajan myymää tarkastajalippua ei korvata.

Tarkastusmaksumääräyksen eräpäivän mentyä on tehtävä oikaisuvaatimus, mikäli haluaa saada maksun peruutettua. Ohjeet tarkastusmaksun oikaisuvaatimuksen tekemiseen löytyvät tarkastusmaksumääräyksen kääntöpuolelta.

Junassa määrättyä tarkastusmaksua ei voi peruuttaa jälkikäteen, vaikka matkustajalla olisi ollut voimassa oleva VR:n lippu tarkastusmaksun määräämishetkellä; muutoksenhaku tarkastusmaksuun edellyttää aina oikaisuvaatimuksen tekemistä.

HSL:n tarkastusmaksutoimisto

Helsingin päärautatieasema, Elielinaukio 3, 3. krs, 00100 Helsinki (käynti kauppakujalta)
Asiakaspalvelu avoinna ma - pe klo 8.30 - 16.00.
Puh. (09) 4766 4111, avoinna klo 9.00–13.00.
Sijainti kartalla

 

Tulosta
Copyright HSL