Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö
HSL on yhteistyössä tai jäsenenä seuraavissa kansainvälisissä organisaatioissa.
EMTA
EMTA - European Metropolitan Transport Authorities - on Euroopan tärkeimpien kaupunkien joukkoliikenteestä vastaavien viranomaisten yhteistyöelin. Organisaatio edistää joukkoliikenteen organisointiin, suunnitteluun ja rahoitukseeen liittyvien tietojen ja parhaiden käytäntöjen leviämistä.
UITP
UITP - The International Association of Public Transport - on joukkoliikenteen ammattilaisten maailmanlaajuinen yhteistyöverkosto. UITP edustaa yli 2700 kaupunki-, paikallis- ja kansallisen liikenteen toimijaa. Jäseniä on yli 90 maassa ja kaikilla mantereilla.
UITP kattaa kaikki joukkoliikenteen muodot: metron, bussit, raitiovaunut, paikallis- ja lähijunat sekä vesiliikenteen. Verkosto edustaa joukkoliikennettä myös laajemmassa mielessä (esimerkiksi kimppakyydit). UITP on parhaillaan laajentamassa toimintaansa mm. taksiliikenteeseen.
InformNorden
Inform Norden on pohjoismainen järjestö, jonka päämääränä on tehdä joukko-liikenteestä asiakkaille tehokkaampaa ja houkuttelevampaa tietoliikenneteknisten innovaatioiden avulla. Foorumi järjestää muun muassa vuosittaisia konferensseja tiedonvaihtoineen sekä työpajoja. InformNordeninin johdossa on komitea, jossa ovat edustettuina Pohjoismaiden pääkaupunkien liikennelaitosten edustajat, Helsingin osalta toistaiseksi HKL.
Suomen paikallisliikenneliitto ry
Suomen paikallisliikenneliitto ry on kaupunkien joukkoliikenteen yhteistyötahojen etujärjestö. Liitto pyrkii vaikuttamaan julkiseen valtaan päin paikallisliikenteen kannalta tärkeissä kysymyksissä. Lisäksi toiminta-alueena on joukkoliikenne-tietouden syventäminen. Liiton varsinaiset jäsenet ovat joukkoliikenteen tilaajia ja liikenteenharjoittajia.
ITS Finland ry
ITS Finland ry on älykkään liikenteen verkosto, joka toimii yhteistyöfoorumina kooten hallinnon, tutkimuksen ja yritysten osapuolet toteuttamaan tieto- ja viestintätekniikkaan perustuvia palveluja ja ratkaisuja liikenteen sujuvuuden, turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamiseksi.