Tekstikoko:

 

Raidelinjasto laajenee

Alla olevissa kartoissa on kuvattu lähiajan raideverkon laajennukset.

  • Länsimetro Ruoholahdesta Matinkylään aloittanee liikennöinnin vuonna 2015 (kartassa sinisellä).
  • Kehärata tuo uuden poikittaisen lähijunayhteyden Vantaankosken radan ja pääradan välille. Liikenne lentoaseman kautta kulkevalla radalla alkaa vuonna 2014. Kartalla näkyvät sekä ensimmäisessä vaiheessa rakennettavat asemat että asemavaraukset (kartassa sinisellä).
  • Jätkäsaaren raitiolinjaston osalta on päätetty linjan 8 jatkamisesta Ruoholahdesta Jätkäsaareen. Liikennöinti uudella rataosuudella alkaa vuonna 2012. Toisesta Jätkäsaareen tulevasta raitiolinjasta (B) ei ole vielä päätetty. Uusien raitiolinjausten yhteydessä muuttuu myös linjan 15 reitti.
  • Jätkäsaaren radat saavat jatkoa 2010-luvun loppupuolella. Suunnitelmat ovat alustavia, eikä niistä ole vielä päätöksiä. Raitiolinjaa suunnitellaan myös Hernesaareen.


Jätkäsaaren radat 2012, Kehärata 2014 ja Länsimetro 2015.
 Kartan pdf-versio (16,5 Mt)


Kehärata 2014, Länsimetro 2015 ja Jätkäsaaren radat 2017-2025.
 Kartan pdf-versio (16,5 Mt)

Tulosta
Copyright HSL