|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vastuu pysäkkien aurauksesta vaihtelee alueittain
HSL-alueen bussi- ja ratikkaliikenteen pysäkkien aurauksesta huolehtii useampi taho pysäkin sijainnista riippuen. Suuri osa pysäkkien kunnossapidosta kuuluu sille kunnalle, jonka alueella pysäkki sijaitsee. Yleisten teiden varsilla aurauksen organisoinnista vastaa puolestaan valtio eli HSL-alueella Uudenmaan ELY-keskus. Kuntien ja valtion lisäksi osa pysäkeistä lumitöineen kuuluu pysäkin kohdalla olevalle kiinteistölle. Helsingissä HKL vastaa sekä useimpien raitiovaunupysäkkien talvikunnossapidosta.
Vaikka toimijoita on useita, pyrypäivinä aurauskalustoa ei ole riittävästi käytettävissä, niin että lähes 9500 pysäkkiä saataisiin puhdistettua lumesta yhden päivän aikana. HSL neuvottelee säännöllisesti aurauksesta vastaavien tahojen kanssa. Tavoitteena on, että aurausjärjestyksessä otettaisiin huomioon myös bussien liikennöimät pikku- ja poikkikadut, mikä helpottaa bussimatkustajien lisäksi myös bussien liikkumista ja aikatauluissa pysymistä. Lumityöt etenevät pääkaupunkiseudulla kunnossapitoluokitusten mukaisessa järjestyksessä.
Lisätietoa kuntien verkkosivuilta:
Palautekanava katujen kunnossapidosta Helsingissä
Katujen kunnossapito Espoossa
Lisätietoa auraustilanteesta Vantaalla
Katujen kunnossapito Keravalla
Teiden ja katujen kunnossapito Kirkkonummella
|
|
|
|
|
Tulosta |
|