Tekstikoko:

 

Kesäisin vaihdetaan kilometreittäin kiskoa 

HKL:n huollettavana on noin 100 kilometriä raitiovaunujen linjarataa. ”Tänä vuonna ei tehdä uutta vaan saneerataan vanhaa. Kuluneet kiskot vaihdetaan uusiin”, työnjohtaja Jari Hartikainen kertoo.

Työmaita on tiedossa kaikkiaan 21. ”Joillakin työmailla vaihdetaan koko repertuaari eli kiskojen vaihteet, kurvit, suorat ja ristikot”, Hartikainen toteaa.

Kun vanhat kiskot on purettu pois, seuraavat pohjatyöt. Sitten asennetaan uudet kiskot, tehdään viemäröinnit sekä vaihteiden sähköistys ja valetaan pohja. Kiskon alle lisätään bitumia eristämään ääntä ja tärinää. Lopuksi vuorossa ovat vielä päällystystyöt asfaltilla ja pintabetonilla.

”Toisissa kohteissa, joissa esimerkiksi nelosratikka kulkee viiden minuutin välein, kisko kuluu nopeammin. Silloin vaihtovälikin on tiheämpi.”

Ratatyökausi ulottuu huhtikuun puolivälistä lokakuun loppuun. Pääsääntöisesti kaikki ratatyöt tehdään, kun lämpötiloissa ollaan plussan puolella, jolloin vältytään kiskojen lämpölaajenemisen aiheuttamilta vaurioilta.

Isot risteykset vaativimpia

”Vaativimmat urakat ovat isoissa ruuhkaisissa risteyksissä, joissa on aina paljon erilaisia kiskoelementtejä vaihdettavina ja lisäksi paljon auto- ja raitiovaunuliikennettä”, toteaa HKL:n ratainsinööri Tuomo Tukiainen.

”Vilkasliikenteisissä risteyksissä korostuu töiden huolellinen suunnittelu”, hän sanoo.

”Liikennejärjestelyiden on oltava sujuvat ja selkeät. Myös ohi ajavien ja omien työmiesten turvallisuutta pitää ajatella”, Jari Hartikainen lisää.

Yleensä muutama malttamaton jalankulkija tai autoilija kuitenkin päättää oikaista työmaa-aitojen ohi aiheuttaen vaaratilanteita.

Ratatyöt ajoitetaan usein viikonlopulle ja ilta-aikaan, jolloin työmatkaliikenne on hiljentynyt.

”Töiden haitta on vain hetkellinen, ja sitten kiskot menevät taas monta vuotta”, Hartikainen muistuttaa.

Ratatöiden heinäkuu

Oopperan läheisyydessä rataa peruskorjataan heinäkuun 7.–13. päivä. Ratikkapysäkit ”Kansallismuseo”, ”Hesperian puisto” ja ”Ooppera” ovat poissa käytöstä, ja Mannerheimintien ratikat ajavat Runeberginkadun kautta. Linja 8 kulkee Eläintarhan kautta.

Tilkan sillan peruskorjaustyö katkaisee linjan 10 Kuusitielle 7.–22. heinäkuuta. Linja korvataan Kuusitien ja Pikku Huopalahden välillä bussilla.

Mannerheimintien rata Oopperan ja Hesperian puiston välillä peruskorjataan 14.–29.7. Rata korotetaan reunakivellä muita ajokaistoja korkeammaksi. Korjaustyön aikana ratikat ajavat Runeberginkadun kautta.

Linjoilla 3B, 3T, 4, 4T, 7A, 7B, 8 ja 10 on heinäkuussa poikkeusaikataulut ja vuorovälit voivat olla tavallista pidempiä.

Tulosta
Copyright HSL