Madonnaa kuuntelemaan 12.8. kätevimmin joukkoliikenteellä
Pop-ikoni Madonna nousee Olympiastadionin lavalle sunnuntai-iltana 12. elokuuta. Paikan päälle odotetaan arviolta 43 000 kuulijaa. HSL ja tapahtumajärjestäjä Live Nation suosittelevat, että stadionille saavuttaisiin julkisilla kulkuvälineillä.
Olympiastadion sijaitsee hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Keskustasta voi hypätä esimerkiksi ratikan 4, 4T, 7A tai 10 kyytiin. Stadionin ohi kulkevat myös kaikki Elielinaukiolta lähtevät ja Mannerheimintietä ajavat bussit. Junalla tulija voi jäädä pois Pasilassa ja taittaa loppumatkan 7B-ratikalla.
HSL:n Reittiopasta kannattaa hyödyntää sopivan reitin suunnittelussa.
Lisäliikennettä ratikoilla ja busseilla
HSL järjestää lisäliikennettä konsertin päätyttyä. Ratikka 8X kulkee Oopperalta Paavalin kirkolle ja 10X puolestaan Oopperalta Kolmikulmalle noin klo 23.30 alkaen.
Mannerheimintietä ajavilla busseilla 40, 43, 63, 69, 231N, 248A, 270N, 345N, 452 ja 453 on lisävahvistusta keskustasta poispäin matkustettaessa. Myös lähijunissa on lisävaunuja.
Lisäbussi 58X kulkee reittiä Jäähalli–Nordenskiöldinkatu–Pasilan asema–Aleksis Kiven katu–Herttoniemi–Itäkeskus. Se liikennöi 20 minuutin välein klo 23.30–1.10.
Toimiva joukkoliikenne, toimiva tapahtuma
Käyttämällä julkisia kulkuvälineitä konserttitunnelmasta voi nauttia huoletta: oma kuljettaja vie tapahtumapaikalle ja keikan jälkeen kotiovelle. Samalla välttyy ruuhkilta ja pysäköintihaasteilta.
Toimiva joukkoliikenne tukee suurkonserttien ja -tapahtumien järjestämistä pääkaupunkiseudulla. Sen ansiosta koko kaupunkialueen liikenteen sujuminen on taattu, kun suuret ihmismäärät ovat liikkeellä.