|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
HSL:n osavuosikatsaus 1/2012
Helsingin seudun joukkoliikenteen matkustajamäärän kasvu jatkuu edelleen
Pääkaupunkiseudulla sekä joukkoliikenteen matkustajamäärä että lipputulot ovat kehittyneet alkuvuonna suotuisasti. Tammi-huhtikuussa matkustajia oli 105,5 miljoonaa, mikä on 3,8 % enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Vuonna 2011 matkustajamäärä kasvoi 2,8 prosentilla, noin 336 miljoonaan. HSL seuraa matkustajamäärän kehitystä busseissa, raitioliikenteessä, metrossa ja lautalla. Lähijunaliikenteen matkustajatietoa ei ole alkuvuodelta vielä käytettävissä.
"HSL tavoittelee matkustajamäärän lisäksi myös joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamista. Henkilöautolla tehtyjen matkojen määrä on jatkanut kasvuaan etenkin kehysalueella, jolloin muutamien prosenttien lisäyksellä matkustajamäärään ei ole vielä tuntuvaa vaikutusta väylillä kulkevien ajoneuvojen määrään", HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.
Lipputuloja arvioidaan kertyvän vuonna 2012 yhteensä 271,2 milj. euroa. Kaikkiaan HSL:n toimintatulojen arvioidaan olevan yhteensä 564,3 milj. euroa, josta 48,1 % on lipputuloja ja 49,2 % kuntaosuuksia. Tuloennuste ylittää talousarvion 3,1 milj. eurolla. Lipputulojen ja kuntaosuuksien lisäksi HSL:n tulot koostuvat tarkastusmaksuista, valtion tuista sekä vuokratuotoista.
Toimintamenoista 78,7 % on joukkoliikenteen operointikustannuksia. Ennusteen mukaan operointikustannukset ovat kuluvana vuonna 440,9 milj. euroa, josta kustannukset liikennemuodoittain ovat bussiliikenteessä noin 297,0 milj. euroa, junaliikenteessä 66,0 milj. euroa, metroliikenteessä 24,6 milj. euroa, raitioliikenteessä 48,5 milj. euroa ja lauttaliikenteessä 4,2 milj. euroa.
|
|
|
|
|
Tulosta |
|