Matkakortilla Suomenlinnan kirjastoon joka päivä

Suomenlinnan kirjasto on saarelaisten käytössä 6.10. lähtien viikon jokaisena päivänä. Aukioloaikojen ulkopuolella sisäänpääsyn mahdollistaa HSL:n matkakortti, johon on liitetty kirjastokortin ominaisuuksia.

Aiemmin keväällä matkakortilla lainausta kokeiltiin Kallion kirjastossa ja Kirjasto 10:ssä Helsingissä. Kokeilua haluttiin laajentaa nyt myös muihin toimintoihin. Suomenlinnan kirjaston itsepalvelukokeilu käynnistyy sunnuntaina 6.10. Aukioloajan ulkopuolella sisäänpääsyn mahdollistaa HSL:n matkakortti. Kirjastossa voi asioida omatoimisesti sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Itsepalvelukokeilu kestää 25.5.2014 saakka.

Sunnuntain sanomalehdet luettavissa tuoreeltaan

Itsepalvelukirjastossa lainaus ja palautus hoidetaan automaateilla. Kirjaston käyttöön ovat oikeutettuja täysi-ikäiset Suomenlinnan asukkaat, joilla on Helmet-kirjastokortti. Käyttöoikeuden saa vain Suomenlinnan kirjastosta.

- Lähtökohtana on asuinyhteisön palvelun parantaminen talviaikaan, kertoo kirjastonjohtaja Harri Sahavirta. - Kirjastotila, kokoelmat, asiakaskoneet ja lehdet saadaan näin tehokkaampaan käyttöön. Nyt sunnuntainkin lehden pääsee lukemaan kirjastoon tuoreeltaan, hän lisää.

Kokeiluun on etukäteen ilmoittautunut 100 saarelaista. Kokeilusta saatuja kokemuksia hyödynnetään palvelun jatkokehityksessä. Tavoitteena on lisätä myös muiden kirjastojen käyttömahdollisuutta niiden aukioloaikojen ulkopuolella.

Suomenlinnan kirjasto on avoinna normaalisti ke-to 14-19.45 ja pe-la 10-15. Kokeilun aikana kirjaston normaalitoiminta pysyy ennallaan.

Helsingin esimerkistä innostuneena, myös Espoossa kokeillaan matkakorttia kirjastokorttina. Lokakuussa Tapiolan ja Sellon kirjastoissa alkaa ensimmäisen vaiheen kokeilu jossa aineistoa voi lainata matkakortilla.

Tähtäimessä kaupunkilaisen kanta-asiakaskortti

Forum Virium Helsinki on edistänyt HSL:n matkakortin käyttämistä tulevaisuudessa laajemmin "kaupunkilaisen kanta-asiakaskorttina" eri kaupunkipalveluihin, kuten vaikkapa myös sisäänpääsyyn museoihin, uimahalleihin tai kulttuuritapahtumiin. Pienempien pilottien avulla testataan kuinka monen toimijan yhteistyötä vaativa palvelu käytännössä toimii.