Matkustajien tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on pysynyt korkealla tasolla

HSL:n kevään kyselyssä yli kahdeksankymmentä prosenttia vastaajista antoi HSL-alueen joukkoliikenteelle hyvän tai erittäin hyvän arvosanan.

HSL:n kevään asiakastyytyväisyyskyselyssä yli kahdeksankymmentä prosenttia vastaajista antoi HSL-alueen joukkoliikenteelle hyvän tai erittäin hyvän arvosanan. Tyytymättömiä oli vain kaksi prosenttia vastaajista.

Joukkoliikenne sai matkustajilta yleisarvosanaksi lähes neljä asteikolla yhdestä viiteen. Numero oli aavistuksen korkeampi kuin keväällä 2012.

HSL kysyi keväällä noin 25 000 matkustajan mielipiteitä palveluistaan. Kyselyitä tehtiin tammikuun puolivälistä toukokuun lopulle arkipäivisin busseissa, metrossa, lähijunissa ja raitiovaunuissa.

Tyytyväisyys lähijuniin nousussa 

Lähijunaliikenteen arvosanat nousivat eniten vuoden 2012 kevääseen verrattuna, metron arvosanat sen sijaan laskivat.
Matkustajien tyytyväisyys lähijunaliikenteen sujuvuuteen on kasvanut harppauksin viimeisen kahden vuoden aikana. Keväällä 2011 tyytyväisiä oli vain 17 prosenttia vastaajista, keväällä 2012 lähes 70 prosenttia ja tänä vuonna jo 80 prosenttia.

Myös junaliikenteen luotettavuus koheni vastaajien mielestä selvästi. Keväällä 2012 luotettavuuteen tyytyväisiä oli 41 prosenttia vastaajista, tänä keväänä yli 60 prosenttia.

Myös raitiovaunujen luotettavuusarvosanat kohosivat keväästä 2012. Parantuneita numeroita selittää se, että liikenne sujui talvella mallikkaasti sekä raitioteillä että junaradoilla. Matkustajien tyytyväisyys raitiovaunu- ja junaliikenteeseen oli kevättä 2012 korkeampi etenkin tammi-helmikuussa.

Metro on toistuvasti saanut eri joukkoliikennevälineistä korkeimmat arvosanat. Tyytyväisten matkustajien osuus oli metrossa edelleen noin 90 prosenttia, korkeampi kuin busseissa, raitiovaunuissa ja lähijunissa.
Yksittäiset arvosanat kuitenkin laskivat. Yli 90 prosenttia vastaajista piti metroa luotettavana keväällä 2012, mutta tänä keväänä 83 prosenttia. Liikenteen sujuvuuteen tyytyväisten vastaajien osuus laski 98 prosentista 94:ään.

Arvosanat kertovat muun muassa metroliikenteen uusien opastenäyttöjen käyttöönoton ongelmista. Tyytyväisyys opasteiden toimivuuteen oli matalimmillaan vuodenvaihteessa, mutta sen jälkeen tyytyväisyys alkoi hiljalleen elpyä. 

Arvosanoissa näkyvät sekä lakot että liikennejärjestelyt

Mikäli tyytyväisyysarvosanoja tutkii yksityiskohtaisesti, niistä löytyy jälkiä niin poikkeusreiteistä kuin työnseisauksistakin. Merituulentie Espoon Tapiolassa suljettiin tammikuussa bussiliikenteeltä rakennustöiden vuoksi, mikä vaikutti yli 20 bussilinjan reitteihin ja aikatauluihin. Poikkeusjärjestelyt laskivat varsinkin Tapiolan kautta kulkevien Espoon sisäisten linjojen matkustajien tyytyväisyyttä. 

Veolia Transport Vantaan bussinkuljettajien työnseisaukset huhtikuussa ja toukokuussa laskivat selvästi useita Vantaan sisäisen bussiliikenteen arvosanoja työseisauksen jälkeisinä päivinä. 

Raitioliikenteeseen vaikutti Hakaniemen työmaa, jonka vuoksi linjat 6, 7A ja 7B ajoivat poikkeusreittejä huhtikuun alusta alkaen. Poikkeusjärjestelyjen vuoksi matkustajat antoivat aiempaa matalampia arvosanoja linjojen 7A ja 7B vaihtojen toimivuudelle.

Asty Web auttaa tulosten analysoinnissa

HSL on kehittänyt asiakastyytyväisyystutkimuksen tulosten analysointiin Asty Web –tietokannan, joka avaa merkittäviä uusia mahdollisuuksia tutkimustulosten raportointiin ja analysointiin. Tutkijat  voivat muun muassa valita vapaasti mitkä tahansa tutkimuslomakkeen kysymyksistä ja luoda itse omat taulukot ja graafit. HSL otti ASTY Webin käyttöön tänä vuonna.