Mietelmät piristävät matkaa metrossa ja ratikoissa

HSL, Suomen aforismiyhdistys ja HKL tuovat perinteiseen tapaan helmikuussa aforismit raiteille.

Mietelmiä voi lukea metrossa ja ratikoissa nyt jo kuudetta kertaa. Helmikuun ajan liikennevälineiden sähköisillä näyttötauluilla on yksittäisiä aforismeja ja metroasemilla sikermäjulisteita.

Suomen aforismiyhdistys keräsi raideaforismeja kaikille avoimella kutsulla, ja mietelauseitaan tarjosi liki sata tekijää. Näistä yhdistys valitsi 29 aforistia, joiden mietelmiä nyt on esillä.

”Aforismit sopivat mainiosti julkiseen liikenteeseen. Napakka mietelmä voi saada aikaan oivalluksia, herätellä katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja piristää matkantekoa”, aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Virpi Alanen sanoo.

”Olemme iloisia, että tämä talvinen tempaus on vakiintunut osaksi kaupunkikuvaa. Monet kaupunkilaiset osaavat jo odottaa aforismien ilmestymistä, ja saamme niistä paljon myönteistä palautetta.” Myös HSL:ään tulee matkustajilta kiitoksia matkantekoa siivittävistä mietelmistä.

Raideaforismien tekijäjoukkoon kuuluu sekä aloittelevia harrastajia että kokeneita konkareita. Tämänvuotisen valikoiman erikoisuutena on mietelause runoilija Edith Södergranilta (1892 - 1923): Missförståndet har hittills varit den största makt på jorden.

Näyttötaulujen aforismit (27 kpl)

Metroasemien aforismijulisteet (4 kpl)