Uusia busseja HSL-alueen liikenteeseen syksyllä 2015

HSL ratkaisi bussiliikenteen tarjouskilpailun, jonka myötä ensi syksyn liikenteeseen saadaan kuusi uutta vähäpäästöistä Euro 6 –normin täyttää linja-autoa. Vuoden 2016 alusta bussikalusto uudistuu vielä kymmenellä bussilla. Uusien bussien lähipäästöt ovat nykykalustoa vähäisempiä. Bussit liikennöivät pääosin Espoossa ja Helsingissä.

Euro 6 –bussit on varustettu matkustamotilan ilmastoinnilla, automaattisella palonsammutusjärjestelmällä, ajotavan seurantajärjestelmällä, kuljettajan alkolukolla, turvaohjaamolla ja kameravalvonnalla. Lähipäästöjen osalta typen oksidit (NOx) laskevat viidenteen osaan ja hiukkaspästö (PM) puolittuu EEV-luokan busseihin verrattuna.

Tällä tarjouskilpailulla ratkaistun liikenteen osuus kaikesta HSL:n tilaamasta bussiliikenteestä on noin 4 prosenttia sekä automäärästä että linjakilometreistä. Koko HSL:n tilaamassa arkiliikenteessä on tällä hetkellä noin 1 306 linja-autoa ja linjakilometrejä kertyy vuosittain noin 98,3 miljoonaa.

Tarjouskilpailussa olleiden linjojen liikennöintikustannukset ovat 11,6 miljoona euroa. Nykyhintoihin verrattuna kustannukset nousivat noin 1,7 prosentilla.

Linjat ja liikennöitsijät

Linja

Reitti

Liikennöitsijä

502

Merihaka - Leppävaara

Nobina Finland Oy

506

Viikki – Pohjois-Tapiola

Veolia Transport yhtiöt

E12

Tapiola – Soukka - Kivenlahti -Tapiola

Veolia Transport yhtiöt

E14

Tapiola – Kivenlahti – Soukka - Tapiola

Veolia Transport yhtiöt

E42

Soukka - Jorvi

Veolia Transport yhtiöt

E46

Hyljelahti – Espoon keskus

Veolia Transport yhtiöt

H93

Itäkeskus (M) - Landbo

Nobina Finland Oy

P20

Suur-Leppävaaran palvelulinja (Leppävaara - Lintulaakso

Taksikuljetus Oy

P21

Suur-Leppävaaran palvelinja (Leppävaara – Rastaspuisto)

Taksikuljetus Oy

E96H

Leppävaara - Kellonummi

Taksikuljetus Oy

H78

Kontula - Malmi

Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy

H23

Rautatientori - Ruskeasuo

Helsingin Bussiliikenne Oy

H23N

Rautatientori – Pasila - Ilmala

Helsingin Bussiliikenne Oy

Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Mika Häyrynen, puh. 4766 4230