Robottibussilinja 94R käynnistyy Kivikossa

Helsingin Kivikossa testataan itsestään ajavaa pikkubussia (robottibussia). Bussi ajaa muun liikenteen seassa ja täydentää HSL:n järjestämää joukkoliikennettä toukokuun puolivälistä alkaen.

Helsinki pyrkii hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2035 mennessä. Muutoksen mahdollistaminen vaatii erilaisten kokeiluiden kautta parhaiden päästöttömien ratkaisujen löytämistä. Robottibussikokeilujen tavoitteena on tarjota maailman toimivimmat liikkumisen palvelut asukkaille ja tuoda esiin hiilineutraaleja valinnanmahdollisuuksia ja helppokäyttöisiä palveluita. Helsingin Innovaatiorahasto on tukenut kaupungin ensimmäisen oman robottibussin hankintaa.

Helsinki RobobusLine on ensimmäinen pitkäkestoinen, vakituisen reitin robottibussikokeilu Helsingissä. Se on osa EU-laajuista mySMARTLife-hanketta, jossa kaupungit toimivat tiennäyttäjinä ja kehittäjinä tavoiteltaessa älykästä ja energiatehokasta asumista sekä liikkumista, huomioiden uuden teknologian ja palvelumallien mahdollisuudet.

Kokeilussa on tarkoitus liikennöidä bussilla kolmena vuonna. Kelien salliessa ajoja pyritään jatkamaan keväältä marraskuuhun saakka. Reittimuutokset ovat mahdollisia seuraaville vuosille.

Linjanumerolla 94R kulkevan robottibussin reitti kulkee Kivikonlaidan St1-huoltoaseman tuntumasta HSL-linjan 94B pysäkiltä (Kivikontie 4446) Savikiekontien päätyyn Kivikon liikuntapuistolle.

Bussia operoi Metropolia Ammattikorkeakoulu arkisin klo 9-15. Bussissa on aina vastuullinen henkilö mukana, ja kyytiin voi hypätä kerrallaan maksimissaan 8 henkilöä ilman erillistä maksua. Uuden teknologian testaamiseen ja käyttöönottoon liittyy aina epävarmuustekijöitä. Kyseessä on ensimmäinen kokeilu säännöllisen robottibussiliikenteen parissa. Näin ollen kaikkien vuorojen toteutumista eikä robottibussin aikataulussa pysymistä voida taata.

"Reippaita kokeilijoita kyytiin ja malttia muulta liikenteeltä", toivoo projektipäällikkö Eetu Rutanen.

Iloisen värikkään ulkoasunsa bussi sai helsinkiläisten avulla yleisöäänestyksellä pääsiäisen aikaan. Kuudesta ehdotuksesta voittajakuosiksi valikoitui sini-vihertävä #robobus -versio. Stailaus toteutettiin vapun alla ja lopputulos on nähtävillä paitsi Kivikossa liikenteessä, myös verkossa videona. Bussin designin ja videon on tehnyt teollisen muotoilun opiskelija Atte Linna Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Linkki videoklippiin https://spark.adobe.com/video/VL2JZrvZdI1tk

Poikkeuksista liikennöintiin ja aikatauluihin pyritään ilmoittamaan ajantasaisesti Twitter-tilillä @AutomatedbusFI

Osana kokeilua linjanumero 94R voi tulla reittiehdotukseen mukaan myös Reittiopas.fi -palvelussa. Reittioppaassa esiintyvien ajotietojen toteutumista ei voida 94R osalta taata. Poikkeukset liikennöinnissä ilmoitetaan vain @AutomatedbusFI -Twitter-tilillä.

Linjan 94R reitti Reittioppaassa: https://www.reittiopas.fi/linjat/HSL:1094R/pysakit/HSL:1094R:0:01


Kuva: Milla Åman / Oscar Nissin