HSL uudistaa metron karttainformaatiota – uudet ”metrohaarukat” testissä Rautatientorin ja Kontulan radantaustauluissa

HSL uudistaa kaikki metrokartat, eli niin kutsutut metrohaarukat, kun uudet lippuvyöhykkeet otetaan käyttöön 27. huhtikuuta. Kaikkein näkyvin muutos on radantaustauluihin ja metron uudella osuudella radan päällä kulkevaan nauhaan painetuissa kartoissa, joita kehitetään samalla aiempaa informatiivisemmiksi.

Uusiin karttoihin on merkitty vyöhykerajat, ja lisäksi radan taustalla tai yllä oleviin karttoihin on merkitty, millä asemalla ollaan ja mille asemille kyseiseltä raiteelta pääsee.

Uusia karttoja testataan Rautatientorin ja Kontulan metroasemilla maanantaista 18.3. alkaen, ja toivomme kartoista palautetta myös asiakkailtamme. Lisäksi tutkimme muun muassa uusien karttojen näkyvyyttä ja kontrastia ennen kuin laajennamme tuotannon muillekin metroasemillemme.

Sama uudistus toteutetaan myös metron uudelle osuudelle, jossa metrokartta on esitetty taustavalaistussa nauhassa metroradan yllä. Lisäksi päivitämme vyöhykeuudistuksen vuoksi runsaasti muitakin infotuotteitamme.

Saat avattua pdf-tiedoston esimerkkikartoista klikkaamalla kuvaa.

Uusittu kartta Rautatientorin metroaseman lännen suunnan raiteillaUusittu kartta Kontulan metroaseman lännen suunnan raiteillaUusittu kartta Tapiolan metroaseman idän suunnan raiteillaUusittu kartta Tapiolan metroaseman lännen suunnan raiteilla