”HSL rakentaa omassa roolissaan asiakkailleen ja koko metropolialueelle kestävämpää tulevaisuutta, koska yhteiskuntien päästötön tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa. Kun rakennetaan tulevaisuuden kaupunkeja asukkaille ja yrityksille, rakennetaan myös kestävien kulkumuotojen kasvavaa käyttöä. Toimivaa kaupunkia ei ole ilman toimivaa joukkoliikennettä. On hienoa, että pikaraitiolinja 15 on valmistunut etuajassa asiakkaiden käyttöön – haluan kiittää kaikkia hankkeessa mukana olleita hyvin toimineesta yhteistyöstä”, sanoi HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen.
Hyvin sujunutta yhteistyötä kiitti myös Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori: ”Pitkä projekti kulminoitui tänään, kun matkustajaliikenne käynnistyi. Lämmin kiitos Raide-Jokeri allianssille, HSL:lle, Skodalle ja muille yhteistyökumppaneille. Erityiskiitos Kaupunkiliikenteen henkilökunnalle, joka on pitkään tehnyt töitä tämän päivän eteen.”
Ensimmäinen vaunu tuli täyteen matkustajista jo lähtöpysäkillään, ja pysäkin ympäristössä oli paljon ihmisiä toivottamassa pikaratikkaa ensimmäiselle matkalleen. Itäkeskuksen ja Keilaniemen päätepysäkeiltä liikenne alkoi kello 9.30, ja myös näissä vaunuissa oli runsaasti matkustajia.
Ennen pikaraitioliikenteen käynnistymistä uusi yhteys avattiin Otaniemessä juhlallisin menoin. Uusi pikaraitiotie vihittiin virallisesti käyttöön nauhanleikkuulla, jossa olivat mukana pääministeri Petteri Orpo, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen, HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki ja Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori.
Ensimmäistä lähtöä oli saattelemassa matkaan muun muassa teekkariorkesteri Retuperän WBK ja runsas joukko kiinnostunutta yleisöä. Sisällä ensimmäisen pikaratikan kyydissä tunnelma oli riehakas ja tiivis.
Pikaratikan liikenne jatkuu avajaispäivänä normaalien aikataulujen mukaisesti aina yöhön asti. Pikaratikan aikatauluihin on mahdollista tutustua HSL:n reittioppaassa.