Bussin 231 K-reitti lakkautetaan 1.1.

Bussin 231 K-reitti lakkautetaan vuoden vaihteessa eli bussi ei aja enää Henrikintien ja Mäkkylänkallion kautta.  Bussin 231 K-vuorot ajetaan perusreitin lähtöinä. Lähtö- ja ajantasauspysäkkien aikataulut pysyvät ennallaan.

Poistuvaa reitinosaa Mäkkylässä Sotarovastintiellä korvaa pienkalustolinja 237.

 Bussin 231aikataulu

 Bussin 237 aikataulu 1.1.2014 alkaen

 

Kommentit

Täällä joku kommentoi että vain valittajat kirjoittavat tänne. Siitä innostuneena aloin kysellä kaikilta tuntemiltani ihmisiltä, jotka matkustavat näillä Pitäjänmäentietä kulkevilla 200 alkuisilla busseilla, miten he kokevat että heidän liikenneyhteydet ovat parantuneet vuoden alusta. Kysymystäni ei edes ymmärretty ennen kuin selitin että vuorovälithän ovat nyt tiuhemmat kun linja 231K on lakkauttettu. Yksikään kuudesta ihmisestä ei ollut edes tietoinen kyseisen linjan reittimuutoksesta. Eli muutos ei merkittävästi parantanut olemassa olevaa, mutta selkeästi huononti Mäkkyläntien varren asukkaiden kulkemista.

231k-reitin palauttaminen liikenteeseen olisi nyt pikaisesti tärkeää - kuten todettu, nyt on kärsitty ihan tarpeeksi tästä kokeilustanne.

Alueella on satoja ikäihmisiä, hyväkuntoisia työssäkävijöitä, lapsiperheitä ja nuoria, kultuuritarjontaa, sanakarihaudat ja Mäkkylänkallion suojeltuja metsäalueita, kehitysvammaisten asumis- ja oppimispalveluyksiköitä, vanhusten palvelutaloja, ja lapsiperheiden tukipalveluyksikkö, omakotitaloja, asumisoikeusasuntoja, kerrostaloja, nuorten tukiasuntoja, lastenkoti ja paljon muuta. Näiden yhteiskunnalle tärkeiden sosiaalipalvelujenkin toimintaa hankaloittaa asianmukaisen bussilinjan puuttuminen, näitä kaikkia entisiä bussinkäyttäjiä surettaa se, ettei kotiin, töihin, kouluun, kauppaan saati harrastuksiin pääse enää bussilla eikä turvallisesti ja mukavasti enää koskaan illalla kotiinkaan.

Pienkalusto ei vie meitä minnekään, eikä siinä juurikaan taida olla käyttäjiäkään. Sen reitti on käyttökelvoton. Sillä ei pääse junalle, 550-linjan eikä keskustaan. Sillä ei pääse iltaisin eikä viikonloppuisin kotiin.

Se on rajoittanut vanhusten liikkumista. Ai miksikö esimerkiksi he eivät mene vanhusten palvelutalolta Mäkkylän asemalle tai sieltä bussilla kaupunkiin? No, "sehän on sitten kympin keikka, jos täytyy käydä vaikka sairaalassa, vitosen siivu on liikaa pienestä eläkkeestä", kertoi minulle eräskin ikäihminen, joka ei tälle palstalle voi itse tuntojaan tilittää. Päätöksenne on ollut kohtuuton nimenomaan tällaisille vanhemmille ihmisille, jotka haluaisivat vielä yhteiskunnan toimintoihin osallistua.

Minulla on mahdollisuus hypätä omaan autoon. Monet meistä voivat pyöräillä töihin. Monet meistä jaksavat kävellä Henrikintietä aamulla alas ja illalla ylös.
Suurin osa 231k-reittiä käyttäneistä ei tähän kykene. Heillä ei ole tällaiseen mahdollisuuksia ikään tai terveyteen tai tuloihin liittyvien syiden takia.

Palauttakaa 231k-linjan reitti. Näytti olevan vielä kyltitkin Elielinaukiolla paikallaan valmiiksi...

Nyt on reilut kuukauden päivät kärsitty tästä hienosta päätöksestä. Paukkupakkasissa ja loskassa kävelty reilu kilometri aamuin illoin Mäkkylän tai Pitäjänmäentien asemalle. Työmatkoihin tuhraantuu aiempaan verrattuna noin 20-25 minuuttia enemmän joka päivä. Jonkun kerran on tullut mieleen, että nyt olisi mukava saada kävelymatkalle seuraksi se HSL:n ekselinpyörittäjä kertailemaan päätöksen perusteluita tai konsultoimaan miten perheemme logistiikka hoidetaan edes siedettävällä tavalla alueen nykyisellä "palvelu"tasolla.
Talvireissuja varten on vakavasti harkinnassa toisen auton hankinta meidänkin talouteen. Kesäaikaan matkat onneksi sujuvat fillarilla.

Oltiinko tässä ajateltu niitä, joilla ei ole autoa:yhdestä viiteen hengen perheissä kauppakassien kantaminen ei todellakaan ole mukavaa, satoi tai paistoi. Vaikka kuinka tällä hetkellä toisi osissa tavarat, niin kyllä harmittaa (lievästi sanottuna) raijata niitä joko Pitäjänmäentieltä tai sitten Pitäjänmäen asemalta, kun tulee kotiin illalla. Viikonloppuisinkin oli todella kiva mitoittaa aikansa kaupassa niin, että ehti ainakin tulla 231k:lla lähes kotiin asti kassien kanssa.
Työmatkani pitenivät huomattavsti, kun tämä linja lakkautettiin, kuin samalla linja 78 osittain, tilalle 818 - joka kulkee harvoin. Eli sielläkin päässä odottelen/kävelen jälleen. Ei sillä, että kävely olisi haitaksi, mutta vien mukanani, ei autoilevana, usein eväätkin, joten aamuisinkin sitä painoa riittää. Enkä ehdi käydä kaupoissa aamuisin, aina, koska joudun lähtemään niin aikaisin, että olisin ajoissa töissä. Tästä on kaikki inhimillisyys kaukana. Tätä ei ole ajateltu kaikkien ihmisten kannalta.
Tätä linjan lakkautusta on "katsottu" jo muutaman kerran ja palautettu, koska täällä suunnalla, kuten Mäkkylän alueella asuvat ovat "motissa".
Toivoisin todella päättäjien harkitsevan asiaa uudemman kerran ja heidän tulevan tänne ja kävelemään näitä välejä, vielä kahden kauppakassin kera tai kolmen, sekä mahdollisesti "lapsi" siinä mukana, niin tulee toden tuntua tähän suunnitelmaan.

Mukava kuulla, että tyytyväinen käyttäjä löytyi.

Meille muille työ- ja koulumatkalaisille uusi linja on vitsi.

Matkamme arkisin ei ole suuntautunut Selloon eikä Pirkkolaan, eikä uusi linja meitä palvele. Kyse on varmuudella useista kymmenistä ihmisistä, joiden arkea linjan lopetus on hankaloittanut, se on aiheuttanut muuttohaluja ja yksityisautoistumista - mielipahan lisäksi. Muutoshan toteutettiin niin, että annettiin ymmärtää linja korvattavan aidosti ja näinhän ei käynytkään...

Kommentti siitä, ettei alueen vanhusväestö muutoksesta kärsi, ei taida ihan perustua käytännön tutkimiseen - suurin osa aiemman linjan ikäihmiskäyttäjistä ei halua hankkia seutulippua, eikä halua kävellä junalle katujen ylitysten ja rappusten vuoksi, saati autiolta juna-asemalta iltaisin kotiin. Omat tietoni perustuvat vanhuksilta kuulemiini kommentteihin. He eivät voi "tuhlata" rahaa uuteen bussilippuun, he "eivät jaksa" kävellä ylämäkeä Turuntieltä Helsingin keskustasta tullessaan, he eivät halua lähteä nyt pakkasessa enää minnekään, kun "lähibussilla ei enää pääse minnekään". Ei heillä ole matkahaluja Selloon shoppailemaan tai Pirkkolaan hiihtämään. Heillä on ystäviä Meilahden ja Töölön sairaalassa ja hautausmaallakin. Heillä on kulttuuririentoja keskustaan, ei toki Konalaan! Myös Mäkkylän sankarihaudoille matkaaminen Helsingistä julkisilla liikennevälineillä on uudistuksella stopattu tehokkaasti. Sielläkin on vieraillut lähinnä niitä, jotka eivät ole ihan enää ketterimmässä kunnossa.

HSL, ketä muuta tämä uudistus palvelee kuin niitä, jotka asuvat Mäkkylän puistotien läheisyydessä?

Itse käytän Mäkkylän puistotien pysäkkiä työmatkailuun, jonne minulla on noin 600 metrin kävelymatka Mäkkyläntietä kävellen. Mäkkylän puistotien tarjonta on nyt hyvä, eikä pitkiä odotusaikoja tule aamuisin. Muutos tietyllä tavalla myös selkeytti matkustamista, kun ei tarvitse miettiä, minkä reitin varrella olevalle pysäkille pitäisi mennä eri kellonaikoina. Kysyntää Mäkkylän puistotien kasvaneelle bussitarjonnalle on varmaan siksikin, että alueelle on valmistunut tai valmistumassa satoja kerrostaloasuntoja.

Olen käyttänyt tätä uutta linjaa 237 muutamaan otteeseen Selloon matkatessani ja tykännyt kovasti uudesta linjasta. Kanssamatkustajien kanssa juteltiin, että uusi reitti Selloon on ollut toivottu uudistus. Jos tätä linjaa voisi kehittää, olisi minusta hyvä lisätä nykyiseen aikatauluun ainakin yksi aikaisempi vuoro aamuun ja vastaavasti yksi myöhäisempi vuoro iltaan. Ja jos olisi mahdollista, niin pysähtyminen Pitäjänmäen aseman pysäksillä olisi toki hyvä lisä, vaikkei toki ehkä sadan-kahdensadan metrin kävelyä asemalle nykyisen reitin pysäkiltä voida pitää erityisen pitkänä.

Täällä esitetyt Mäkkylän palvelutaloon liittyvät kommentit ihmetyttävät, koska sieltä nimenomaan on ollut aina aikaisemminkin loistavat yhteydet Helsingin keskustaan Turuntien pysäkin vilkkaan tarjonnan ja aivan lähistöllä olevan nopeimman yhteyden, eli lähijuna A:n, kautta. Lähin Helsingin puoleinen Turuntien pysäkki ei sekään ole oleellisesti kauempana kuin Henrikintien vastaava, jonne lisäksi pitää kiivetä ylös pitkää ja melko jyrkkää ylämäkeä. Sitten on vielä tämä uusi 237, joka tosiaan kuljettaa kätevästi Selloon, jonne ainakin tuntemani vanhukset mieluusti menevät hoitamaan asioitaan. Tutkimalla vähän tarkemmin olemassa olevia muita palvelutalon ympärillä olevia joukkoliikennemahdollisuuksia, eli Turuntien vilkasta liikennöintiä, lähijunat ja uusi 237, ei yllä oleville argumenteille löydy järkeviä perusteita.

Yleensä uudistusten myötä eniten äänessä ovat uudistusten vastustajat. Itse olen kuitenkin ollut iloinen uudesta linjasta 237. Varmaan muitakin tyytyväisiä nykyisen linjan 231 uuden linjan 237 käyttäjiä löytyy, ja heitäkin mielipiteitään olisi hyvä kuunnella.

Uskon että vastustajat ovat äänessä siksi, että se AINOA vaikkakin päiväsaikaan kerran tunnissa kulkeva linja lakkautettiin. Mahtanevatko muut juuri eroa huomatakaan.

Kiitos asiallisesta suhtautumisesta huoleemme. Huomautan, etteivät 231k:n vakiokäyttäjistä useat käytä nettiä saadakseen äänensä kuuluviin. Toivonkin että palautteen hankkimisessa kuultaisiin myös käytännössä jotenkin esimerkiksi niitä alueen ikäihmisiä, jotka ovat viime vuosien aika muuttaneet alueen palvelutaloihin. Heillä sujuva matka Mäkkylästä Helsinkiin on tärkeä. He ovat pahoillaan heitä koskevasta muutoksesta, mutta eivät kirjoita asiasta nettiin. Heistä juuri kukaan ei tarvinne liikennöintiä Konalaan ja Pirkkolaan, vaan keskustan suuntaan. Heitä voisi kuulla suoraan vaikkapa Kotikallion palvelukeskuksessa. Heidän elämänpiirinsä on tämä muutos supistanut. Uusi linja ei palvele juuri ketään.

Kiitos asiallisesta suhtautumisesta huoleemme. Huomautan, etteivät 231k:n vakiokäyttäjistä useat käytä nettiä saadakseen äänensä kuuluviin. Toivonkin että palautteen hankkimisessa kuultaisiin myös käytännössä jotenkin esimerkiksi niitä alueen ikäihmisiä, jotka ovat viime vuosien aika muuttaneet alueen palvelutaloihin. Heillä sujuva matka Mäkkylästä Helsinkiin on tärkeä. He ovat pahoillaan heitä koskevasta muutoksesta, mutta eivät kirjoita asiasta nettiin. Heistä juuri kukaan ei tarvinne liikennöintiä Konalaan ja Pirkkolaan, vaan keskustan suuntaan. Heitä voisi kuulla suoraan vaikkapa Kotikallion palvelukeskuksessa. Heidän elämänpiirinsä on tämä muutos supistanut. Uusi linja ei palvele juuri ketään.

Linjan 231 K-reitin lakkauttaminen on herättänyt poikkeuksellisen laajaa mielenkiintoa ja keskustelua sivullamme. Kiinnitämme Turuntietä kulkevien linjojen tahdistukseen ja luotettavuuteen seuraavia aikatauluja suunniteltaessa entistä enemmän huomiota. Myös linjan 237 liikennöinnin toimivuutta ja käyttäjäkokemuksia seurataan ja muutosehdotukset otetaan harkintaan. HSL kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita aktiivisesta otteesta.

Rohkenisin väittää että suurin ongelma koko Mäkkyläntien-Henrikintien bussiliikenteessä on ollut liian harvat bussit, ei liian usein kulkevat bussit! Väitän että tämä on suurin syy siihen, miksi niin moni edelleen valitsee yksityisautoilun. Kun bussi 231K kulki keskimäärin kerran tunnissa oli sillä kulkeminen lievästi sanottuna hankalaa. Vaati aina tarkkaa suunnittelua milloin lähteä liikkeelle. Väitän että mikäli ratkaisu bussin 231 suhteen tehtäisiin juuri päinvastaiseksi, eli kaikki linjat kulkisivatkin K-reittiä lisääntyisi bussin käyttäjien määrä moninkertaiseksi.
Bussi 231K:n käyttäminen vaati suurta kurinalaisuutta ajassa jossa ihmiset haluavat joustavia palveluita. Oli tultava pysäkille mielellään 10 minuuttia etuajassa, sillä ei voinut tietää tuleeko bussi runsaasti etuajassa vai kenties 15 minuuttia myöhässä. Usein pysäkillä sai seistä pitkän tovin varmistaakseen että tunnin ainoa kyyti ei mene sivu suun. Usein bussi myös jäi tulematta, jolloin pitkä vaihtoväli kiristeli varmasti monen mieliä.
Tämä on mielestäni suurin syy siihen miksi monet mielummin käyttivät autoa kulkuvälineenään.

Mikäli 231k reitti tulisi takaisin ja kulkisi esimerkiksi 20 minuutin välein uskon vahvasti että joukkoliikenteen käyttöaste Mäkkylässä nousisi aivan uudelle tasolle. Tällöin ihmisille syntyisin luonnollinen suhde bussin käyttöön, olisi tieto siitä että kulkuvälineitä kulkee säännöllisesti, eikä tarvitsisi riskeerata myöhästyvänsä päämäärästään. HSL:n tulisi kiinnittää huomiota myös siihen että asuntojen määrä alueella on viime vuosina koko ajan ollut koko ajan kasvussa ja on nykyaikaa että ihmiset HALUAISIVAT KÄYTTÄÄ JOUKKKOLIIKENNETTÄ! Erikoinen kehityssuunta, että surkeita yhteyksiä voidaan edelleen rokottaa,sen sijaan että mietittäisiin miten ihmiset saataisiin aktiivisiksi bussimatkustajiksi.

Olen täysin samaa mieltä. Jos 231k reitin bussi kulkisi 20 min välein, saataisiin joukkoliikenteen käyttäjiä - aikaisempi tunnin väli oli aivan liian harva ainakin töissäkäyvän tarpeisiin. Vielä surkeampi tilanne on tällä hetkellä; linja 237 on lähinnä vitsi, jos täytyy käydä keskustassa töissä. Tilanne ajaa myös minut, joka olen vannoutunut joukkoliikenteen käyttäjä, ostamaan oman auton tai muuttamaan pois alueelta. Sotatuomarintieltä on pitkä matka Henrikintien pysäkille, etenkin kauppakassien ja läppärilaukkujen kanssa, vaikka kunto olisikin ok..

Anteeksi, tarkoitin loppuvirkkeessä toki Turuntien pysäkkiä, jolle on 1km matka (en Henrikintien)..

No niin. Nyt olen kokenut tämän reitin poistuman. Työmatka piteni näppärällä "säästöllänne" noin puoli tuntia. Kävelin siis Turuntielle Mäkkyläntieltä. Kaksi bussia ohitti Henrikintien päässä olevan pysäkin klo 7.28. Myöhästyin, kun seisoin valoissa. Neljä 550-bussia ohitti pysäkin. Seuraava pysäkillä pysähtyvä bussi tuli 7.45. Odotin siis pysäkillä lähes 20 minuuttia. Pienkalustolinjaanne ei näkynyt. Voisitteko palauttaa entisen reitin syksyllä? Siirrynkö autoilijaksi? Olinko väärään aikaan liikenteessä? Mitä ehdotatte HSL?

Mahtuuko lastenvaunujen kanssa ollenkaan pienkalustobussin kyytiin?

Kyllä mahtuu, ainakin 2 kpl lastenvaunuja jos ei ole pyörätuoleja paljon kyydissä.

Linjan 231K suurin ilo on ollut että sillä on päässyt Kyläkirkolta Pitäjänmäen asemalle, samoin kuin Hakuninmaalle suuntavilla J37:lla. 237 ei nykyisillä suunnitelmilla palvele tätä tarkoitusta. Olisiko tähän mahdollista saada korjaus? Kiitos!

Tähän itse asiassa paras ratkaisu olisi mahdollistaa junamatka Mäkkylästä Helsingin sisäisellä lipulla!

Voiko tämä 'pienkalustolinja" kuljettaa koululaiset ja työmatkalaiset 550- bussin pysäkille ja Pitäjänmäen asemalle?Konalaanhan ei ole nykyisillä bussimatkustajilla arkisin tarvetta matkustaa.
Entä kuinka tapahtuu uuden linjan hödyntäminen iltaisin?
231k kuljettaa iltaisin kymmeniä ihmisiä nykyisen reitin neljälle laskautumispysäkille.

Lisäisin vielä Kitin kommenttiin saman minkä Polkupyöräilijä on ottanut esiin - eli miten tällä uudella "korvaavalla" linjalla taattaisiin kätevä paluu kotiin, vaikka muuttaisikin reitin Pitäjänmäen aseman kautta, Kotoa lähtiessään voi yrittää sovittaa - vaikkakin on yhtä onnenkantamoisin kuin nykyisinkin - aikatauluaan bussin aikatauluun, kun bussi kulkee tunnin välein. Paluumatka kotiin ei ole ollenkaan yhtä luontevaa.
HSL:n selitys ei olet ollenkaan vakuuttava. "Säästöä" ei tule, Turuntien bussien vuorovälien lyhentäminen tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta kun meiltä viedään se ainoa suora yhteys keskustaan ja takaisin. Kuten monet muutkin ovat ilmaisseet, Leppävaarasta keskustaan menee monta linjaa. Jos yksi linja edes kerran tunnissa on "kiertänyt" Mäkkyläntien kautta ei liene liikaa vaadittu.

Suunnitteluamme ohjaa palvelutasoluokitus, jonka avulla pyrimme tarjoamaan samankaltaisille alueille yhtäläiset joukkoliikennepalvelut. Mäkkylänkallion palveleminen pienkalustolinjalla on asukasmäärän, nousijamäärien ja katuinfran puolesta suurella kalustolla liikennöitävää linjaa parempi vaihtoehto. Muutosta suunnitellessamme taustatietona käytettiin linjan kaikkien pysäkkien nousijamääriä. Sotarovastintiellä ja Mäkkyläntiellä sijaitsevien pysäkkien nousijamäärät ovat hyvin pieniä. Henrikintien pysäkillä nousijoita on selvästi enemmän. Henrikintien pysäkiltä on alle 400 metriä Pitäjänmäentielle tiheän vuorotarjonnan pysäkille. Niille, joiden ei ole helppoa kävellä usean sadan metrin matkaa, on vaihtoehtona käyttää pienkalustolinjaa 237. Pienkalustolinjan hyvänä puolena on, että se voi pysähtyä myös pysäkkien välissä kun se on liikennesääntöjen mukaan mahdollista.

Pitäisin nyt asiallisena sitä, että HSL vihdoin itse vastaisi kysymyksiin, joita palautteissa on esitetty. Ei ole varmaankaan liikaa pyydetty tilanteessa, jos HSL:n suunnitelma tulee vaikuttamaan satojen ihmisten arkeen - vaikeuttavasti?!?

Kuljen mahdollisuuksien mukaan polkupyörällä, mutta julkinenkin liikenne on tarpeen. Tosi on, että linjan 231K:n lakkauttaminen oleellisesti huonontaa Henrikintieltä ja siltä suunnalta matkustavien yhteyksiä. Korvaava linja 237 ei mitenkään korvaa 231K bussilinjaa. Tosin vaikka reitti muutettaisiin kulkemaan Pitäjänmäen aseman kautta keskustaan päin mennessä, niin tosiasiasa keskustasta tullaan kotiinkin, niin miten paluumatkan onnistuu ajoittamaan siten että pääsisi edes kohtuullisen odottelun jälkeen jatkamaan Pitäjänmäen asemalta kotiinsa. Esitetyssä aikataulussa 237:n vuorovälit olivat vain tunnin välein eli mahdollisuudet onnistuneeseen vaihtoon ovat hyvin rajalliset.

Siis tuo uusi linja voi pysähtyä muillakin kuin merkityillä pysäkeillä. HSL:n sivuilla nimenomaan todetaan, että nuo pienkalustolinjat voivat pysähtyä muillakin kuin merkityillä pysäkeillä. Pitäjänmäen asema toimii varmasti pysäkkinä, jolloin jatkoyhteydet kaikkien Turuntietä kulkevien linjojen tai junien kanssa mahdollistuu.

Auto voi tosiaan pysähtyä muuallakin kuin merkityillä pysäkeillä, mutta pysähdyspaikkojen täytyy kuitenkin olla reitin VARRELLA. Mäkkylästä tullessaan se kääntyy Konalantielle eikä siis mene edes Pitäjänmäen asemalle päin. Edellisellä pysäkillä ennen Konalantielle kääntymistä eivät sen sijaan pysähdy esim. 39, 51 tai A-junat, jolloin vaihtomahdollisuudet ovat oleellisesti pienemmät.

Ongelma piileskelee lähinnä siinä, suostuvatko kuljettajat poikkeamaan suunnassa Espoosta Helsingin puolelle saavuttuaan Pitäjänmäen asemalla ennen pitkää Konalan-kierrostaan.

237 ei tule ajamaan samaa reittiä. Se ei aja keskustasta Mäkkylään eikä Mäkkylästä edes millekään sellaiselle pysäkille, josta pääsisi joustavasti eteenpäin keskustaan. Olen huolestunut siitä, että alueen poikkeuksellisen runsaslukuisen vanhusväestön elämänpiiriä kavennetaan uudistuksella, sillä eivät palvelutalojen asukkaat kulje ainoastaan Konalaan, vaan moni heistä tiettävästi matkustaa esimerkiksi Helsingin keskustaan. Samoin lienee kavennetaan esimerkiksi Pitskun kulttuurikirkon toimintamahdollisuuksia alueen elävöittäjänä ja tärkeänä osana sen identiteettiä. Kyse ei ole siis siitä, etteivät normaalikuntoiset ihmiset pääse jatkossa "ovelta ovelle". Sellaista palvelua ei ole vaadittu - ainoastaan sitä, ettei bussilinjaa, jolle pelkästään yhdeltä pysäkiltä Henkirikintieltä, nousi tänäänkin 12 ihmistä, lakkauteta. Linja on mitä ilmeisemmin tarpeelliseksi osoitettu, joten päätös korvata toimiva yhteys "pienkalustolinjalla" kuulostaa vähintäänkin merkilliseltä. Pyydänkin asiallisia perusteluja päätökselle.

Pysäkkien liikennemerkintätyöt ja aikataulujen vaihdot tehdään 30. - 31.12.2013.

Näköjään moni unohtaa että reittiä ajaa jatkossa linja 237. Sen aikatauluja varmasti muutetaan kysyntää vastaaviksi käytöstä saatujen kokemusten perusteella. Se että ei välttämättä ole tarjolla kyytiä "ovelta ovelle" ja että kulkuneuvoa voi joutua vaihtamaan on ihan normaalia joukkoliikenteen käyttöä ympäri pääkaupunkiseudun. Ja uuden linjan lisäksi ovat muut joukkoliikenteen vaihtoehdot edelleen lähellä: esim. Mäkkyläntieltä ei ole pitkä matka lähimmälle 231 pysäkille ja vastaavasti Henrikintieltä on mutama sata metriä Turuntien vilkkaalle joukkoliikennetarjonalle.

Kyllä on ihan normaalia että voi joutua vaihtamaan bussia, mutta ei ole normaalia, että vaihtobussi kulkee kerran tunnissa ja kiertää ummet ja lammet. Esimerkiksi Mäkkyläntieltä Pitäjänmäen asemalle halutessaan joutuu nyt varaamaan pelkkään bussissa istumiseen puoli tuntia! Toimiva siirtymä bussi kulkee usein, jotta siirtymä seuraavaan kulkuneuvoon sujuisi mutkattomasti. Ketä tuo Konalan sight seeing kierros palvelee?

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.