A-, M-, ja L-junien lähtö- ja tulolaitureihin muutoksia 27.10.

A-, M- ja L-lähijunien liikennöintisuunta vaihdetaan oikeanpuoleisesta vasemmanpuoleiseksi sunnuntaina 27. lokakuuta. Suunnanvaihto aiheuttaa muutoksia junien lähtö- ja tulolaitureihin. Liikennöintisuunnan vaihtaminen ennakoi Kehäradan käyttöönottoa kesällä 2015.

Asemilla, joilla on niin sanottu keskilaituri, muutos on matkustajien kannalta pieni. Junan lähtöraide vaihtuu sen kulkusuunnassa vasemmalle puolelle laituria. Kun taas reunalaituriasemilla oikea laituri tulee valita jo ennen laiturialueelle siirtymistä. Tiedon lähtölaiturista voi tarkistaa aseman sähköiseltä näytöltä.

Muutos astuu voimaan sunnuntaina 27.10. aamujunien aloittaessa liikennöinnin. Ensimmäiset vasemmanpuoleisina ajettavat junavuorot ovat M-juna Helsingistä klo 6.04 ja M-juna Vantaankoskelta klo 6.02 sekä L-juna Helsingistä klo 6.08 ja L-juna Kirkkonummelta klo 6.02. Lauantain ja sunnuntain välinen yöliikenne sen sijaan ajetaan vielä nyt käytössä olevalla tavalla. L-junan osalta raiteet muuttuvat vain välillä Helsinki – Leppävaara.

VR:n laiturioppaat opastavat matkustajia uusille lähtölaitureille Pohjois-Haagan, Kannelmäen, Malminkartanon sekä Myyrmäen asemilla sunnuntaina 27. lokakuuta ja maanantaina 28. lokakuuta.

Kehärata yhdistää pääradan ja Vantaankosken radan, jonka vuoksi liikennöintisuunnan on oltava sama molemmilla radoilla. Tällä hetkellä pääradan, eli Helsinki-Kerava-välin, lähiliikennettä liikennöidään vasemmanpuoleisena ja Vantaankosken radan lähiliikennettä oikeanpuoleisena.

 

Kommentit

MISSÄ HELKKARISSA löytyy lähijunien aikataulut? Olen etsinyt kohta tunnin sitä tältä sivustolta, mutta en löydä . Nyt palaa pinna ja huomen aamulla pitäisi ehtiä laivaan! Miksi ne on laitettu piilooon???
Yritin ostaa aikataulun tänään kirjastosta, vaan ei myyty, koska lukku oli mennyt kiinni klo 16. Olisi edes palvelua!.

"muutos on matkustajien kannalta pieni". Kyllä kai se muuten olisikin, mutta kulkusuunnan lisäksi vaihdettiin myös pysähtymispaikat. Junat eivät enää pysähdy laiturikatoksien alla lainkaan. Hyvää sateista syksyä vaan junaliikennettä käyttämättömille "Ingen-Gör":eille.

Nimimerkki Britti on varmaan huomannut, että L-junat ajavat nykyiselläänkin Helsinki-Leppävaara -välin eteläisillä kaupunkiraiteilla, josta ne joutuvat puikkelehtimaan vastaan tulevan kaupukoliikenneraiteen yli pohjoisimmalle raiteelle matkalla kohti länttä. Kaupunkiraiteiden liikennöintisuunnan muutos ei vaikuta tähän kokonaisuuteen juurikaan: Kirkkonummen suuntaan ylitettäviä vaihteita tulee yksi enemmän, kun taas paluusuuntaan riittää siirtyminen yhtä raidetta etelämmäksi nykyisen kahden sijaan. L-junan liikennöintiaika huomioon ottaen vaikutus aikatauluihin jäänee olemattomaksi.

Uutisessa ei lainkaan kerrota, mitä asemia Espoossa muutos koskee. Ehkä asiasta päätetään ja tiedotetaan pian.

"L-junan osalta raiteet muuttuvat vain välillä Helsinki – Leppävaara."

Ajaako L-juna siis Kirkkonummelle asti vasemmanpuoleisesti mutta muut junat Kirkkonummella edelleen oikeaa puolta? Mielestäni uudistuksessa on jotakin käytännössä toimimatonta.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.