Metroliikennettä jatketaan viikonloppuisin kahdella tunnilla

Metro alkaa ajaa kaksi tuntia pidempään perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä perjantaista 15.11. alkaen. Metro kulkee klo 23.30–1.30 molemmilla haaroilla 20 minuutin välein, jolloin vuoroväli Ruoholahden ja Itäkeskuksen välillä on 10 minuuttia.

Pidennetyn metroliikenteen aikana klo 23.30–1.30 ei järjestetä erillistä liityntäliikennettä. Jos on menossa pidemmälle kuin kävelyetäisyydelle metroasemalta, kannattaa nousta N-bussin kyytiin jo Rautatientorilta kuten nytkin.

Metron liikennöintiaikojen pidentämisen yhteydessä Itä-Helsingin N-busseilta 90N, 92N, 94N, 96N ja 97N jää joitakin lähtöjä pois perjantai- ja lauantaiöisin klo 23.30–1.20.

Bussien ja metron uudet aikataulut 15.11. alkaen: 

 

Kyseessä on 7 kuukauden kokeilu, joka kestää kesäkuun 2014 puoliväliin saakka. Kokeilun aikana kerätään palautetta matkustajilta ja tilastoidaan matkustajamäärät, jotta saadaan taustatietoa jatkosta päättämisen tueksi. Koska kokeilu alkaa marraskuun puolivälissä, saadaan kokemuksia myös pikkujoulukauden liikenteestä.

Matkustajien turvallisuuden takaamiseksi viikonlopun yömetroissa on tehostettu vartiointi ja niissä kiertää matkalippujen tarkastuspartio.

Kokeilun kokonaiskustannukset ovat noin 250 000 euroa, josta noin 200 000 euroa tulee Helsingin maksettavaksi, ja loppu jää muille HSL-kunnille.

Kommentit

Hyvä uutinen.. Vaikka osan kokeilusta kustantaa ympäristön kunnat niin ainakaan itäisen Vantaan asukkaille on tästä huomattavampi etu kuin monelle itä-helsinkiläiselle.. metrolla vuokkiin tai meltsiin ja siitä eteenpäin taksilla tai kävellen. Tätä olen odottanut pitkään.. hyviä vaikutuksia ovat toivottavasti taksijonojen lyhentymiset, asematunnelin yritysten palveluaikojen pidentymiset viikonloppuöisin.. uskon että positiivisia seikkojalöytyy vielä lisääkin.. verottaja varmasti kiittää kun osa yöruokamyynnistä siirtyy esim asematunnelin kuittia tarjoaviin ja tunnollisesti veroja maksaviin heseen ja mäkkäriin sen sijaan että että kenkälaatikkoa kassanaan pitävät nakkikioskit pistävät rahat ns. suoraan taskuunsa.

korjaus edelliseen kommenttiin: siis ottaa taksi (jatkoyhteytenä) Herttoniemestä Jollakseen. Ei bussi.

Hienoa HSL!

Kommentoijalle "Vaikea ymmärtää": Tulee ainakin huomattavasti edullisemmaksi matkustaa metrolla keskustasta Herttoniemeen, josta ottaa bussi Jollakseen. Säästö se on pienikin säästö. ;)

Niinpä. Bussissa pitää maksaa, metrossa ei.

aivan mahtavaa, vihdoinkin pääsee myöhäisistä iltavuoroista nopeammin ja suoraan kotiin :)

Hyvä Hkl! Tätä on jo odoteltukin.

Kokeilun aikanako pitää sitten kävellä metrolta viisi kilometriä kotiin? Kaikki eivät asu metroaseman vieressä.

Tässähän ei nyt ole mitään järkeä, kyllä ymmärtäisin jos tämä olisi aloitettu kesällä, mut syksyllä ja talvella muutenkin ihmisiä liikkuu vähemmän, ei mul muuta!!! Haloo Hsl, Herätkää todellisuuteen!

Asia on juuri päinvastoin: talvella ja syksyllä liikkuu enemmän ihmisiä kuin kesällä. Asia selviää helposti liikennetilastoista.

Tiedoksi, että HSL vastusti tätä. Helsingin kaupunki runnoi kokeilun läpi!

Pikkujouluaikaanhan on just eniten viikonloppumatkustajia, kesälomilla varmasti vähiten.

"Pidennetyn metroliikenteen aikana klo 23.30–1.30 ei järjestetä erillistä liityntäliikennettä, vaan jatkoyhteydet metroasemilta hoituvat N-busseilla. Metron liikennöintiaikoina Itä-Helsingin N-busseilta jäävät pois ne lähdöt, jotka nyt kulkevat vain viikonloppuisin."
Hetkinen, eivätkö vain viikonloppuisin ajettavat lähdöt sijoitu nimenomaan 1.30 jälkeiseen aikaan? Mitä tällä oikein halutaan nyt kertoa?

tällä halutaan kertoa että metroliikenne jatkuu 01.30 asti...joten lisää vartijoita tarvitaan metroihin....

N-busseilta karsitaan lähtöjä klo 23.30:n ja 01.20:n väliltä, jotka nyt ajetaan perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä. Tuona aikana idän suuntaan pääsee kokeilun aikana metrolla.

Kuinka esimerkiksi Laajasalon perukoille Jollakseen tai Roihuvuoreen pääsee klo 23.30:n ja 01.20:n välillä? Tulkitsen, että aiempaa vaikeammin, jos N-linjoja on karsittu tuolla aikavälillä.

Ymmärtääkseni linjojen 85N ja 95N lähdöt pysyvät ennallaan.

Jos lähdet 00.00 aikaan metrolla ni millä pääset metroasemalta kotiin! jos bussitkaan ei kulje tuolla ajalla! metrot on aivan turhia yöllä se on huomattu!

Helsinki maksakoon kokeilunsa itse. Jos kerran metro helsingissä kulkee, sillon se siis maksaa.

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.