Joukkoliikenne juhannuksena

HSL:n joukkoliikenteessä on juhannusaattona 24.6. lauantain aikataulut. Juhannuspäivänä 25.6. liikenne käynnistyy aamupäivän aikana sunnuntain aikataulujen mukaan, lähijunilla heti aamulla aikataulun mukaisesta ensimmäisestä lähdöstä. Katso tarkemmat tiedot kunkin päivän kohdalta.

Torstaina 23.6.

Joukkoliikenne kulkee perjantain aikataulujen mukaan, ja myös yöliikenne ajetaan torstain ja perjantain välisenä yönä.

Espoon palvelulinjoilla ja Kirkkonummen kutsulinjoilla liikennöidään kuitenkin torstain reittien ja aikataulujen mukaan.

Juhannusaattona pe 24.6.

Joukkoliikenne kulkee lauantain aikataulujen mukaan.

U-linjojen bussit ajavat lauantain aikataulujen mukaan klo 13 asti, minkä jälkeen U-linjojen lähdöistä ajetaan vain osa. Lisätietoja Matkahuollon aikataulupalvelusta.

Lisäliikennettä Seurasaareen

HSL järjestää juhannusaattona lisäliikennettä Seurasaareen: bussi 24S ajaa reittiä Erottaja-Seurasaari noin seitsemän minuutin välein. Ensimmäinen bussi lähtee Erottajalta klo 15.04 ja viimeinen Seurasaaresta klo 01.31.

Bussi 24 ajaa poikkeusreittiä juhannusaattona

Bussilinja 24 ajaa klo 12 lähtien Seurasaareen päin poikkeusreittiä Munkkiniemen aukion ja Ramsaynrannan kautta, koska Seurasaarentie muuttuu yksisuuntaiseksi. Poikkeusreittiä ajavat myös bussin S-lähdöt.

Bussin 24 poikkeusreitti juhannuattona 24.6.

Juhannuspäivänä la 25.6.

Metro ja raitiovaunut ajavat sunnuntaiaikataulujen mukaan noin klo 11 alkaen.

Bussit kulkevat sunnuntain aikataulujen mukaan klo 10.40 alkaen.

  • Bussilinjalla 550 liikenne alkaa kuitenkin jo klo 10 jälkeen.
  • U-bussit kulkevat vain rajoitetusti, tarkemmat aikataulut Matkahuollon aikataulupalvelusta.
  • Bussilinja U848 liikennöi lauantain aikataulujen mukaan alkaen lähdöstä klo 7.45 Porvoosta.                                                                                

Lähijunat ja Suomenlinnan lautta kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan heti juhannuspäivän aamusta alkaen.

Juhannuspäivän jälkeisenä yönä ajetaan myös yöliikenne.

  • Bussien yölähdöt klo 24 jälkeen ajetaan pääsääntöisesti kuten lauantaisin. Tarkemmat aikataulut voit katsoa Reittioppaasta.

Kulussa myös seuraavat lähijunat:

  • L-junat Helsinki-Kirkkonummi klo 1.59, 2.59 ja 3.59
  • P-juna Helsingistä klo 0.44
  • N-junat Helsinki-Kerava klo 23.44, 0.44, 1.14, 2.14, 3.14 sekä Kerava-Helsinki klo 0.27, 1.57, 2.57 ja 3.57
  • T-junat Helsinki-Kerava-Riihimäki klo 2.44 ja 4.14 sekä Riihimäki-Kerava-Helsinki klo 0.52 ja 1.52

Lisäliikennettä Hernesaareen juhannuspäivänä

HSL järjestää lisäliikennettä Hernesaareen juhannuspäivänä linjalla 14X, koska Hernesaarenrannassa on konsertti. Lisäliikennettä 20 minuutin vuorovälein. Ensimmäinen lisälähtö Kampista on klo 13.53 ja viimeinen Hernesaaresta klo 23.58.

HSL:n palvelupisteet ja liikenneneuvonta juhannuksena

HSL:n Rautatientorin palvelupiste on avoinna aatonaattona torstaina 23.6. klo 17 asti, Itäkeskuksen piste klo 17.15 asti ja Pasilan piste klo 16 saakka. Kaikki palvelupisteet on suljettu aattona 24.6. sekä lauantaina 25.6. ja sunnuntaina 26.6.

HSL:n asiakaspalvelusta, puh. 09 4766 4000, saa henkilökohtaista neuvontaa juhannusaattona ja juhannusviikonloppuna klo 9-17.

Takaisin ylös

Kommentit

Toimiiko juhannusaattona myös yöliikenne lauantaiaikataulujen mukaan loppuun asti?

Kyllä, myös siltä osin ajetaan lauantain aikataulujen mukaan, eli myös myöhään illalla pääsee liikkumaan joukkoliikenteellä.

Juhannuspäivänä liikenne alkaa noin klo 11, mutta missään ei lue, koska liikkennöinti loppuu juhannusaattona.

Juhannuspäivänä liikenne loppuu, kuten se sunnuntain aikataulujen mukaan loppuu. Vain alkupäässä on poikkeuksia busseilla, metrolla ja ratikoilla.

Onko raitiolinjojen ensimmäisissä lähdöissä juhannuspäivänä tarkoitettu 7B:n kohdalla Pasilasta Senaatintorille?

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.