Käynti raitolinjojen 7B ja 9 Ratapihantien pysäkiltä Pasilan asemalle muuttuu 23.5.

Käynti raitolinjojen 7B ja 9 Ratapihantien pysäkiltä 0620 Pasilan asemalle muuttuu maanantaista 23.5. alkaen.  Asemalle pääsee ylittämällä Ratapihantie ja kiertämällä Opastinsillan kautta.  

Opastinsillan asemanpuoleiset hissi ja liukuportaat jäävät toistaiseksi pois käytöstä.

Rakennustyöt vaikeuttavat liikkumista aseman välittömässä läheisyydessä koko rakentamisajan, vuoteen 2019 asti. Lähijunien asemalaitureille ja asemalaitureilta pois, esimerkiksi raitiovaunupysäkeille, voi kulkea myös pohjoisen alikulkutunnelin kautta. Reitti ei täysin täytä esteettömyysvaatimuksia, koska nousu tunnelista laiturille on kalteva. Tunnelissa on HSL:n lippuautomaatti.

 

 

 

Kommentit

En usko, että HSL olisi tätä suunnitellut vaan sen on tehnyt sellainen joka ei ole koskaan edes liikkunut näillä kulmilla. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin olen edelleen sitä mieltä, ettei tällainen voi jatkua kolmea vuotta. Toivoisin, ettei onnettomuuksia satu mutta pelkään, että niitä sattuu.

Päivittäin näkee kuinka tuossa aseman puoleisella pysäkillä jalankulkijat käyttävät autokaistoja ja raitiovaunukiskoja päästäkseen Pasilan asemalle tai asemalta. Kuinkahan kauan järjetön järjestely jatkuu vai odotetaanko niin kauan että sattuu tarpeeksi vakava onnettomuus? Herätys HSL!!!

Onhan kuvan vasemmassa reunassa näkyvälle vihreän reitin suojatielle jo asennettu kevyen liikenteen turvallisuutta parantavat liikennevalot?

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille kohtuuttoman hankala reitti! Onko täysin mahdotonta siirtää lyhyellä matkalla raitiotien kiskoja niin että katua voitaisiin kaventaa yhdellä ajokaistalla ja vapautuvalle pätkälle voitaisiin ohjata jalankulkijat ja pyöräilijät?

Onko tämän suunnitelman laatijoilla päässä järjen hiventäkään? Autojen pitää kyllä päästä kulkemaan normaalisti mutta jalankulkijoita voi surutta kierrättää korttelin ympäri. Ei tällainen kiertotie voi jatkua kolmea vuotta, tämä on täysin jalankulkijoiden (ja pyöräilijöiden) halventamista!

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.