Länsimetron koeajot jatkuvat 21.9. - junasta poistuttava viimeistään Ruoholahdessa

Metrojunat jatkavat huomenna torstaina aikataulunmukaisin ajoajoin Ruoholahdesta länteen länsimetron rataosuudelle. Viime viikolla vastaava koeajo keskeytettiin sähköjärjestelmän häiriön vuoksi. Nyt länsimetron sähköjärjestelmä on säädetty ja sen toiminta varmistettu.

"Tärkeimpänä metron toiminnan varmistavana asiana säädettiin asema- ja ratasähköjärjestelmien maadoituksen kosketusjännitettä seuraavan releen asetuksia ja mittauksin varmistettiin niiden sekä suojalaitteiden toiminta", Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi kertoo.  Eilen tiistaina länsimetron rataosuudella ajettiin teknisiä koeajoja, joilla säätötyön onnistuminen testattiin.

Huomenna järjestettävällä koko metrolinjan koeajolla testataan liikennöinnin toimivuutta ennen matkustajaliikenteen aloittamista uudella rataosuudella. Matkustajia ei oteta kyytiin, vaan junasta on poistuttava viimeistään Ruoholahdessa.

On välttämätöntä laajentaa koeajo länsimetron alueelta myös sen kaltaiseen liikenteeseen, jota länsimetron käyttöönoton jälkeenkin ajetaan.
"Koeajoilla varmistetaan koko metrojärjestelmän toimivuus kun kauan odotettu länsimetro aloittaa liikenteen", HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski sanoo.

Testissä myös uudet laiturinäytöt 

Torstaina koekäytetään jälleen myös uusia laiturinäyttöjä, joita kullekin laiturille on asennettu toistaiseksi yksi. Torstaina siis metrojunan saapumisesta ja määränpäästä kertoo laiturinäyttö, joka on merkitty ”koekäytössä”-teippauksella. Muut laiturinäytöt on torstaina sammutettu. Laiturin toisessa päässä junaa odottavat matkustajat eivät tällöin välttämättä näe näyttöä. HKL pahoittelee tätä puutetta matkustajainformaatiossa.

Sekä Vuosaaresta että Mellunmäestä lähtevät junat ajavat kaikkina koeajopäivinä Ruoholahteen asti matkustajaliikennettä. Myös Mellunmäen haaralta pääsee siis ruuhka-aikaankin Ruoholahteen asti.

Matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa

Länsimetrossa on jo aiemmin vuosien 2016 ja 2017 aikana ajettu tuhansia tunteja koeajoja niin länsimetron puolella kuin koko metrolinjallakin öiseen aikaan. Viime viikon kaltaisia teknisiä ongelmia ei näiden perusteella osattu odottaa. Huomenna torstaina metroliikenteen odotetaan olevan merkittävästi sujuvampaa.

Eri syistä aiheutuvat liikennemuutokset ja viiveet ovat kuitenkin aina mahdollisia, joten matkantekoon kannattaa varata hiukan normaalia enemmän aikaa. Tietoa mahdollisista poikkeuksista  kannattaa seurasta HSL:n sivuilta, Reittioppaasta sekä matkustajainformaationäytöiltä. HSL:n poikkeusinfon voi tilata myös sähköpostilla.