Runkolinja 550 sekä linjat 41 ja 552 siirtyvät 12.8. poikkeusreiteille Huopalahdessa - Eliel Saarisen tien tunneli suljetaan ajoneuvoliikenteeltä

Päivitys 18.9. Lisätty tieto BC ja BCD-lippujen kelpoisuudesta

Eliel Saarisen tien tunneli suljetaan ajoneuvoliikenteeltä pikaraitiotien rakentamisen aikaisten poikkeusjärjestelyjen vuoksi 12.8.2019. Tästä johtuen tunnelia käyttävät bussilinjat eli 41, 550 ja 552 joutuvat poikkeusreiteille eivätkä enää käytä Huopalahden aseman pysäkkejä. Poikkeusreittien suunnittelussa on pyritty pitämään sujuvat joukkoliikenneyhteydet ennallaan ja samalla huolehtimaan liikenteen toimivuudesta ja sujuvuudesta. Valitettavasti poikkeusjärjestelyt voivat joidenkin matkojen kohdalla tarkoittaa vaihdottoman yhteyden muuttumista vaihdolliseksi tai kävelymatkojen pidentymistä.

Työmaa ei vaikuta junien pysähtymiseen Huopalahdessa ja vaihdot junaraiteiden välillä eli Kehäradan junista Rantaradan juniin ja toisinpäin onnistuvat kuitenkin koko rakentamisen ajan tunnelin kautta. Samoin hissit ja esteettömät reitit ovat käytössä työmaan aikana. Jalankulku ja pyöräily tunnelin läpi on myös mahdollista koko ajan, mutta reitteihin tulee muutoksia työmaan edetessä. Tunnelin sulun ja siitä johtuvien poikkeusreittien on arvioitu kestävän loppuvuoteen 2021 saakka.

Lisätietoa Raide-Jokeri hankkeesta: Raidejokeri.info

Tarkemmat tiedot vaihtoehtoisista joukkoliikenneyhteyksistä löydät helpoiten Reittioppaasta hakemalla reittiehdotuksia 12.8.2019 jälkeiselle ajalle. Aikataulut ja reitit ovat nähtävissä Reittioppaassa 30 päivää ennen niiden voimaantuloa.

 

Muutokset bussiliikenteelle

  • Linja 550 kiertää Hämeenlinnanväylä ja Vihdintien kautta normaalille reitilleen käyttäen A-vyöhykkeellä sijaitsevia Metsäläntien ja Talontien pysäkkejä. Runkolinjalla 550 on mahdollista matkustaa myös tällä osuudella poikkeuksellisesti BC ja BCD-lipuilla. Linjalta poistuvat pysäkit Vihdintie, Huopalahden asema ja Ilkantie.
  • Linja 41 ajaa suoraan Tunnelitien kautta normaalille reitilleen. Linja käyttää kaikkia poikkeusreitin varrella olevia pysäkkejä.
  • Linja 552 reitti kulkee Eliel Saarisen tieltä Tunnelitien, Haagan Urheilutien, Isonnevantien ja Isonnevankujan kautta takaisin Eliel Saarisen tielle. Linja käyttää kaikkia poikkeusreitin varrella olevia pysäkkejä.
  • Linjan 52 reittiin ei tule työmaan takia muutoksia 12.8.

Lähimmät yhteydet Huopalahden aseman ympäristössä 12.8.2019 alkaen

Bussipysäkit Huopalahden aseman ympäristössä säilyvät käytössä lukuun ottamatta Ilkantien ja Huopalahden aseman pysäkkejä.

  • Linja 41: Lähimmät pysäkit ovat Palokaivon aukion ja Tunnelitien pysäkit aseman itäpuolella. Pysäkeiltä kulkee myös normaaliin tapaan linja 40.
  • Linja 552: Linja käyttää aseman eteläpuolella sijaitsevia Angervotien pysäkkejä yhdessä linjan 52 kanssa.
  • Linja 550: Lähimmät runkolinjan 550 pysäkit ovat Vihdintiellä sijaitsevat Talontien pysäkit. Vaihdot runkolinjan 550 ja junien välillä onkin järkevintä tehdä 12.8. alkaen Oulunkylän tai Leppävaaran asemilla.
  • Lähibussin 32 reittiin ei tule muutoksia eli se palvelee entiseen tapaan mm. Riistavuoren palvelukeskusta.

Pysäkit Huopalahden aseman ympäristössä 12.8.2019 alkaen