Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin bussilinjasto uudistuu elokuussa 2017, kun syysliikenteen aikataulut astuvat voimaan. Uudistuksen tarkoituksena on saada linjasto vastaamaan paremmin muuttuneita liikennetarpeita.

Koillis-Helsingin nykyinen bussilinjasto on suunniteltu noin 20 vuotta sitten, kun Tikkurilan kaupunkirata otettiin käyttöön ja junaliikenne Helsingin ja Tikkurilan välillä tiheni. Linjasto ei kuitenkaan ole nykytilanteessa paras mahdollinen: osalla bussilinjoista matkustajamäärät ovat jääneet vähäisiksi, ja eri linjoja on vaikea saada kulkemaan keskenään tasaisin vuorovälein.

HSL:n liikenteessä tapahtui vuonna 2015 myös kaksi suurta muutosta, jotka vaikuttivat merkittävästi Koillis-Helsinkiin. Kehäradan liikenteen alettua pääradan junaliikenne lisääntyi, minkä seurauksena junat ovat kulkeneet entistä tiheämmin myös ruuhka-aikojen ulkopuolella Malmilla ja Puistolassa. Lisäksi uusi, tiheästi liikennöivä runkolinja 560 (Vuosaari–Myyrmäki) kulkee Malmin aseman kautta ja tarjoaa vaihtoyhteyden Itä-Helsingin suuntaan.

Linjasto on pyritty suunnittelemaan niin, että se tarjoaisi Koillis-Helsingistä vaivattomat yhteydet kantakaupunkiin ja palvelisi myös sekä liityntäliikennettä juna- ja metroasemille että liikennettä Koillis-Helsingin sisällä. Suunnittelussa on pyritty tasavälisiin vuoroväleihin ja tiheään liikenteeseen tiettyjen linjojen yhteisillä osuuksilla.

Suunnitelman valmistuminen

HSL aloitti linjaston suunnittelun syksyllä 2014. Asukkaille työn etenemisestä on kerrottu alusta alkaen Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma -blogissa, joka keräsi työn aikana noin 1800 kommenttia. Lisäksi HSL järjesti suunnitelmaa esitelläkseen ja palautetta saadakseen kolme asukastilaisuutta Koillis-Helsingissä.

Suunnitelman ensimmäinen luonnos julkaistiin juuri ennen joulua 2014. Siitä saadun runsaan palautteen perusteella tehty toinen luonnos julkaistiin 5.2.2015. Toiseen luonnokseen tehtiin vielä joitain pieniä muutoksia, mutta palaute oli huomattavasti ensimmäisestä saatua positiivisempaa. Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n hallituksessa 26. toukokuuta.

Reittimuutokset

Linja 57 jatketaan Latokartanosta Kontulaan. Muutos tuli voimaan jo elokuussa 2016.

Linja 68 saa uuden numeron 78, ja sitä nopeutetaan muuttamalla linjan reitti kulkemaan Kustaa Vaasan tien ja Lahdenväylän kautta Koskelan liittymään saakka. Samalla Arabian reittiosuus poistuu.

Linjan 69 reitti muuttuu Helsingin keskustassa siten, että linjan päätepysäkki on Kampissa nykyisen Elielinaukion sijaan. Tämä muutos toteutettiin jo syksyllä 2015, koska Helsingin keskustakirjaston rakennustyöt vähentävät bussiliikenteen käytössä olevaa tilaa Töölönlahden alueella. Lisäksi linjan 69 reitti jatketaan elokuussa 2017 Malmilta Sepänmäen ja Alppikylän kautta Jakomäkeen.

Nykyisellä linjatunnuksella 70T ajettavaa linjaa aletaan liikennöidä numerolla 70 ja linjan reittiä muutetaan siten, että reitti kulkee Pukinmäen ja Malmin sairaalan kautta ja päättyy Malmille nykyisen Suutarilan sijaan. Linjaa liikennöidään jatkossa vain arkisin.

Linja 71 jatketaan Savelasta Malmin asemalle. Ruuhka-aikoina joka toinen lähtö ajetaan vain kuormitetuimmalla osuudella Rautatientori–Viikki linjatunnuksella 71B.

Linja 72 muuttuu linjaksi 61 ja perusversion päätepysäkki siirtyy Erätieltä Siltamäkeen. Lisäksi ruuhka-aikana ajetaan linjaa 61T Tapanilan urheilukeskukselle.

Linjan 74 Arabian reittiosuus jää pois ja linja kulkee Kustaa Vaasan tietä Lahdenväylälle. Lisäksi Sepänmäen reittiosuus jää pois ja reitti kulkee Malmin aseman kautta. Linja 74 kulkee jatkossa myös Puistolan aseman kautta ja sen päätepysäkki on Heikinlaaksossa. Linja 74 korvaa Tapanilassa nykyisen liityntälinjan 76A/B.

Linjan 75 reitti muutetaan kulkemaan Lahdenväylää pitkin Jakomäkeen, jolloin Pihlajamäentien ja Tattarinharjuntien osuus jää pois.

Linjan 77 reitti muutetaan kulkemaan Pihlajamäentien ja Tattarinharjuntien kautta. Jakomäessä reitti ei enää kierrä Jakomäentien kautta, koska linjan 75 uusi reitti kulkee tätä kautta.

Linjan 79 reitti jatketaan Malmilta Siltamäen ja Suutarilan kautta Puistolan asemalle, jolloin se korvaa nykyisiä linjoja 70(T), 75A ja 77A. Malmilta reitti kulkee Kirkonkyläntieltä Tapaninvainiontien ja Suutarilantien kautta Siltamäkeen, jolloin matka-aika nopeutuu useilla minuuteilla. Ruuhka-aikoina ajetaan lisäksi vahvistavaa linjaa 79B Siilitie (M)–Latokartano.

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti nykyinen linja 506 jaettiin kahtia vuonna 2016 ja linjatunnuksella 506 liikennöidään osuutta Viikki–Meilahti. Linjan 506 reittiä jatketaan Viikistä Latokartanonkaaren kautta Myllypuroon elokuussa 2017.

Itäkeskuksesta lähtevän linjan 554 reitti ei enää kulje Malmilta Leppävaaraan vaan Töyrynummen kautta Tapanilan urheilukeskukselle. Malmi – Leppävaara –välille korvaavaksi yhteydeksi tulee uusi linja 553, joka liikennöi Hakunilasta Heikinlaakson, Fallkullan, Malmin, Oulunkylän ja Maunulan kautta Leppävaaraan. Myöhään iltaisin ja viikonloppuisin linja kulkee K-reittiä Lassilan ja Pitäjänmäen kautta kuten nykyinen 554K.

Linjat 75A, 76A, 76B ja 77A lakkautetaan ja ne korvataan edellä mainituilla muiden linjojen reittimuutoksilla.

Yölinjasto muutetaan vastaamaan uutta päiväliikenteen linjastoa.

Suunnitelman perusteet pähkinänkuoressa

  • Kehäradan valmistuminen muuttaa junaliikennettä vuonna 2015, jonka vuoksi junaliikenne kaupunkiradalla Helsingin ja Tikkurilan välillä tihenee ja junalla pääsee jatkossa muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lue lisää Kehäradasta ja Vantaan bussilinjastosta.
  • Elokuussa 2015 aloittaa uusi runkobussilinja 560 Rastila(M) – Vuosaari(M) – Mellunmäki(M) – Kontula(M) – Malmi – Paloheinä – Kuninkaantammi – Myyrmäki. Lue lisää runkolinjasta 560.
  • Joillakin linjoilla matkustetaan hyvin vähän, joillakin matkustus on lisääntynyt voimakkaasti
  • Väkiluku kasvaa uusilla asuinalueilla muun muassa Viikinmäessä ja Alppikylässä
  • Raitiolinjasto muuttuu. Lue lisää raitioliikenteen linjastosuunnitelmasta.
  • Kantakaupungin uudet asuin- ja työpaikka-alueet, kuten Kalasatama ja Keski-Pasila, muuttavat matkustustarpeita.

Päivitetty 27.5.2015

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Tulevien linjojen reitit ja vuorovälit

Kommentit

Mun mielestä hienoa että suutarilasta pääsee nopeasti ja useasti puistolan asemalle, mutta pitää olla myös bussi yhteys joka päivä keskustaan koska varsinkin illalla puistolan asema EI OLE TURVALLINEN!! Toivottavasti päättäjät ymmärrätte tämän!

Näinhän siinä sitten käy, joten tuhannet kiitokset kun poistatte linjan 72 loppupään pysäkit muistelemme teitä kun aamulla kävelelemme töihin.

Miksi hyvä linja lopetetaan joka on nyt syöttö linja samoin kun 76 a/b eikö tarkoitus ole päästä junalle eri puolelta malmia näin ei tule tapahtumaan isot alueet jäävät mottiin

Ihmettelen miten iso alue jolle rakennetaan lisää jää kokonaan ilman bussia samoin kuin ilman muuta kun 77a viedään alueella Kela sosiaalinen oppilaitos uimahalli ko Citymarket toisellapuolella ormusmäen asukkaat

En ymmärrä. Kyllä Teerisuontieltä täytyy jatkossakin päästä 74 bussilla. Palvelutalo, senioritalo, lapsiperheitä, lisää rakennetaan. Täällä on asiakkaita!!!!

Et Sinä ole ymmärtämätön vaan HSL:n suunnittelu

Miksi kaikki bussit laitetaan kulkemaan Kirkonkyläntie pitkin muu malmi jää ilman toimivaa syöttö liikennettä mihinkään päin ilman syöttö liikennettä junalla aivan käsittämättömän hullu idea malliin kuuluu iso alue ormusmäen ja kaikki muut paikat ala-malmin asukkaat jäävät mottiin

74:n reittimuutos kuuluu samaan hulluuteen kuin koko käsittämätön "linjastosuunnitelma"

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelman mukaan aiotaan lopettaa molemmat bussilinjat 77A ja 577 ja muka "korvata" ne kaukana Töyrynummen eri osista kulkevalla bussilla, jonka vuoroväli ruuhka-aikana olisi 15 min! Bussi kulkisi liian kaukaa monista Töyrynummen osista ja aivan liian harvoin.
Alueen (Suutarila, Siltamäki, Töyrynummi) matkustajat eivät tulisi mahtumaan ruuhka-aikoina näin harvoin kulkeviin busseihin mennessään Malmille (junalle). Myös Töyrynummen alueen asukkaat tarvitsevat jatkossakin toimivan, vuoroväleiltään kohtuullisen usein kulkevan bussin.
Alueelta on oltava jatkossakin aidosti toimiva 'syöttöliikenne' Malmin asemalle, jotta työssäkäynti alueelta on mahdollista.
Nytkin monen työmatka kestää 2-3 liikennevälineellä odotteluineen ja kävelyineen reilusti yli tunnin. Alueella asuu myös paljon koululaisia, opiskelijoita ja vanhuksia, joille turvalliset liikenneyhteydet tulee turvata.
Myös Koillis-Helsingissä pitää olla samantasoiset ja yhtä kattavat joukkoliikenneyhteydet kuin muissakin kaupunginosissa. "Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia." - tämähän on myös HSL2015 liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoite!

Sunnuntai bussiliikenne oltava keskustasta myös Suutarilaisille ilman vaihtoja, turvallisuus on tärkein, en tod halua illalla yhentoista aikaa pyöriä yksin puistolan asemalla ja vielä odotella vaihtoa bussiin. Näissä asioissa ei voi säästää!
T. Vyorotyöläinen

Uudessa suunnitelmassa ei ole enää yhtään kätevää vaihtopysäkkiä Puistolan, Tapanilan ja Malmin suunnasta tuleville linjalle 550, jos on esimerkiksi menossa länteen. Nykyisinhän esim. Tapanilasta seudulta lähtijä voi matkustaa joko linjalla 74 Viikkiin tai linjalla 72 Oulunkylään ja vaihtaa samalla tai läheiselle pysäkillä linjalle 550. Uudessa linjasuunnitelmassa tätä mahdollisuutta ei ole. Junalta voisi tietenkin vaihtaa Oulunkylässä bussiin 550. Mutta jos ensin täytyy matkustaa bussilla junalle ja junalta sitten vaihtaa uuteen bussiin, kaikkiin vaihtoihin kuluu aikaa. Ja etenkin iltaisin monet eivät mielellään matkusta junalla tai odottele busseja esimerkiksi Malmin asemalla, varsinkaan viikonloppuisin.
Joko linjojen 74 tai 73 pitäisi ajaa Viikin Prisman kautta, jotta vaihtoyhteys säilyisi. Ei ole järkeä, että molemmat kurvaavat Pihlajamäen jälkeen Lahdenväylälle. Ja mieluusti vielä linja 72 Tapanilan erän pysäkille takaisin, kiitos.

Näin on millä päästään Yrttimaantieltä Mäkelänkadulle

Toivottavasti kulkee jo aamu tunneilla, työt alkaa klo:6.00 stadissa niin ja myös sunnuntaisin!
T. Suutarilainen

70T pohjoisosa on myös pidettävä ennallaan. Taaskaan ei Malmin sairaalan pysäkiltä noussut kyytiin ketään ja asemalla venailtiin kun oltiin etuajassa. Kyllä se syöttää junamatkailijoita Ihan luotettavasti täältä Suutarilan suunnalta Malmilla.

Keskustassa se voi kulkea Manskua pitkin Kamppiin niin kuin joku jo aiemmin fiksusti ehdotti. Saatais sitä sujuvuutta siihenkin päähän.

Minä olen myös samaa mieltä ja kyseiselle linjalle myös sunnuntaivuorot niin pääsisi kaikkina päivinä myös Töölööseen ilman vaihtoja.

72 kulkemaan Yrttimaantien kautta. Joka pysäkiltä tulee useita matkustajia kyytiin!

Millä pääsee Yrttimaantieltä Mäkelänkadulle?

Suunnitelman ansiosta ei tule kulkemaan mitään bussia ko. asuinalueella, joten liityntälinjaakaan ei ole!!

Miksi hyvä linja lopetetaan iso alue jää kokonaan ilman bussia ja yhteyksiä kaupunkiin 77a viedään joka tosi hyvä linja miten ala-malmin asukkaat pääsevät junalla kaupunkiin jäämme täysin mottiin

76AB korvataan ja millaisella vuorovälillä? Nytkin vuorovälejä on huononnettu, niin että jopa "ruuhka-aikaan" pitää miettiä millä junalla Malmille pitää tulla että jatko toimii ilman suuria odotteluja. Ennen sentään pääsi kotiin/töihin jouhevasti ja mukavasti, jatkossa pitää ilmeisesti muuttaa muualle ellei halua asua bussissa tai siirtyä oman auton käyttäjäksi. Ilmeisesti hsl:n tarkoituksena onkin lisätä yksityisautoilua.......

Joo kyllä tässä pitää kohta mennä omalla autolla kun ei pääse muuten julkisilla.

Älkää edes kehdatko harkita 74 linjan reitin vaihtamista!

Tällä palstalla on selkeästi kannatettu 76AB-linjan säilyttämistä.
Asiasta on kerätty adressi, sekä Puistola seura on ilmoittanut kantansa linjan säilyttämisen puolesta kommentissaan 27.2.2015.

HSL:ltä toivon, että asukkaiden ja asiakkaiden mielipidettä kunnioitetaan ja otetaan huomioon tämän linjan suhteen.

Joukkoliikenteen sujuvuus ja käytön edellytykset tulisi taata.
Asiakkaat tietävät tarpeensa parhaiten.

Faktat on siitä, että matkustajia on todella vähän, alle yksi matkustaja pysäkkiä kohden. Tuntuu siis todella oudolta, että kun yhteys on, ei matkustajia bussissa juuri ole, kuin ruuhka-aikoina ja sitten kun muutoksia meinataan tehdä, niin hirvee vastustus syntyy.

Lyhyen linjan 76AB korvaaminen linjalla Leppävaara - Malmi - Hakunila parantaa HSL:ltä saadun tiedon mukaan kannattavuutta ja palvelukykyä, joten asukkaiden mielipiteitä ei ilmeisesti tarvita.

Linja 72 pitää kulkea Yrttimaantietä pitkin, meidän pitää päästä töihin sujuvasti.

611 myös kulkemaan sunnuntaisin et pääsee kulkemaan töihin!

Linjan 72 pitää jatkaa liikennöintiä yrttimaantietä pitkin.

Ormuspellossa jäädään vaille bussithteyksiä. Taloja nousee, asukkaita tulee lisää, on senioreiden palvelutalo, on senioritalo. Teette suunnitelmaa vuosille 2016-2013...Huomioikaa Ormuspelto ja Tullivuorentie varsi. Pitäkää 74 Ala-Mallilla!

Aika epäoikeudenmukaista meillä ala-malmin ormusmäen seutu iso alue jää ilman toimivaa yö liikennettä

Miksi ala-malmi ormusmäen jää ilman yövuorot eikö jotakin voisi laittaa kulkemaan teerisuon kautta tai soidintien kautta ja Vilppulan kautta myöskin teerisuon kautta jossa on liikennemerkit josta pääsee edelleen Puistolan ja muut kähipaikat

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.