Vetoa Vantaalle

Kun muutin 1992 Kymenlaaksosta opiskelemaan Helsinkiin, ensimmäinen asuntoni sijaitsi Töölön tullin risteyksessä. Sen jälkeen kotimme on sijainnut muun muassa Lintuvaarassa, Käpylässä, Paloheinässä, Sipoon Kalkkirannassa.

Monista muutoista on jäänyt tapa surffailla asuntoilmoituksia houkuttelevilta seuduilta. Jostain syystä Vantaan asuntomarkkinoita emme ole seurailleet, vaikka paikka ei maisemiltaan tai etäisyyksiltään oleellisesti eroa vaikkapa Itä-Espoosta.

Vantaa mielletään usein heikoimmaksi pääkaupunkiseudun kaupungeista. Siellä talous on eniten kuralla, kunnallisvero korkeampi ja kotihoidontuki heikompi. Vantaa on myös eniten autoilukaupunki.

Vantaan kaupunki uusi imagonsa viime syksynä ja selvitti samalla kaupunkilaisten Vantaa-mielikuvia. Selvisi, että Vantaa on ihmisille etäinen: vastaajat kertoivat olevansa tikkurilalaisia tai myrtsiläisiä. Ulkopaikkakuntalaisille nousevat mieleen liikenneväylät ja lentokenttä. Vantaalaiset itse tuntevat kaupunkinsa luonnonläheisenä ja vihreänä.

Molemmat ovat totta. Kehäradan myötä Vantaasta tulee kuitenkin entistä vahvemmin joukkoliikennekaupunki. Kohta Keski-Vantaan peltomaisemia voi katsoa junan ikkunasta rentoutuneesti ilman ruuhkia. Hiekkaharju vaikuttaa yhtäkkiä idylliseltä kylältä, josta junat suihkivat viiden minuutin välein liki suoraan Berliiniin.
Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen meidän espoolaisperheessä surffaillaan asuntoilmoituksia Vantaalta.

Nyt aluksi ihan vain mielenkiinnosta.

Kommentit

Voisiko näihin blogikirjoituksiin lisätä päivämäärän? Määrätyissä tapauksissa se toisi myös osaltaan perspektiiviä kirjoituksen sisällön ajankohtaisuuden arviointiin.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.