Matkaketju 1/2014

Matkaketju › Matkaketju 1/2014

Seniorit ovat menevää porukkaa, mutta kulkevatko he vastavirtaan? Näin kertoo tuore tutkimus.

Seniorin kaasujalkaa kutittaa

Yhä useampi seniori on antanut joukkoliikenteelle pakit. Toisin kuin lukuisat ikätoverinsa, Juha Hämäläinen ja Riitta Törmänen matkustavat paljon joukkoliikenteellä.

Helsingin keskusta oli Riitta Törmäsen lapsuudenkodista 15 minuutin bussimatkan päässä. Aikuisiän kynnyksellä Törmänen otti etäisyyttä synnyinkaupunkiinsa Espooseen ja muutti ensin lähemmäksi metsää, ja sieltä edelleen lapsiperheellisenä Uudenmaan maaseudulle.

Toimitusjohtajalta

Hyvä lukija,

Pidät kädessäsi Matkaketjun uudistunutta numeroa. Me HSL:ssä olemme uudistuksesta ylpeitä ja toivomme, että myös sinä löydät lehdestä entistä enemmän itseäsi kiinnostavia asioita sekä uutisia joukkoliikenteestä ja liikennejärjestelmäsuunnittelusta niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Rauli Partanen: Halvan öljyn aika meni jo

Öljyn tuotantohuippu on käsillä ja seuraukset ovat moninaisia. Suorin niistä on se, että kun tuotanto ei kykene enää vastaamaan kasvavaan kysyntään, hinta alkaa nousta. Ensimmäinen vaihe toteutui jo, kun 2000-luvun alussa öljyn hinta noin nelinkertaistui vuosikymmenessä.

Älykästä, kestävää ja turvallista

HSL:n uusi visio 2025 kuuluu: ”Joukkoliikenne on ykkösvalinta ja Helsingin seutu on älykkään, kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnannäyttäjä”. Visio korostaa entisestään HSL:n tärkeää roolia kestävien liikkumismuotojen ja toimivan kaupunkiympäristön edistäjänä. Tavoitetilassa Helsingin seudun väestönkasvuun perustuvasta liikenteen kasvusta yli puolet hoidetaan joukkoliikenteellä.

Kortti koukuttaa

Vuosi sitten HSL houkutteli autoilijoita kokeilemaan joukkoliikennettä tarjoamalla heille maksutta matkakortin, jolle oli ladattu kaksi viikkoa matkustusaikaa. Kiinnostus ylitti odotukset, ja kortti postitettiin lähes 30 000 kokeilijalle.

Kenellepä antelias tutustumistarjous ei kelpaisi, mutta miten ensikertalainen pärjää joukkoliikenteessä? HSL:n haastattelemista ihmisistä moni pelkää joutuvansa noloon tilanteeseen, kun ei hallitse rutiineja. Kortinlukijalla pitäisi osata painella oikeita nappeja, mutta ”se laite vain piipittää ja jono kasvaa selän takana”.

Vakavasti muttei raskaasti

Kun bussinkuljettaja Hannele Kärpänen lopettaa reilun kahdeksan tunnin työpäivänsä, takana on tavallisesti ajokilometrejä saman verran kuin Helsingistä Tampereelle, monta sataa ovenavausta ja vielä useampia hyvän päivän toivotuksia.

Kärpänen ajaa Nobinan Klovin varikolta enimmäkseen Espoon bussilinjoja ja aamuvirkkuna ihmisenä mieluiten aikaisessa vuorossa, joka alkaa puoli neljän maissa.

Y-sukupolvi hylkää auton

Nuoret aikuiset ovat vähentäneet autoilua viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo viime vuonna julkaistu kansainvälinen tutkimus. Institute for Mobility Research’in (Ifmo) toimittamaan raporttiin kerättiin tietoa Y-sukupolven eli 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneiden liikkumistavoista Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Norjassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Ilmaiskyydeillä uusia asukkaita

Tallinna on tarjonnut asukkailleen ilmaiset joukkoliikennekyydit vuoden 2013 alusta lähtien, minkä vuoksi kaupunki menettää lipputuloja noin 12 miljoonaa euroa vuodessa.

”Tallinna kattaa menetyksiä muun muassa sillä, että kaupunkiin veronsa maksajien määrä kasvaa”, Tallinnan EU-toimiston johtaja Allan Alaküla kertoo. ”Täällä asuu paljon ihmisiä, jotka ovat kirjoilla muualla. Ilmainen joukkoliikenne houkuttelee heitä kirjoille Tallinnaan. Jokaista tuhatta uutta asukasta kohden kaupunki saa miljoona euroa lisää tuloveroja vuodessa.”

Turun seutu siirtyy tasataksaan

Turun seudun kuusi kuntaa – Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto ja Rusko – muodostavat ensi kesästä lähtien yhteisen joukkoliikennealueen, jolla liput maksavat saman verran matkan pituudesta riippumatta. Käytännössä Turun nykyiset liput, ikärajat ja alennusryhmät laajenevat koko kaupunkiseudulle.

Turkulaiset voivat siis jatkossa matkustaa nykyisellä bussilipullaan myös naapurikuntiin. Muiden kuntien asukkaille muutos tuo paitsi halvemmat liput, myös huomattavia parannuksia aikatauluihin ja bussikalustoon. Kunnat luonnollisesti lisäävät joukkoliikenteen rahoitusta.

AJASSA - Joukkoliikenteessä tapahtuu

PUNAVIHREYS Lontoon punaiset bussit alkavat vihertää. Kaupungissa on Euroopan laajin hybridibussikalusto, 420 hybridibussia. Määrä nousee vuoteen 2016 mennessä 1700:aan, ja silloin viidesosa kaikista kaupungin busseista on hybridejä. Lontoon bussit kuljettavat vuodessa yli 2,3 miljardia matkustajaa. Hiljattain laskettu ennätys on 49,5 miljoonaa matkaa yhden viikon aikana – yhtä monta kuin tehtiin koko muussa Englannissa samana aikana.

Yötarkastus vaatii pelisilmää

Yömetron tarkastukseen erikoistuneet Virve Ojala ja Jere Haavisto kiittävät yömetron rentoa tunnelmaa. ”Ei yhtään haittaa, ettei aamulla tarvitse nousta aikaisin”, aamu-uniseksi tunnustautuva Jere lisää.

Ovatko yömetron matkustajat ihan kuutamolla?

Ryntäys ratikoihin

Helsingin raitioliikenteessä on aikanaan kokeiltu eräänlaista ilmaisliikennettä, nimittäin ensimmäisen maailmansodan aikana. Sodan syttymisestä tulee kesällä sata vuotta.