Seniorin kaasujalkaa kutittaa

Yhä useampi seniori on antanut joukkoliikenteelle pakit. Toisin kuin lukuisat ikätoverinsa, Juha Hämäläinen ja Riitta Törmänen matkustavat paljon joukkoliikenteellä.

Helsingin keskusta oli Riitta Törmäsen lapsuudenkodista 15 minuutin bussimatkan päässä. Aikuisiän kynnyksellä Törmänen otti etäisyyttä synnyinkaupunkiinsa Espooseen ja muutti ensin lähemmäksi metsää, ja sieltä edelleen lapsiperheellisenä Uudenmaan maaseudulle.

Kuusikymppisenä Törmänen matkustaa edelleen säännöllisesti Espooseen tapaamaan äitiään. Nyt saman matkan kulkemiseen kuluu kauemmin aikaa ja reitit ovat muuttuneet mutkittelevammiksi.

Törmäsen nykyisen Keravan kodin ohi kulkevat ratakiskot. Junan ikkunasta on näköyhteys Törmäsen kerrostalokodin parkkipaikalle. Kun Törmäsellä vielä oli auto, hän pystyi junan ikkunasta vilkaisemalla toteamaan, että autolla oli kaikki hyvin.

Fysiikaltaan priimakunnossa ollut auto sai pölyttyä pitkät päivät parkissa. Keravalle muuton jälkeen Törmänen totesi, että perinteinen kauppakassi ja pyöränsarvi toimivat notkeammin kauppareissulla kuin surffailu pikkuautolla kaupan ja kodin parkkiruutujen välillä. Auto sai siksi enimmäkseen levätä laakereillaan. Törmänen toivotti sille ohi pyyhältävän junan ikkunasta hyvää yötä ja huomenta.

Ajokortin Törmänen sai 23-vuotiaana. ”Kun nuorena muutin maalle, minulle oli järkytys, että jouduin hankkimaan ajokortin. Aiemmin kaikki reissut hoituivat bussilla. Kortti tuli silti tarpeeseen. Maalla bussiyhteydet olivat huonot ja liput kalliita. Auto oli kätevä päiväkoti-ikäisten lasten kuljettamiseen ja naapurinrouvan kanssa käytiin kimppakyydillä Helsingissä töissä.”

Törmäsen perheessä pärjättiin kuitenkin aina yhdellä autolla. Lasten kotikasvatukseen kuului bussimatkustaminen. Oman auton kyydeillä avitettiin lasten pitkiä harrastusmatkoja.

Törmäinen ei ole sunnuntaiautoilija. ”Tykkäsin ajaa. Tykkäsin vapauden ja vauhdin tunteesta, kun pitkä tie vei eteenpäin. Maaseudulla kilometrejä ja ajorutiinia karttui muutenkin. Maalla ei kävellä, kun ei ole samalla tavalla nähtävää ja paikkoja joihin poiketa kuin kaupungissa”.

Autosta luopumispäätös kypsyi pienin askelin, kun Törmänen muutti maaseudulta radanvarsikaupunkiin. Auton lähtölaskenta alkoi, kun se hajosi marjareissulla. Marjat jäivät sillä kertaa noukkimatta, ja auton korjaamisesta koitunut lasku ja katsastuttaminen katkaisivat lopulta kamelinselän.

”Myin, kun sain mitä pyysin, vaikka oikeastaan jo mielessäni vähän jarruttelin keväällä tehtyä kauppaa. Mielelläni olisin pitänyt autoa vielä yhden marjastuskauden. Viikon tuntui, että ei voi enää lähteä mihinkään. Vaikka palanen vapautta meni, olin jo pidemmän aikaa laskenut mitä auton seisottaminen maksaa - eli liikaa”, Törmänen kuittaa.
”Nyt olen kahden lippusysteemin käyttäjä. Tilanteen mukaan ostan VR:n lippuja tai lataan matkakortille arvoa.” Vuodenvaihteessa junaliikenteessä tapahtunut hintojen korotus ja eläkeläisalennuksen puuttuminen HSL:n lipuista suivaannuttavat aktiivista liikkujaa. ”On hullua, että VR:n tarjouslipuilla ja Onnibussilla pääsee Tampereelle tai Turkuun halvemmalla kuin Keravalta Helsinkiin.”

Törmästä ei innosta myöskään ehdotus senioreille kaavaillusta päivälipusta. ”Senioreilla on muutakin elämää kuin eläkeläisten päiväkerhoissa käyminen. Teatterit ja konsertit ovat illalla, lääkäriajat silloin kun ne sattuu saamaan ja päiväliikenteessä aikaa tärvääntyy myös heikompiin yhteyksiin ja vuoroväleihin”, Törmänen lataa.  

Törmäsen mielestä joukkoliikennettä ei ole suunniteltu senioreille. Vyöhykkeitä ylittävien matkojen hinnoittelu on kivunnut kipurajan yläpuolelle ja navigoiminen on vaikeaa, kun linjat muuttuvat tiuhaan. ”Pitää olla hyvä jalat ja tasapaino, että pysyy pystyssä ja selviää eteenpäin. ”

Vielä 1960-luvulla joukkoliikennematkoja tehtiin selvästi enemmän kuin henkilöautomatkoja. Vuosien 1966 ja 2008 välillä 1 000 asukasta kohden laskettu henkilöautotiheys kolminkertaistui. Vuonna 1988 henkilöautomatkojen määrä oli jo pyyhkäissyt vasemmalta joukkoliikenteen ohi. Kehityksen jarrupolkimet painuivat pohjaan vasta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla.

Vuoden 2008 jälkeen henkilöautoistuminen ei ole enää kasvanut. Trafin rekisteritietojen mukaan pääkaupunkiseudulla oli vuoden 2008 lopussa 389 ja vuonna 2012 enää 385 liikennekäytössä olevaa henkilöautoa 1 000 asukasta kohden. Vastaavasti joukkoliikenteen osuus vuosina 2008-2012 on kasvanut. Suurinta lisäys on ollut 18-44 –vuotiaiden työmatkalaisten keskuudessa. Alamäessä ovat ainoastaan 65 vuotta täyttäneiden joukkoliikennematkat. Ikäryhmässä yhä useampi matka tehdään henkilöautolla.

Seniorit itse etsivät julkisten käytön vähenemistä usein hinnasta. Tutkimustietojen valossa tulojen kasvaessa joukkoliikennematkojen määrä laskee ja henkilöautomatkojen määrä nousee. Tulot eivät sen sijaan juuri vaikuta kävelyyn ja pyöräilyyn. Seniorit liikkuvatkin aktiivisesti lihasvoimaa käyttäen. On mahdollista, että naisten keskimäärin pienemmillä eläkkeillä on osuutta kulkutavan valintaan.

Mutta yhtä hyvin autoilun riemu voi lähteä siitä, että auto on tarpeellinen lastenlasten kuljetuksessa ja entistä terveempien ja aktiivisempien eläkeläisten riennoissa silloin, kun kotiovesta ei pyrähdetä sauvakävelylenkille. Puolen miljoonan mökin Suomessa auto on usein myös tärkeä napanuora kodin ja mökin välillä. Miljoonan paremmalle puolelle kasvaneen eläkeläisväestön joukossa on satoja tuhansia, joille juuri mökki on eläkevuosien tärkeä puuhamaa. Voi myös arvailla kuinka moni nainen on eläkevuosien koittaessa jättänyt vakipaikkansa julkisissa ja siirtynyt ikäisensä miehen viereen apukuskin paikalle tai rattiin, kun vapaa-ajasta on tullut enempi yhteistä aikaa. Vähiten joukkoliikenteen kanta-asiakkuuteen viittaavia varusteita eli matkakortteja on edelleen 65 vuotta täyttäneillä miehillä.

Itähelsinkiläisen Juha Hämäläisen ajokortti täyttää juuri 50 vuotta. Merkkipäivää vietetään kirjaimellisesti sammutetuin lyhdyin. Hämäläinen on melkoisella todennäköisyydellä tuona päivänä matkoilla: metro, fillari ja kävely toistuu Hämäläisen puheissa tiuhaan.

Hämäläinen asuu noin 15 minuutin päässä elämän tärkeistä paikoista. Kotoa Puotinharjusta Itäkeskuksen katveessa on 15 minuuttia kävellen Myllypuroon harrastamaan, fillarilla pääsee samassa ajassa matkan edestakaisin, ja metrolla mentäessä sama 15 minuuttia kuluu matkalla Helsingin keskustaan.

”Kun lähden kotiovesta ulos, otan aina mukaan avaimen ja matkakortin. Minulla on ollut vuosilippu suunnilleen niin kauan kuin niitä on ollut myynnissä. Leimaan sen tammikuussa, ja sitten sitä ei juuri tarvitsekaan leimailla kuin bussissa. Arvon kanssa tulee joskus konstailua, että saa houkuteltua rahan esille.”

Hämäläinen on ollut 19 vuotta ilman autoa. Autolla oli aikansa ja paikkansa, kun perheessä oli lapsia. Tosin silloin kun Hämäläisen omat lapset olivat tarhaiässä, päiväkodin portin pielessä oli aamuisin vain yksi tai kaksi autoa. Nyt alueella pyörii aamuin ja illoin yhtämittainen autoruletti eikä jalankulkija ole mahtua sekaan.

Tällä hetkellä Hämäläisen talous on varusteltu myös henkilöautolla. ”Jos pitää hakea 10 kilon kinkku, autosta on apua”, Hämäläinen heittää. Nykyisessä autossaan Hämäläinen toimii omien sanojensa mukaan pääasiassa autonkuljettajana, kun lähipiiri tarvitsevat kyytiä. ”Tosin auto on pieni, eikä sinne oikein mahdu vaikkapa pyörätuolin kanssa”, Hämäläinen harmittelee.

Helsingin ulkopuolella sijaitsevaa mökkiä Hämäläinen ei ole koskaan omistanut. Paljasjalkaisen stadilaisen suvun mökki sijaitsi Itäväylän toisella puolella kävely- tai pyörämatkan kantaman päässä.

Hämäläinen syttyy enemmän, kun puhutaan metrosta, raideliikenteestä ja busseista. ”Liikkumisen kannalta metro on paras, mutta kyllä raitsikat ovat kaukorakkauteni. Myös linja-autot ovat kehittyneet. Esimerkiksi Itä-Helsingin liityntäliikenteessä olevat kevytrakenteiset bussit ovat mainioita tasaisen lattiansa vuoksi. Bussissa on tilaa liikkua.”

Hämäläinen on kokenut myös yömetron. Kyytiin ajoi uteliaisuus, mutta myös matkustustarve puolen yön jälkeen päättyneen konserttikeikan jäljiltä. Öinen matka itään ei tarjonnut suurta eksotiikkaa. Tavanomaisen rauhallinen matka. Toisin kuin yöbusseissa, joissa Itäväylä kirvoittaa matkaseurueen toisinaan keihäsmatkailijamaiseen irrotteluun. ”Yhdellä yöbussimatkalla reitistä poikettiin Herttoniemen poliisiaseman kautta, mutta perille päästiin”, Hämäläinen hymähtää.

Hämäläinen ei ole tuntenut matkoillaan turvattomuutta. Kahinoitakin on osunut kohdalle vain yksittäistapauksia, mutta matkustajien käyttäytyminen on Hämäläisen mielestä mennyt huonompaan suuntaan. Hämäläinen soisi kanssamatkustajiltaan kaupunkimaiseen elämään sopivaa huomaavaisuutta. Hämäläistä jurppii itsekäs ryysääminen ja röyhkeys, kun tullaan toista päin ja kohti kuin jääkiekkokaukalossa. Kerran Hämäläinen on kokeillut kukkaislasten metodia pyytäessään tietä. ”Kysyin metron suuaukolle ympyrän muotoisen ihmismuurin tehneeltä poikaporukalta, että halataanko.”

Hämäläinen ei osaa vastata ikätovereidensa puolesta miksi he käyttävät laiskemmin joukkoliikennettä, tosin myös hän lähettää viestiä kaupungin suuntaan, että eläkeläisliput tulisi olla edullisempia. ”Tämä taitaa olla vähän tylsä kommentti, mutta olen joukkoliikenteen palveluihin tyytyväinen”, Hämäläinen myhäilee.

Lähde: HLJ 2015. Liikkumistottumukset Helsingin seudulla 2012. HSL:n julkaisuja 27/2013


Rakas matkapäiväkirja…

Riitta Törmänen piti viikon ajan kirjaa liikkumisestaan.

Lauantaina synttärit Itä-Hakkilassa
Ainoa keino löytää perille etsiä netistä yhteyksiä. Tällä kertaa valikoitui juna Tikkurilaan ja sieltä bussi perille. Paluumatkalle etsittiin kyläpaikan netistä miten kannattaisi kulkea. Onneksi Keravalle kulkee junia, niin ettei sitä tarvitse kovasti miettiä. Entisestä juna-aikataulusta olisi kyllä hyötyä, raidetta ei ehdi vaihtaa, jos on tehnyt väärän valinnan.

Sunnuntaina käynti äidin luona Karakalliossa
Junan valinta Keravalta osui nappiin ja vaihto Pasilassa ei vienyt pitkää aikaa. Päätin mennä Keraan saakka ja kävellä loppumatkan, koska ei ollut mitään kannettavaa. Vaihto Leppävaarassa bussiin on aina onnen kauppaa ja muutaman kerran on tullut todetuksi, että kävellen olisit jo perillä.

Maanantaina satoi räntää
mutta niin sitä pyöräiltiin illansuussa Hyrylään kokoukseen.
Autottomalla ei ole valinnan varaa, sillä bussiyhteydet ovat olemattomat. Takaisin tullessa ajattelin, että tämä toiminta loppuu, kun en jaksa enää fillaroida. Muuten matka on hyvä pyöräiltäväksi.

Tiistai-iltana Helsinkiin vertaistukitoiminnan tapaamiseen
Fillarilla asemalle ja siitä junalla, loppumatkassa lyhyt kävely. Onneksi saimme tapaamiset takaisin Kamppiin. Viime vuonna Sörnäisiin piti varata matka-aikaa tuplasti. Illan jälkeen samaa reittiä kotiin. Helsingin ja Keravan aikataulut ovat onneksi melko hyvin muistissa, ettei tarvitse ihmetellä mihin ehtii.

Keskiviikkona elokuviin Helsinkiin
Sopiva elokuvakuva, juna, pyörä alle ja menoksi. Paluumatkalle juna lähti niin sopivasti, että päätin jättää muut asiat toiseen päivään.

Torstaiaamuna taas pyörällä uimahallille
Ja koska illalla kirjastolla oli mielenkiintoinen luento, niin pysyttelin kotikunnassa. Kotikadullani ei ole julkista liikennettä, joten jalat ja pyörä ovat paras kulkuväline, jollei ole omaa autoa - siis ei huonojalkaisille.

Perjantaina Helsingissä asioilla.
Tutusti pyörällä asemalle ja siitä junalla. Paluumatkalla kiepaisin Järvenpään kautta hoitamassa pikaisen asian ja seuraavalla junalla takaisin. Asemalta kotiin pyöräillen ja viikonlopun ruoat kaupasta matkalla.
 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.