Huomaamaton mutta tärkeä

Ei ole samantekevää, millaiselle alustalle matkustaja takamuksensa asettaa. Penkin pitää miellyttää erikokoisten kulkijoiden istumalihaksia, selkää ja silmää. Lisäksi hyvä penkki on helppo huoltaa.

Arkinen matka lähijunassa: matkustajat astuvat kyytiin, istuvat aikansa ja lähtevät taas.

Kännyköittensä näpläämiseen keskittyneet kulkijat eivät näytä kiinnittävän penkkeihin juurikaan huomiota. Niin pitääkin olla, jos Aalto-yliopistossa kalustesuunnittelua opiskelevalta Jesse Perttulalta kysytään. ”Muotoilu on onnistunut, jos matkustaja ei istuuduttuaan huomaa penkkiä. Toisaalta hyvin suunniteltu penkki on matkustusviihtyvyydelle ykkösasia. Jos istuin on huonosti muotoiltu, matkaa ei pelasta mikään.”

”Minulle, ja varmaan myös useimmille muille matkustajille, penkissä tärkeintä on puhtaus. Siisteys tai likaisuus pitäisi pystyä huomaamaan yhdellä silmäyksellä ennen istuutumista. Väreillä on suuri merkitys. Metron oranssista tahrat tai kosteus erottuvat helposti, vanhojen lähijunamallien sinisestä kankaasta eivät.”

Teen Perttulan kanssa kierroksen kiskoliikenteessä. Hän käy 172,5 senttiä pitkänä normimatkustajasta, mutta alan opiskelijan ote istuimista on keskivertokulkijaa analyyttisempi.

”Selkänojan asento on pysty ja istuin on kova, selvästi suunniteltu lyhyitä matkoja varten”, nuori mies arvioi Flirtin, uusimman lähijunamallin, penkkiä. ”Tämä on kuitenkin miellyttävä istua jämäkkyytensä vuoksi. Myös nahkainen niskatuki on mukava.”
Noustessamme Variotram-matalalattiaraitiovaunuun Perttula pistää ensimmäiseksi merkille, että penkkien verhoilu on menettänyt ryhtiään. Selkänojien kankaat ovat valuneet alaspäin ja ruuvit kankaan takana ovat päässeet esiin.   
”Kumipinnoite penkin kehikossa näyttää epäsiistiltä ja tuntuu kädessä tahmealta. Metalli olisi parempi.”
Entä takapuolituntuma?
”Istuin on todella kova verrattuna lähijunan penkkiin. Toisaalta penkki on tukeva, joten tästä ei lähde helposti liukumaan.”
Nivelraitiovaunun penkki miellyttää Perttulaa Variotramia enemmän. ”Ei vaikeita muotoja eikä lässähtäneitä kankaita. Selkeä ja konstailematon kuten koko vaunu.”

Jos Perttula saisi valita, minkä liikennevälineen istuimen hän suunnittelisi uusiksi, työpöydälle päätyisi metron muovipenkki.
Metrojunan suunnittelijoiden ensimmäinen ajatus 1960-luvulla oli pehmeä, nojatuolimainen penkki. Istuimen pitäisi olla hieno kuin Mersussa, jotta myös miehet kulkisivat metrolla ahkerasti.

Metrotoimiston johtaja Unto Valtanen kuitenkin istuutui Kanadan matkallaan maanalaiseen, jossa oli kovat penkit. Sellaiset myös Helsingin metro sai muun muassa paloturvallisuuden vuoksi.  

”Onhan muovi käytännöllinen. Mutta ottaisi pakaroiden päälle, jos istuisin tässä Vuosaaren ja Ruoholahden välin joka aamu”, Perttula tuumii metrojunassa.

Muutama päivä retkemme jälkeen Perttulalta tulee vielä sähköposti. Hän on tehnyt matkan HKL:n uusimmalla Artic-raitiovaunulla, joita on toistaiseksi liikenteessä vain kaksi. Myös Articissa on Perttulan mielestä kelpo istuin, kova tosin, mutta ratikassa istutaan tavallisesti vain muutama minuutti kerrallaan.  

”Nahkainen istuinosa saattaa hiostaa kesähelteillä ja punaista verhoilua jäin miettimään. Tummanvihreä istuinosa olisi poikaa, sillä vihreä viestisi kiskoliikenteen ympäristöystävällisyyttä.”

Perttula ei kuitenkaan tahdo puhua penkeistä liian suurella suulla. ”Sellainen, joka ei ole joukkoliikenteen istuinta itse muotoillut, ei taatusti osaa ajatella kaikkia vaatimuksia, joita työssä tulee eteen.”

Harva, joka astuu Helsingin uudemman eli 200-sarjan metrojunan kyytiin, tietää, että penkkien sijoittelusta vaunuun tehtiin aikanaan 48 erilaista suunnitelmaa.   

Jouni Riikosella on tuoretta kokemusta penkkien suunnittelun haasteista, sillä Artic-raitiovaunun istuimet ovat hänen käsialaansa.
”Tavoitteena oli sijoittaa vaunuun mahdollisimman monta istumapaikkaa. Tila asetti tuolien mitoille tiukat raamit. Kuitenkin penkin pitäisi olla miellyttävä istua, on matkustaja sitten 150 tai 190 cm pitkä.”   

”Selkänoja kapenee ylöspäin, jotta käytävälle jäisi enemmän tilaa. Koska tuolit jouduttiin pyöräkoteloiden paikkojen vuoksi sijoittamaan nojat vastakkain, istuimet varustettiin päätyynyillä, jotta matkustajien päät eivät kolahda istumaan käydessä yhteen. Penkit limitettiin noin 40 millimetriä, jotta hartioiden korkeudelle tulisi lisätilaa.”

”Kierrätysnahkasta valmistettu istuinosa on helppo pitää puhtaana. Punaisella värillä on tarkoitus luoda vastakohtaisuutta vaunun muuhun värimaailmaan, jotta näkövammainen erottaisi istuimen mahdollisimman helposti.”

”Joukkoliikenteen penkin suunnittelu on kompromissien tekemistä, eikä taiteelliselle irrottelulle jää sijaa. Raitiovaunun penkin pitää myös kestää aikaa ja muodin muutoksia 40 vuotta. Liian trendikästä muotoilua ei kannattanut yrittää.”

Penkkejä huoltaville istuimen on tärkeintä kestää kulutusta ja se on pystyttävä vaihtamaan helposti.  

Penkkejä hankaavien takamusten määrä on totisesti suuri: pääkaupunkiseudun lähijunissa kulki vuonna 2013 noin 50 miljoonaa, raitiovaunuissa 57 ja metrossa 63 miljoonaa matkustajaa.

Huoltoväen kamppailu tahroja ja päällysteiden nuhjaantumista vastaan on ikuista ja kovaa. ”Jos emme saa penkkiä omilla keinoillamme puhtaaksi, teetämme kemikaalipesun ulkopuolisella firmalla. Jos ei sittenkään tule siistiä, istuin verhoillaan uudelleen”, lähijunien huollon logistiikkapäällikkö Jyrki Elfving kertoo VR:n Ilmalan varikolla.

Siivooja Jesse Myller pesee lähijunan penkin istuinosaa. Hän valelee sen ensin vedellä ja kuuraa sitten pesuaineella. Hajujälkiä tai hometta käsittelystä ei penkkiin jää, sillä istuin menee kuivumaan ilmapuhaltimilla varustettuun kaappiin ja se on alle vuorokaudessa valmis palvelemaan matkustajia.

Myllerille ovat mieleen etenkin Flirt-junan penkit, sillä istuinkankaat ovat tiiviimpää ja sileämpää materiaalia kuin vanhemmissa junamalleissa. Uusi kangas myös hylkii likaa.

Elfving avaa laatikon huoltoraiteen vieressä. Se on täynnä puhtauttaan hohtavia istuinosia ja selkänojia. ”Kun penkit ovat helposti huoltoväen saatavilla, he myös vaihtavat niitä usein, kuten on tarkoitus.”

Vaikka kangaspäällysteiden pitäminen siistinä työtä teettääkin, Elfving ei kaipaa metron muovipenkkejä. ”Metrossa istutaan lyhyitä matkoja. Mutta kuka haluaisi istua hiostavalla muovijakkaralla Helsingistä Riihimäelle?”

”HKL:n Koskelan varikko vaihtoi viime vuonna 29 000 raitiovaunujen istuin- ja selkänojan kangasta”, huoltopäällikkö Markus Keisala kertoo.

Siivooja Kristiina Hietala näyttää, miten nivelvaunun penkin istuinosa irtoaa. Hän työntää paistinlastalta näyttävän työkalun istuinlevyn ja penkin rungon väliin ja painaa lastaa napakasti alaspäin, jolloin levy irtoaa kiinnikkeistään.

”Ranteet ja selkä ovat kovilla, kun vaunullisen irrottaa. Jotta työ kävisi helpommin, istuin on vaan kolmella nastalla kiinni.”
Sitten kangas otetaan levystä irti ja viedään pesuun varikon kellariin.

”Tavallisesti irrotamme ja pesemme kankaat kilometrihuoltojen yhteydessä. Mutta jos penkki on kovin sotkuinen, vaihto tehdään vuorokausihuollossa tai vaikka saman tien päätepysäkillä. Kiireellisiä tapauksia tulee tavallisesti muutama viikossa”, Keisala kertoo.
Nousemme varikkohallissa huoltoa odottavaan Variotramiin.

”Jos katsot penkkejä, huomaat kankaissa pieniä sävyeroja. Yksi penkki on haalistuneempi kuin toinen. On haasteellista pitää kuosit tasasävyisinä, mutta se on tavoitteemme”, huoltopäällikkö sanoo.

HKL:n Roihupellon metrovarikon väki ei kaipaile kankaita, sillä muovipenkki on helppo pitää puhtaana. Normaalisti istuimet pestään vaunujen kilometripesun yhteydessä parin, kolmen viikon välein.

Ensimmäisen 300-sarjan metrojunan on tarkoitus tulla liikenteeseen ensi vuonna. Nousen vaunun mallikappaleen sisään. Uuden junan penkit ovat samasta muotista kuin vanhempien mallien istuimet, paitsi että 200-sarjan vaunujen taittopenkit korvataan kiinteillä istuimilla.

Työnjohtaja Aatos Seppänen on uudistukseen tyytyväinen, koska kääntömekanismit menevät helposti rikki. Vanhimmat 100-sarjan metrojunista ovat 1970-luvulta peräisin ja useimmat penkit ovat edelleen alkuperäisiä. 1960-luvun lujitemuoviseos, sama, josta muun muassa arkkitehti Eero Aarnion maineikkaat pallotuolit on valmistettu, on pitänyt pintansa.

Vuosituhannen vaihteessa hankittujen 200-sarjan junien istuinten muovi on heikompaa laatua. ”Muoviin tulee pieniä halkeamia ja sukkahousu repeää, jos se tarttuu halkeamaan. Niinpä penkkejä täytyy paikkailla”, Seppänen kertoo.  

Eritteitä saa aika-ajoin siivota myös metron penkeiltä. Mutta työhön on tuotteet. ”Löysimme hyvän kosteutta imevän pulverin. Kun sitä heittää oksennuksen päälle ja odottaa muutaman minuutin, yrjön voi lakaista pois.”

Selvittelen vielä HSL:n palautteista, kuinka paljon ja millaisia penkkiterveisiä matkustajat ovat lähettäneet. Jotain löytyy. Istuimen reuna on painanut iskiashermoa tai matkustaja on istuutunut märälle penkille, liannut housunsa ja tarttunut kimpaantuneena kynään.

Lähes 37 000 palautteessa, jotka HSL viime vuonna kirjasi, penkkejä koskevia oli kuitenkin mukana vain mausteeksi. Huolto siis pelaa, eikä istuinten muotoilukaan ole mennyt tyystin penkin alle.



Penkeistä sanottua

”Flirtin penkit näyttävät hyviltä, mutta istumismukavuus on kehnompaa kuin Sm1/2/4 -sarjojen nykyisillä penkeillä. Sm5:n (Flirt) penkeissä keskiselän tuki oli minulle liian matalalla mikä jätti epämiellyttävän tunteen selkään. Lisäksi päänojan alareuna painoi lapojenväliä.”

”Minusta lähijunan pienemmät vaunuosastot tuovat rauhallisuutta ja pehmustetut penkit mukavuutta. Metrojunan suuri osasto taas on helposti hälyisämpi ja meluisampi ja liukkaat muovipenkit luku sinänsä.”

Lainaukset Joukkoliikennefoorumilta jlf.fi



Nimekkäitä suunnittelijoita

Penkkien suuresta merkityksestä joukkoliikenteelle kertoo, että istuimia ovat aikojen saatossa muotoilleet monet maineikkaat tekijät.
Nivelraitiovaunussa istuessaan matkustaja saa tuntuman Olavi Hännisen työhön ja Variotram- matalalattiaraitiovaunun istuimet ovat Hannu Kähösen kädenjälkeä. Metron 100-sarjan penkki, joihin uudempien junasarjojen istuinkin pohjautuu, on Antti Nurmesniemen ja Börje Rajalinin luomus.

Kommentit

variotramissa neljän penkin istuinryhmät on 175 -senttisille sen verran lähekkäin, että ikävästi polvet ottaa vastapäätä istuvan polviin. Ei tarvitse kuin kaksi miestä ja polvet ottaa yhteen.

Selkeästi värimaailmasta erottuva penkki, tolpat, lukijat ja STOP -napit viestii siitä, että suunnittelija tekee työtään kohderyhmälle eikä itselleen. Näkövammaisuutta ei tule edes ajatelleeksi ennenkuin sen itse kokee.

levalle huomautuksena, Jos Z-juna lasketaan lähiliikenteeksi, niin siinä istutaan melkein 50 minuuttia. Silloin penkin on syytä olla hyvä. Silloin ei pehmustamaton, kirveellä veistetty muovipenkki enää toimi vaan matkustaja kaivata jonkinlaista tukea selälle ja hanurille - tai etsiä vaihtoehtoja matkustusmuodolle.

jaha, onpas taas todella asiallisesti kirjoteltu kommentteja tänne! "erjgörweuhyrtdgvejktjrwydghejfyeaghdwehfywehhrdfjwejhfuynhchgqg" ei tarkoita yhtään mitään, tälläinen pitäisi poistaa sivuilta!!

Siis lähiliikenteessä siinä penkissä istutaan 5-20 minuuttia Pitåisikö sen silloin olla sähkösäädöillä ja hieronnalla varustettu Lexuksen penkki vai riittäisikö arvon kermaperseille hieman käytännöllisempi ja halvempi perusistuin

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.