Kutsuplus opettaa julkisten käyttäjäksi

Yhdeksänvuotias poikani Eelis on jo suvereeni Kutsuplussan käyttäjä. Poika matkustaa sillä itsenäisesti toisella puolella kaupunkia asuvan isänsä luo. En halua, että Eelis kulkee vielä yksin julkisilla, sillä matkaan sisältyisi vaihtoja liikennevälineestä toiseen. Mielestäni Kutsuplussalla matkustaminen on hyvää harjoitusta julkisilla liikkumiseen. Omaa autoa emme omista emmekä kaupungissa sellaista tarvitse.

Eeliksen mielestä Kutsuplussalla matkustaminen on ollut kivaa, kuskit ovat olleet mukavia ja heidän kanssaan voi jutellakin. Kuskit auttavat turvavyön kiinni ja kertovat, kun ollaan perillä. Matkustamista ei ole tarvinnut jännittää, kun kyydissä ei ole häirikköjä, ja pieni matkustajamäärä tekee matkasta taksikyydin kaltaisen.

Mieheni Markku on valokuvaaja, ja koska kuvauskeikoilla mukana kulkee paljon kantamuksia, hän käyttää Kutsu-plussaa liikkuessaan paikasta toiseen. Kutsuplussaa voisi hyvin markkinoida myös suurille yrityksille.

Tällä hetkellä Kutsuplus on kätevä palvelu perheenjäsentemme yksittäisiin matkoihin. 
Jos koko perhe matkustaisi 
Kutsuplussalla, se olisi yhtä kallista kuin taksikyyti – joten 
perheliput ja kimppaliput alennuksineen olisivat todella tervetulleita.

Olisi kätevää, jos Kutsuplussan voisi tilata reilusti etukäteen. Nyt auton voi kutsua enintään tuntia aikaisemmin, mikä joissain tilanteissa on liian myöhään. Monille vanhemmille ihmisille olisi kätevämpää hoitaa auton tilaaminen puhelimitse.

Turkin matkoilla olemme ihastelleet dolmusbusseja, jotka ajavat tiheästi ja noukkivat ihmisiä tienvarresta kyytiin. Pikkubussit toimivat Helsingissä vähän samalla periaatteella, mutta sitäkin palvelua voisi brändätä enemmän kaupunkilaiseksi kulkutavaksi.

Perheeni on ollut Kutsuplus-käyttäjien etujoukoissa. Palvelu ansaitsisi panostamista mainontaan, sillä harvat 
tutuistani tietävät sen olemassaolosta. Olenkin mieheni kanssa rummuttanut palvelun ilosanomaa Facebookissa. Emme 
halua Kutsuplus-palvelun loppuvan.

Carmen Villman on Ruoholahdessa asuva perheenäiti. Kutsuplus tarjoaa käyttäjien räätälöimät, netissä tai tekstiviestillä tilattavat kyydit pysäkiltä pysäkille. Palvelun suosio on kasvanut tasaisesti: ensimmäisen toimintavuoden aikana matkojen määrä liki viisinkertaistui. Viime toukokuussa matkoja tehtiin noin 4 500, syyskuussa jo 7 200. Kyselyissä käyttäjien enemmistö antaa Kutsuplussalle kiitettävän arvosanan.
 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.