Matkaketju 3/2015

Matkaketju › Matkaketju 3/2015

Uutta virtaa! Tässä lehdessä rakennetaan sähköbussia Nastolassa yhdessä Vesa Winterin kanssa.

Lue Matkaketju 3/2015 näköislehtenä!

Piuhat kiinni - sähköbussit rullaavat pian liikenteeseen

Kyllähän sen bussiksi tunnistaa. Ulkoseinissä on HSL:n sinivalkoiset värit ja ikkunankarmeissa ikkunat. Ohjaamokin on paikoillaan. Bussilla on jo vähän ajeltukin – teollisuushallin pihalla.

Normaali bussi se ei silti ole. Se, että bussissa on vain ulkokuori, moottori, renkaat ja ohjaamo, kuuluu asiaan, sillä bussia vasta rakennetaan. Poikkeuksellista on se, että tämä bussi kulkee sähköllä. Sen on määrä valmistua lokakuussa.

”Tekniikaltaan bussi on jo valmis”, kertoo sähköbusseja valmistavan ja suunnittelevan Linkkerin toimitusjohtaja Kimmo Erkkilä.

 

HSL rakentaa tulevaisuutta

HSL:lle kuluva ja ensi vuosi ovat jännittäviä. Tänä vuonna otimme Kehäradan käyttöön. Ensi vuoden elokuussa käynnistyy Länsimetro. Uusien raideyhteyksien yhteenlaskettu matkustajamäärä on arviolta yli 300 000 matkaa vuorokaudessa.

Kehäradan ja Länsimetron ensimmäisen vaiheen yhteenlaskettu kustannus on lähes kaksi miljardia euroa. Kustannusten kattamiseksi HSL:llä on suuria paineita korottaa lippujen hintoja lähivuosina, jos joukkoliikenteen palvelutaso halutaan pitää koko seudulla nykyisellä hyvällä tasolla.

Matkoja tulevaisuudessa

Tällaiselta voi näyttää Helsingin seudun joukkoliikenne 25 vuoden kuluttua. Juttu perustuu alkuvuodesta hyväksyttyyn Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan HLJ 2015, jossa kuvataan seudun yhteinen näkemys siitä, miten liikennejärjestelmää kehitetään tulevina vuosikymmeninä.

Ensi elokuussa metro vie Matinkylään

Helsingin seudun suurista raidehankkeista on Kehäradan valmistumisen jälkeen vuorossa metroliikenteen laajeneminen länteen. Ensimmäisen vaiheen, Ruoholahti–Matinkylä-osuuden rakentaminen on loppusuoralla.

”Työt etenevät hyvää vauhtia. Lokakuun loppuun mennessä saadaan ykkösvaiheen raiteiden asennukset valmiiksi”, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen kertoo.

Joukkoliikenne uudistumisen tielle

Näkökulma: liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner

Digitalisaatio ja palveluistuminen haastavat meitä kaikkia ajattelemaan ja tekemään asioita toisin kuin ennen. Tämä vaatii lainsäätäjältä rohkeutta antaa tilaa uusien palveluiden syntymiselle.


Uudistumisvaade koskee myös joukkoliikennettä. Hyvin toimivasta julkisesta liikenteestä huolimatta myös kaupungeista on löydyttävä valmiutta uudistaa joukkoliikennettä ja houkutella siten uusia matkustajia.

5000 pysäkkiä kahdella kielellä

Freelance-näyttelijä Alma Pöysti seisoo äänieristetyssä kopissa kuulokkeet korvillaan ja lukee pysäkkien nimiä. ”Rummunlyöjäkatu… Trumslagargatan… Ruusutorpanpolku… Rosatorpstigen…”

Soundart Oy:n tuottaja Kari Haapala kuuntelee äänityspöydän takana ja keskeyttää Pöystin silloin tällöin. ”Polku jäi hieman laahaamaan, ota siihen vähän lisää ryhtiä.”

Kaksi ja puolisataa julistetta päivässä

Kun Jani Asén matkusti vuosia sitten äitinsä kanssa bussissa, äiti mieltyi erääseen mainokseen ja mietti, mistä sen saisi. Asén otti selvää, mikä firma julisteen oli kiinnittänyt, ja kävi noutamassa sen. Myöhemmin hän haki firmasta muitakin mainoksia ja huomasi lopulta olevansa yhtiön palkkalistoilla julisteita kiinnittämässä.


”Sillä tavalla ihmiset useimmiten töihinsä päätyvät, sattuman kauppaa”, tuumii Asén, joka on viimeiset kahdeksan vuotta kiinnittänyt julisteita BeStones-yhtiön palkkalistoilla.

Lättähatusta tuli legenda

Helsingin rautatieasemalla saattoi 1950-luvun lopulla nähdä kahdenlaisia lättähattuja. Nuoriso kulki linttaan lyödyissä huopahatuissa, mutta kiskoilla kulki myös lättähattujunia. VR:n uudet, malliltaan matalat paikallisjunat olivat saaneet teini-ikäisten muodista lempinimensä.

VR oli aikaisemmin hoitanut paikallisliikennettä höyryvetureilla, mutta kustannuksia säästääkseen se ryhtyi 1950-luvulla hankkimaan kevyempää kalustoa eli dieselillä kulkevia kiskoautoja.

Ensimmäinen Helsingin seudun junaliikennettä palvellut kiskoauto kolkutti matkaan kesällä 1956.  

Verkkokaupasta vuorokausilippuja ja fanituotteita

HSL avaa verkkokaupan vielä tänä syksynä osoitteessa hsl.fi/verkkokauppa. Uuden myyntikanavan avulla HSL:n liput ja tuotteet ovat saatavilla koko Suomessa. Aluksi verkkokaupasta voi ostaa vuorokausilippuja, henkilökohtaisia matkakortteja, lahjakortteja sekä fanituotteita. ”Pääkaupunkiseudulle matkaavat haluavat suunnitella ja valmistautua matkaansa. Tarjoamme heille paikan ostaa vuorokausilippuja etukäteen”, sanoo HSL:n asiakkuusmarkkinointipäällikkö Sami Jokivirta.

Ajassa - joukkoliikenneuutisia

HSL OTTAA tilaajavärityksen käyttöön myös lähijunaliikenteessä. 34 uutta Sm5 eli Flirt-junaa rullaa kiskoille kyljet violetiksi maalattuina. Uuden sarjan ensimmäiset junat tulevat käyttöön ensi vuonna.