Toimitusjohtajalta: Matkalla tulevaisuuteen

Olemme HSL:ssä yhdessä seudun kuntien ja toimijoiden kanssa valmistelleet Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (HLJ 2015). Sitä on valmisteltu kiinteässä yhteistyössä maankäytön ja asumisen suunnitelmien kanssa (MASU). Molemmissa katse on tulevaisuudessa, HLJ:ssä vuodessa 2050.

Lausunnoilla oleva HLJ-suunnitelma sisältää isoja joukkoliikennehankkeita, mm. Länsimetron jatkeen, Pisara-radan, Espoon kaupunkiradan ja Raide-Jokerin. Suunnitelmassa on myös merkittäviä tieliikenteen parantamishankkeita. Uutena ohjaus- ja rahoituskeinona esitetään ajoneuvoliikenteen hinnoittelua.

Tavoitteena on tehdä Helsingin seudusta entistä elinvoimaisempi ja houkuttelevampi asukkaille, työnantajille ja elinkeinoelämälle. Seudulla asuu nyt 1,4 miljoonaa ihmistä, vuonna 2050 jo kaksi miljoonaa. Joka kolmas suomalainen asuu tuolloin Helsingin seudulla. Täällä on myös yli miljoona työpaikkaa. Jotta seudulla voi asua ja liikkua sujuvasti tulevaisuudessa, meidän täytyy tehdä oikeanlaisia asumisen, maankäytön ja liikenteen ratkaisuja nyt. 

Haluan tällä kirjoituksella kunnioittaa poisnukkuneen HSL:n hallituksen jäsenen Martti Tieahon muistoa. Hän ajoi määrätietoisesti Länsimetron asiaa 1970-luvulta asti sekä työ- että luottamustehtävissään. Hänen pitkäjänteinen työnsä jatkuu, kun Länsimetro laajenee Matinkylästä Kivenlahteen. Martti Tieaho ei itse ehtinyt nähdä Länsimetroa toiminnassa. Tulevat käyttäjät ja sukupolvet pääsevät nauttimaan hänen ennakkoluulottomasta visiostaan: metro Espooseen.  
 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.