Kortinlukijat ja lippuautomaatit uudistuvat, reaaliaikainfoa koko liikenteestä

Yksi uudistuksen näkyvimmistä osista ovat modernit kosketusnäytölliset matkakortinlukijat. Myös lippuautomaatit uudistuvat. Tulevaisuudessa kaikki liikennevälineet näkyvät reaaliaikaisesti pysäkkinäytöillä ja Reittioppaassa.

Sinä kosketat, HSL liikuttaa.

Uudet kosketusnäytölliset lukijat ovat helppokäyttöisiä. Uudelta lukijalta voi ostaa vanhoja tuttuja lippuja, ja painikkeet ovat samat kuin ennenkin. Vain painike 0 eli raitiovaunulippu, on muuttunut raitiovaunun kuvaksi.

Jatkossakin kausilippua vain näytetään kortinlukijalle, uudella laitteella lukijan alalaitaan. Arvolipun osto tapahtuu jatkossa niin, että ensin valitaan matkustusalue (haluttu lippu) ja sen jälkeen vahvistetaan valinta OK-näppäimellä. Lopuksi matkakortti näytetään lukijalle. Voit harjoitella uuden kortinlukijan käyttöä alla olevan sähköisen matkakortinlukijan avulla. Tai katso ohjevideot HSL:n Youtube-kanavasta.

Uusia matkakortinlukijoita on asennettu tällä hetkellä lähes
1 400 bussiin ja kaikille metroasemille sekä kaikkiin lähijuniin ja raitiovaunuihin.  Bussiasennukset jatkuvat vielä syksyllä 2017.  Siihen saakka käytössä on molempia laitteita rinnakkain.

Myös HSL:n vyöhykemalli uudistuu, mutta uuteen malliin ei siirrytä vielä lippu- ja informaatiouudistuksen ensimmäisessä vaiheessa. Uusi vyöhykemalli otetaan käyttöön vuoden 2018 aikana, kun uudistus on muutoin valmis ja matkakortit vaihdettu uusiin. Tällöin lukijoihin vaihdetaan uudennäköinen käyttöliittymä (A, B, C, D-painikkeet).

Osta lippusi kätevästi uusista automaateista

Uusi kosketusnäytöllinen monilippuautomaatti opastaa käyttäjäänsä. Automaatissa on samansukuinen käyttöliittymä kuin muissakin uusissa laitteissa, joten se tulee nopeasti tutuksi. Väriltään ne ovat sinivalkoisia.

Kaikilla monilippuautomaateilla voi jatkossa ladata matkakortteja ja vuorokausilippujen valikoima laajenee. Lisäksi niistä voi ostaa kertalippuja. Uudet automaatit otetaan käyttöön vaiheittain kesästä 2017 alkaen. Automaatilla voi maksaa käteisellä, maksukorteilla ja matkakortin arvolla.


Juna-asemille kertalippuautomaatteja

Kertalippuautomaatista voi kesästä 2017 lähtien ostaa kertalippuja ja yhden vuorokauden lippuja. Maksaa voi pankkikortilla. 

Matkakortti muuttuu HSL-kortiksi vuonna 2018

Myös matkakortit vaihdetaan. Korttien vaihto alkaa vuonna 2018 sen jälkeen, kun kaikki matkakortinlukijat on vaihdettu uusiin. Ulkoasun lisäksi korttien nimiin tulee muutoksia.

Matkakortista tulee sininen HSL-kortti ja kertakortista valkoinen Matkailijakortti.  Korttien vaihto sujuu kätevästi latauksen yhteydessä myyntipisteissä. Kortin vaihto on ilmaista tietyn ajanjakson ajan.

Siirtymäaikana sekä uusi että vanha kortti käy maksamisen välineenä. Siirtymäaika on arviolta noin kuusi kuukautta.

Kun kaikki noin miljoona matkakorttia on saatu vaihdettua uusiin, matkakortin nettilataus ja vyöhykemalli voidaan ottaa käyttöön vuoden 2018 aikana.

 

Reaaliaikainen tieto helpottaa matkantekoa

Uusi informaatiojärjestelmä parantaa merkittävästi matkustajainformaatiota. Nyt reaaliaikaista tietoa saadaan kaikista HSL-alueen liikennevälineistä.

Saat reaaliaikaisen tiedon liikennevälineiden kulusta ennen matkaa ja matkan aikana niin pysäkkinäytöistä kuin uudesta Reittioppaastakin. Uusi järjestelmä ottaa huomioon ajoneuvojen kulkutietojen lisäksi myös säätilan ja siinä tapahtuvat muutokset.

Pysäkeillä, asemilla ja terminaaleissa oleville näytöille tulee liikennevälineen reaaliaikainen lähtöaika kyseiseltä pysäkiltä.

Matkustajille tulee myös tieto seuraavasta pysäkistä kuulutusten ja busseihin asennettavien sisänäyttöjen avulla. Myöhemmin niissä voidaan tarvittaessa esittää tietoa poikkeusreiteistä ja matkustajatiedotteista.

Katso, mitä reaaliaikainen data auttaa matkustajaa käytännössä: http://www.youtube.com/watch?v=ZUc2egXdpN4

Reaaliaikaisen tiedon kulku infografiikkana

REAALIAIKAENNUSTEIDEN KÄYTTÖ LAAJENEE

  • Ennusteet pysäkeille ja nettipalveluihin saadaan kaikelle HSL:n liikenteelle koko alueella
  • Ennusteet ottavat huomioon myös säätilan ja -ennusteen

MATKUSTAJAINFORMAATIO KULKUNEUVOISSA PARANEE

  • Kuulutukset (seuraava pysäkki + myöhemmin mahdolliset häiriötiedotteet) busseihin ja raitiovaunuihin
  • Seuraavan pysäkin nimen kertova näyttö bussin sisällä kaikkiin busseihin

 

 

Myös Reittiopas uudistui

Valtakunnallinen entistä ehompi Reittiopas valmistui helmikuussa  2017. Järjestelmä on luotu HSL:n, Liikenneviraston ja kehittäjäyhteisön yhteistyönä, ja se hyödyntää uuden informaatiojärjestelmän tuottamaa reaaliaikaista tietoa. Uusi Reittiopas näyttää kaikki lähelläsi sijaitsevat pysäkit ja liikennevälineet. Tämä helpottaa matkan suunnittelua - myös poikkeustilanteissa.

Myös kolmansien osapuolien applikaatiot saavat käyttöönsä uuden reaaliaikaisen tiedon (HSL:n tarjoamat APIt).

 

 

 

 

Tutustu uuteen Reittioppaaseen

Kuulutukset helpottavat matkan tekoa

Kaikissa HSL-alueen busseissa ja raitiovaunuissa kuulutetaan tulevaisuudessa  seuraavan pysäkin nimi sekä suomeksi että ruotsiksi, ja lisäksi kaikkiin liikennevälineisiin asennetaan seuraavasta pysäkistä kertovat näytöt. Myöhemmässä vaiheessa myös poikkeusreiteistä ja muista häiriöistä on tarkoitus kuuluttaa. HSL-alueella on yhteensä noin 4 500 erinimistä pysäkkiä.

Kuulutukset otetaan käyttöön kaikissa liikennevälineissä, kun uuden järjestelmän laitteet on asennettu.

HSL:n kuulutusääni valittiin keväällä 2015. Valinta tehtiin yhteistyössä asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa.

 

Pysäkkinäyttö kertoo, koska bussi oikeasti tulee

Sähköisiä aikataulunäyttöjä on ollut pysäkeillä ja terminaaleissa ennekin – etenkin Helsingissä. Informaatiojärjestelmäuudistuksen myötä niitä asennetaan myös muihin HSL-kuntiin. Ikääntyneet led-näytöt on uusittu  taulutelevisioiden kaltaisiksi litteiksi värinäytöiksi. Uuden informaatiojärjestelmän käyttöönoton ansiosta kaikilla sähköisillä aikataulunäytöillä esitetään ensisijaisesti vain reaaliaikatietoa – siis ennusteita, jolloin bussin tai raitiovaunun oikeasti pitäisi lähteä kyseiseltä pysäkiltä.

Näyttöjä asennetaan nousumääriltään vilkkaimmille pysäkeille. Pienimmät näytöt ovat mustavalkoisia yksirivisiä näyttöjä. Niissä esitetään saapuvan linjan tunnus, määränpää sekä jäljellä oleva odotusaika minuutteina. Kaikkein vilkkaimmilla pysäkeillä sekä terminaaleissa käytetään värinäyttöjä tai keltaisia LED-näyttöjä. Niissä jäljellä oleva odotusaika esitetään minuutteina, jos odotusaikaa on jäljellä alle 10 minuuttia. Muussa tapauksessa ajoneuvon lähtöaika esitetään kellonaikana.

Toisinaan minuuttiluvun tai kellonajan edessä on nk. mato, eli tilde [~] . Se tarkoittaa, että saapuvasta ajoneuvosta ei ole saatavilla reaaliaikaista ennustetta, mutta ajoneuvon pitäisi olla tulossa. Näytöllä esitettävä aika on silloin sama kuin paperisessa pysäkkiaikataulussa.

Valitettavasti sähköisiä näyttöjä ei voida asentaa kaikille pysäkeille, mutta ei hätää: Missä ei ole näyttöä, sielläkin auttaa HSL:n Reittiopas.

Kommentit

Moi.
Jos matkakortilla on vielä vaihtoaikaa, niin tarvitseeko vain näyttää korttia lukijalle?

Ja jos kausikortilla matkustaa eri vyöhykkeillä tarvitseeko painaa mitään nappulaa, vai riittääkö kortin näyttäminen lukijaan?

Vaihtoajan puitteissa riittää pelkkä kortin näyttö lukijalla. Samoin toimitaan mikäli kortilla on vyöhykkeellä voimassa oleva kausilippu.

Kivaa kun tulee nuo uudet laitteet, kuulutukset ja matkakortit :-D

Ovatko uudet kortit henkilökohtaisia ja haltijakohtaisia niin kuin vanhoissa? Eli voivat ulkopaikkakuntalaiset ja ulkomaalaiset edelleen ostaa kortin samaan tapaan kuin ennen, esim. R-Kioskeista?

Mitenkäs on uuden kortin lukunopeuden ja -etäisyyden laita? Nykyiset kortit ovat hitaita ja lukevat vain ohuen lompakon läpi. Myöskin lähimaksukortin löytyminen samasta lompakosta estää luvun (ainakin Masterin PayPass).

Korttiin liittyen myös onhan kortin tiedot jatkossakin luettavissa nfc-tuetuilla puhelimilla?

Kortin luku toimii myös lompakosta, mutta välissä ei tietenkään saa olla muita kortteja estämässä kortin lukua. Uusi kortinlukija lukee kortin lähes 10 cm etäisyydeltä. NFC-tuki löytyy.

Mainitsit että ei sovi olla välissä, mutta tällä hetkellä ei toimi vaikka kortit olisivat vastakkaisilla puolilla lompakkoa ja noin 10 korttia välissä. Matkakortti luonnollisesti ulommaisena lukijaa vasten.

Kokeile avata lompakko niin että kortit ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Lukuongelma luultavasti johtuu siitä että lukija saa samaan aikaan vastauksen kummaltakin kortilta.

Kuinka matkustaja pidetään uudessa järjestelmässä valppaana kauden tai arvosaldon loppumisesta pian?

Valot keltainen ja vihreä sekä arvon määrä keltaisella pohjalla sekä palaute- että kortin tiedot-näytöllä. Kauden osalta siinä lukee "Kausi päättymässä".

Kiitos, että busseihin + muihin tulee pysäkkinäyttö, sekä kuulutus. Helpottaa liikkumista heikkonäköisillä/näkövammaisilla, etenkin talviaikaan, kun on pimeää, ja ollaan kaupungin ulkopuolella. Kaupungissakin se on hieno asia, kun paikka, johon olet menossa, ei ole entuudestaan tuttu. Myös merkkiääni, ennen kuulutusta, kuulosti hyvältä.

Pakko vielä kysyä että monta kommenttia olette saaneet esim. tässä että vihdoin saadaan se aina puuttunut OK-nappi? Vastaus taitaa olla nolla... Näin ne hommat menee kun puuhaillaan verovaroilla eikä tarvitse kuunnella tai palvella oikeasti asiakasta.

Voiko näkörajoitteinen asetuttaa (palvelupisteessä?) matkakortilleen isomman näyttöfontin samalla hyväksyen, että joku ulkopuolinenkin saattaa vaivatta havaita esim. kauden päättymispäivän?

Näyttöjen fonttikokoa ei pysty muuttamaan kortin mukaan. Näytöille täytyy mahtua tietty määrä painikkeita tai tietoa ja fonttikoko on maksimoitu niin suureksi kuin mahdollista.

Nettisivujen demon kohdassa Kaudella matkustaminen kauden päättymispäivän fonttikoko on erittäin pieni vaikka suurin osa näytöstä esittää valkoista tyhjää taustaa. Harmillista, jos tällaista suunnitteluerehdystä halutaan vielä puolustaa.

Nettisivujen demoon tulisi lisätä, miten käyttäytyy kortti, jossa on arvolippu voimassa - vai toimiiko silloin ollenkaan... Tällä lienee osaltaan vaikutusta kortin tietojen näkemiseen. Montako kertaa muutaman sekunnin jäähyt kärsitään per utelias matkustaja?

Kortinlukija näyttää kortin tiedoissa aina ne liput, jotka ovat voimassa. Näytöllä on ylimpänä paikka voimassa olevalle kausilipulle, keskellä on paikkavaraus tulevassa vyöhykejärjestelmässä käyttööntulevalle voimassa olevalle lisävyöhykelipulle ja alimpana on paikka voimassa olevalle arvolipulle tai lipuille.

Vastaus kiertää kysymykseni osittain. Pitääkö voimassa oleva arvolippu "tonkia esiin" tarkastamalla kortilla olevat tiedot kolmen sekunnin jonotuksin? Hiukan tulee huono yleisfiilis, ehkä siksi demoon ei sisälly tämä tapaus?

Toki voimassa oleva arvolippu näkyy ostaessa palautenäytöltäkin. Demossa on mahdollista harjoitella kaikkia yleistapauksia kuten kausilipun leimausta, arvolipun ostoa, ryhmälipun ostoa ja katsoa kortin tiedot.

Ongelmaksi ehkä muodostuu, miten ja mitä voimassa olevasta arvolipusta näkee myöhemmin kuin sitä ostettaessa - siis vaihtomatkan alkaessa. Tuntuisi erittäin asialliselta, että tämäkin käyttötilanne esiteltäisiin. Mielestäni vaihtomatkan aloittaminen arvolipulla säilyy nykyisenkaltaisin linjastoin yleisenä jatkossakin.

Mitä tarkalleen lukijasta näkee, kun arvolippu tai kausi tai molemmat ovat voimassa?

Mihin tarvitaan ärsyttävää kahden sekunnin reagointiviivettä tietojen katselussa? Kaikki tieto mahtunee yleisimmissä käyttötapauksissa samaan näyttöön, ja jos arvolippua ostamatta kortti näytetään, tietojen katselusta varmaankin lienee kyse.

Kuinka valo- ja äänimerkit kuljettajalle toimivat? Nykyisissä lukijoissa on ongelmana, ettei pyydettäessäkään esim. kausilipun vihreää valoa saa pikauusintana palamaan.

Kortinlukijasta näkee kortilla olevat voimassa olevat liput; kausi- tai arvolippu/ut. Tulevaisuudessa myös mikäli sinulla on kauden jatkeeksi ostettu lisävyöhykelippu. Lisäksi näkee kortilla olevan arvon määrän.

Kortinlukijan viive tietojen katseluun menee aina saman prosessin mukaan. Laite lukee kortin, tunnistaa onko voimassa oleva lippu/ei ole voimassa olevaa lippua/lippu juuri leimattu ja menee vasta sen jälkeen kortin tietoihin.

Kuljettaja näkee omalta myyntilaitteelta lähimmän kortinlukijan leimaukset, hänelle näkyy myös omat valot.

Yksinkertaisesti väitän, että kiitosnäyttö (check-symboli) voitaisiin yhdistää kortin tietojen näyttöön ja päinvastoin. Oletan, että tietojen lukemisen nopeus ajanmukaisin teknologioin on selvästi alle sekunnin. Itse asiassa en juurikaan ymmärrä, miksi esim. voimassa olevan kauden esittämällä ei pitäisi nähdä välittömästi myös kaikkia/tärkeimpiä kortin tietoja. Mahtuvatko kaikki tiedot yhdelle näytölliselle kerralla? Nopein palvelu ilman keinotekoista viivettä vaikuttaisi sekä sujuvimmalta että yhtä helppokäyttöiseltä.

Vielä korostan, että tärkeänä kausilippulaisena ainakin minä tahdon luksuspalveluna nähdä HETI yhtäaikaa äänimerkin kanssa kortilla olevan arvosaldon. Miksi suostuisin ovella jonon hidastamiseen? Voidaanko uudessa järjestelmässä korttiani personoida (kuten kieliasetusta) palvelupisteessä siten? No, palvelupisteessä ruuhka kasvaa...

Kortilla oleva arvon määrä näkyy myös äänimerkin kanssa hyväksyntänäytöllä.

Nettisivujen demon kohdassa Kaudella matkustaminen tämä piirre puuttuu. Matkustajan on parhaillaan hankala antaa keskustelussa kritiikkiä, kun kuitenkin väitetään esitettyjen yksityiskohtien toteutuvan toisin. Kyse on viime kädessä matkustajan kokemasta mielekkyydestä, osoittautuuko joukkoliikenteen käyttäminen helpoksi tai edes toimivaksi.

Olisiko demoon mahdollista saada mukaan myös se kuinka valitaan siinä vaiheessa kun on käytössä vyöhykkeet A–D kuntarajojen sijaan? Tai kuinka tuolloin valinta tulee tapahtumaan käytännössä?

Siinä vaiheessa kun ei ole vielä noita vyöhykkeitä A–D, saisiko tuohon sellaisen että samalla kun valitsee alueen, alueen kattamat kunnat näytetään laitteen näytöllä?

Jos lukualueelle laittaa kortin ennen OK-napin painamista, lukeeko laite kortin ennen OK-napin painamista ja veloittaa matkan saman tien kun OK-nappia painetaan, vai onko laitteessa viive?

Matkustajien lukumäärän pitäisi olla säädettävissä takasin yhteen.

Kortinlukijat otetaan tässä vaiheessa käyttöön nykyisillä vyöhykkeillä. Demoa muokataan sitten aikanaan toimimaan myös uusilla ABC-painikkeilla. Käytännössä vyöhykevalinta tulee uusilla vyöhykkeillä menemään niin, että asiakas painaa sitä vyöhykettä minne on menossa ja laite valitsee väliin jäävät vyöhykkeet. Laite tietää millä vyöhykkeellä ollaan. Valinta hyväksytään OK:lla.

Karttakuva monimutkaistaisi laitteen käyttöä eikä kartasta saisi kovin luettavaa pienellä näytöllä.

Jos valintaa ei ole hyväksytty OK:lla, laite ei lue korttia vaan palaa viiveen jälkeen alkunäyttöön. OK:n painamisen jälkeen tulee Näytä kortti-näyttö, jolloin laite on valmis lukemaan kortin ja tekemään veloituksen.

Ryhmämaksamispainikkeen takana oleva 2 on ryhmän minimimäärä. Kaikki matkustajat yhteensä. Mikäli matkojen maksajalla on itselleen kausilippu ja vain ystävät maksetaan arvolla, vähentää laite automaattisesti kortilla olevan kauden ja vain loput maksetaan arvolla.

Hyvä, että tieto muuttuu reaaliaikaisemmaksi. Myös lukijalaitteiden uusiminen vähentänee kiroilua.

Arvolipun osto vaikuttaa monimutkaiselta, josta on täällä jo mainittu, mutta yksi juttu siitä tuli mieleen: Matti haluaa ostaa arvolipun, mutta tajuaa OK-panalluksen jälkeen, että hänellä ei ole kortissaan arvoa, ja lähtee kiireesti pois valintaansa perumatta. Perässä tuleva Riitta matkustaa kaudella, ja hän kiireessä näyttää korttia kortinlukijassa. Ostaako Riitta nyt tietämättään Matin valitseman arvolipun?

Matin tekemä valinta poistuu 2 sekunnin aikaviiveen jälkeen ja lukija palaa aloitusnäyttöön.

Systeemi vaikuttaa hienolta, mutta minunkin silmiini kävi opiskelijoiden iän määritteleminen. Eihän tuo ole oikein. Myös vanhemmat ihmiset voivat opiskella ja ovat silloin pienillä tuloilla. Tuo on silkkaa ikäsyrjintää.

Toinen, mikä on mietityttänyt minua on nuo kuulutukset. Kun matkustelee tuolla Keski-Euroopassa siellä nämä kuulutukset ovat jo arkipäivää. Sikäli on hyvä, että ne tulevat tännekin. Siellä niitä kuulutuksia aina edeltää pieni äänimerkki, jota pidän hyvin tärkeänä. Se herättää matkustajan kuuntelemaan, mitä kuulutus sanoo. Ilman sitä kokemus voi olla, että "hei, mitä se sano? Onko tämä nyt oikea pysäkki?"

Tuolla oltiin huolissaan siitä, että kuulutuksiin kyllästyy, mutta väitän, että niistä tulee niin tavallisia, ettei niihin kiinnitä huomiota, ellei niitä tarvitse. Tämä on kokemukseni muualta. Ne ovat kuitenkin olleet minulle uudessa ympäristössä hyvin tärkeitä ja helpottavat matkustamista.

Olen itse pitänyt eniten kaksisointisesta nousevasta äänimerkistä. plingPLING!

Opiskelijan yläikäraja ei ole mikään uusi juttu, se oli ainakin jo 2009 olemassa.

pelkästää negatiivisii kommenttei näköjää.. ini ini. Hienoa suomalaiset

Hei,

Asun Järvenpäässä. Miten tämä uusi systeemi toimii sitten vuonna 2017 kun uusi vyöhykejärjestelmä astuu voimaan? Voinko käyttää HSL-korttini kun matkustan Järvenpäästä Aviapolikseen, eli D-C vyöhykematka, tai pitääkö ostaa edelleen VR-lähiliikennelippu? Ja sitten, jos HSL-kortilla voi matkustaa, voiko sitä myös käyttää vaikka myös bussissa Tikkurilassa jos on parempi yhteys työpaikkaan? Kiitos!

Mikäli Järvenpää liittyy HSL:ään voi asiakas ostaa HSL:n vyöhykelipun, muussa tapauksessa käytössä on VR:n lähiliikennelippu.

Käytännössä pitää ostaa VR:n kausilippu Keravan ja Järvenpään välille ja HSL:n kausilippu C-D. Virallisesti pitää ostaa VR:n kausilippu Tikkurilan ja Järvenpään välille ja HSL:n kausilippu C-D. Kolmas vaihtoehto on ostaa VR:n kausilippu koko välille.

-Miksi kuulutukset busseissa ja muissa joka pysäkin kohdalla? Ennenpitkää matkustajat ärsyyntyvät. Näyttö on loistava ja riittää.
-Tarkistan matkakorttini tiedot bussin näytöltä: miksi voimassaolotiedot ovat pienimmällä fontilla?
Mukavia matkoja menijöille, myös matkustajille !

Bussi- ja raitiovaunukuulutukset ovat olleet käytössä jo vuosien ajan useissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa. Kansainvälisessä vertailussa Helsinki on ollut tässä asiassa poikkeus.

Uusi ääni valittiin neljästä eri naisäänivaihtoehdosta, joita testattiin keväällä liikkuvissa busseissa ja raitiovaunuissa yhdessä asiakkaiden kanssa. Alusta alkaen HSL haki kuulutusääntä, joka olisi selkeä ja erottuisi mahdollisimman hyvin meluisassa kaupunkiympäristössä. Tästä syystä valinta tehtiin eri naisäänten välillä, sillä niiden on jo aiemmin todettu sopivan kaupunkiliikenteeseen hyvin.

Lopullinen valinta tehtiin asiakastestausten perusteella. Valittu kuulutusääni erottui edukseen etenkin kirkkaudellaan, jonka ansiosta kuulutukset kuuluvat liikennevälineissä mainiosti myös hieman matalammalla äänenvoimakkuudella soitettuna. Äänen taso on tehty mahdollisimman miellyttäväksi.

Kuulutusten yhteydessä kaikkiin HSL-alueen busseihin asennetaan myös seuraavasta pysäkistä kertovat näytöt. Jo nykyään näytöt ovat käytössä osalla Helsingin sisäisistä bussilinjoista, muutamalla seutulinjalla ja kaikilla raitiolinjoilla. Uudistuksen myötä matkustajille tarjottava informaatio paranee kautta linjan ja muuttuu myös aiempaa yhdenmukaisemmaksi. Jatkossa kuulutuksiin lisätään vielä poikkeustiedottamista, esimerkiksi linja on poikkeusreitillä tai olemme siirtyneet kesäaikatauluihin.

Pitäisi olla niin, että kuulutukset kytketään päälle jos joku matkustajista pyytää sitä bussin tai raitiovaunun kuljettajalta. Pysäkkejä on busseilla ja raitiovaunuilla aivan valtava määrä. Joskus kännykän reittiopas on näyttänyt että bussilla on yli 40 pysäkkiä matkan aikana.

Minimi ostos on kaksi vyöhykettä ?! Matkustan Tikkurilanasemalta lentokentälle joka näyttäisi olevan C- vyöhykkeellä.Minkä toisen vyöhykeen ostos pitää ostaa jotta minimi täyttyy ?

Miten vaikeaa on sisällyttää GPS noihin laitteisiin ja yksinkertaisesti antaa hinta kohteelle?
Mihin haluat mennä? Helsinki / Vantaa / Espoo / Valitse muu olisi ehkä inhimillisempi vaihtoehto tälle ... "vaihtoehdolle" kauniisti sanottuna.

Uusiin laitteisiin tai ainakin ajoneuvoihin (busseihin, ratikoissa on jo) on tulossa gps seuranta minkä avulla reittiopas pystyy näyttämään missä jokainen bussi tai ratikka liikkuu ja samalla arvioimaan milloin mikäkin on tietyllä pysäkilllä.

Korjaus edelliseen^^ busseissa taitaa jo olla gps seuranta

Vielä parempi, kolme lähintä lähialuetta laitteesta, ja muut "valitse muu" menun alle.

Reittiopas on sekava verrattuna nykyiseen. Koen tärkeänä vaihtoehdot valinnassa: Nopein, Lyhyin kävelymatka, Vähiten vaihtoja.

Reittioppaan versio on vielä hyvin varhainen kehitysversio. Kaikki palautteet ovat tervetulleita.

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.