Helsingin bussiliikenteen linjastouudistus kasvatti joukkoliikenteen matkustajamäärää

Koko Helsingin sisäisen liikenteen matkustajamäärä nousi
syyskuusta 2011 syyskuuhun 2012 vajaalla kolmella prosentilla,
nopeammin kuin HSL-alueella keskimäärin. HSL:n linjasto- ja
aikataulusuunnitteluryhmän päällikkö Arttu Kuukankorven mukaan
luvut kertovat reittiuudistusten positiivisista vaikutuksista.    

Helsingin bussien matkustajamäärä laski syyskuusta 2011
syyskuuhun 2012 noin 4,5 prosenttia, mutta ratikoiden
matkustajamäärä vastaavasti kohosi lähes 16 prosenttia.
Linjastouudistus on siirtänyt matkustajia busseista raitiovaunuihin
etenkin sen vuoksi, että Länsiterminaalin liikenne siirtyi
kiskoille. Lähipäästöttömän raitioliikenteen asemaa kantakaupungin
tärkeimpänä kulkumuotona on näin vahvistunut.

Yksittäisten linjojen matkustajamäärät ovat muuttuneet
huomattavasti, esimerkiksi Helsingin bussilinjalla 24
matkustajamäärä kasvoi vuoden takaisesta lähes 80 prosenttia, ja
vastaavasti linjojen 11 ja 16 yhteenlaskettu matkustajamäärä laski
lähes 60 prosenttia. Tämä kertoo Kuukankorven mukaan siitä, että
linjojen reitit ja tehtävät ovat muuttuneet uudistuksen myötä
merkittävästi.

Uudistukset ovat saaneet matkustajilta kiitosta yhteyksien
nopeutumisesta ja moitetta siitä, että entisiä vaihdottomia
yhteyksiä on muuttunut vaihdollisiksi. ”Alueellisesti katsottuna
positiivista palautetta on tullut muun muassa Talinrannasta,
Töölöstä ja Latokartanosta, negatiivista Munkkivuoresta,
Kruununhaasta, Eiranrannasta ja Kulosaaresta”, Kuukankorpi
sanoo. 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.