HSL yhtenäistää bussien linjanumerot

Bussien linjanumerointia yhtenäistetään siten, että kukin
linjanumero on käytössä vain yhdellä linjalla koko HSL-alueella.
Nykyisin kuntien sisäiset linjat on numeroitu kuntakohtaisesti, ja
numerot ovat osin päällekkäisiä. Esimerkiksi linjanumero 43 on
käytössä sekä Helsingissä, Espoossa että Vantaalla.

Linjanumeroinnin uudistus toteutetaan samaan aikaan jonkun muun
merkittävän linjastouudistuksen kanssa. Vantaalla, Espoossa ja
Kauniaisissa muutos tehdään, kun Kehäradan ja Länsimetron
liikennöinti alkaa. Keravalla linjanumerointi uudistetaan samaan
aikaan kuin Vantaalla. Kirkkonummella muutos on luontevaa
toteuttaa, kun HSL:n suunnittelema liikenne alkaa. Sipoossa
linjanumerointi on jo nyt uuden mallin mukainen.

Kun päällekkäiset linjanumerot poistetaan, nykyiset sisäisten
linjojen numerot on mahdollista säilyttää vain yhdessä HSL:n
jäsenkunnassa. Tarkoituksena on, ettei Helsingin linjojen
numerointi juurikaan muutu. Tämä on perusteltua, sillä Helsingissä
sisäisen linjaston matkustajamäärät ovat suurimmat ja numerointi on
ollut nykyisenlaisena käytössä pisimpään. Toisaalta Espoossa ja
Vantaalla on tulossa isoja muutoksia joka tapauksessa Länsimetron
ja Kehäradan käyttöönoton yhteydessä.

Kuva yhtenäisestä HSL:stä ja joukkoliikenteestä selkeytyy, kun
linjanumerointia ei ole eroteltu kunnittain. HSL:n taksa- ja
lippujärjestelmän uudistuessa matkustajien ei ole enää oleellista
tietää, pysyykö jokin linja yksittäisen kunnan alueella.

Seutulinjojen numero kertoo suunnan

Seutulinjoilla on jo tällä hetkellä yhtenäinen numerointi, jossa
numero kertoo bussin suunnan:

100-sarja: Länsiväylän suunnan linjat

200-sarja: Turunväylän ja Turuntien suunnan linjat

300-sarja: Vihdintien suunnan linjat

400-sarja: Hämeenlinnanväylän suunnan linjat

500-sarja: poikittaislinjat

600-sarja: Tuusulanväylän suunnan linjat

700-sarja: Lahdenväylän suunnan linjat

800-sarja: Itäväylän suunnan linjat

900-sarja: kehyskuntien poikittaislinjat

HSL:n hallitus hyväksyi linjanumeroinnin uudistuksen periaatteet
kokouksessaan 27.3. Jatkossa hallitus tekee yksityiskohtaiset
päätökset linjanumeroista osana vuosittaisia
liikennöintisuunnitelmia.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.