Asukkailla on paljon annettavaa joukkoliikenteen suunnitteluun

HSL haluaa asukkaita entistä tiiviimmin mukaan
linjastosuunnitelmien laadintaan. Vuorovaikutus tuo
joukkoliikennesuunnitteluun uusia ideoita ja paikallistuntemusta,
joka ei välity tilastoista.

"Kuuntelemalla matkustajia ymmärrämme paremmin ihmisten
liikkumistarpeita. Tilastoista saamme pohjatietoa joukkojen
liikkumisesta, vuorovaikutus auttaa tulkitsemaan numeroita.
Tarvitaan siis sekä laadukasta tilastodataa että vuoropuhelua
asukkaiden kanssa, jotta voidaan suunnitella hyvin palvelevaa
joukkoliikennettä", HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Nina Frösén
sanoo.

HSL:ssä on laadittu vuorovaikutusmalli, jota sovelletaan
suuraluetasoisissa linjastosuunnitelmissa. Perusajatuksena on, että
vuorovaikutus läpäisee koko suunnitteluprojektin
käynnistysvaiheesta suunnitelman valmistumiseen saakka.
Toimintatapaa noudatettiin muun muassa Vantaan
linjastosuunnittelussa ja kokemukset ovat olleet erittäin
myönteisiä.

Esimerkiksi Korso–Koivukylä -suunnitelman laatimiseen
asukkaat osallistuivat blogissa, joka keräsi noin 10 000 käyntiä
muutamassa kuukaudessa. Jatkossa vuorovaikutusfoorumit ovat yhä
useammin verkossa, ja aikaa myöten perinteiset osallistumismuodot
kuten paperiset palautelomakkeet ja asukasillat jäävät
historiaan.

Onnistuneeseen vuorovaikutukseen kuuluu, että suunnittelutyön
kaikissa vaiheissa asiasta tiedotetaan laajasti asukkaille,
yrityksille ja järjestöille. Suunnittelun edetessä HSL voi myös
pyytää kommentteja esimerkiksi tiettyä osa-aluetta koskevasta
yksittäisestä ratkaisusta.

Luonnosvaiheessa asukkaille tarjotaan mahdollisuus
keskustella suunnittelijoiden kanssa joko verkkofoorumilla tai
kasvokkain asukastilaisuuksissa. Lopuksi kaikista palautteista ja
kannanotoista koostetaan yhteenveto ja useimmin esitettyihin
kysymyksiin vastataan avoimella foorumilla.

"On myös tärkeää perustella ihmisille, miksi jokin idea
toteutettiin mutta toinen jätettiin toteuttamatta. Kun suunnittelu
on kautta linjan avointa, kansalaisten on helpompi ymmärtää ja
hyväksyä lopputulos", Nina Frösén korostaa.

Asukasvuorovaikutus
linjastosuunnittelussa

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.