HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelma 2014-2016: HSL valmistautuu lähijunaliikenteen avaamiseen kilpailulle

Kehärata, Länsimetro ja lähijunaliikenteen avautuminen kilpailulle tuovat lähivuosina tuntuvia muutoksia Helsingin seudun joukkoliikenteen kokonaiskuvaan. Raideliikenteen muutosten vaikutukset myös HSL:n talouteen sekä bussilinjastoon ja joukkoliikenneinfraan ovat merkittävät. Raideliikenteen hankkeista valtakunnallisesti merkittävin on kesällä 2015 avattava Kehärata, jonka myötä lentoasemalle pääsee junalla

”Vuonna 2014 viimeistellään Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma. Muutoksia on luvassa myös Kehäradan liityntälinjastoon kesällä 2015. Suunnitelmat ovat jo valmiina. Vuosien 2014-2015 taitteessa on kuitenkin hyvä varmistua, että Vantaalla liityntäliikenteeseen siirtyminen sujuu jouhevasti. Merkittävä askel on lähijunaliikenteen avaaminen kilpailulle vuoden 2017 jälkeen. Tarjouskilpailu käynnistyy jo vuoden 2015 puolella”.  HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo. 
 

HSL selvittää suurten ratahankkeiden vaikuttavuutta myös ennen ja jälkeen tutkimuksilla. ”Tilanne on monella tavalla mielenkiintoinen, sillä HSL:n elokuussa 2013 julkistaman Liikkumistutkimus 2012 mukaan joukkoliikenteen ja henkilöautojen suhteen on tapahtunut historiallinen käänne. Liikenneennusteista poiketen joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen osuus kasvaa nyt jyrkemmin kuin henkilöautoilu”, Rihtniemi sanoo.

Suunnitelmakauden merkittävin investointi on lippu- ja informaatiojärjestelmä-hanke, johon vuosien 2014 - 2016 aikana käytetään yhteensä noin 63,2 miljoonaa euroa. Hankkeessa uudistetaan nykyinen matkakorttijärjestelmä ja toteutetaan ajantasainen seudullinen matkustajainformaatiojärjestelmä. Samalla valmistellaan tulevaisuuden taksa- ja lippujärjestelmää. Uusi vyöhykejärjestelmä otetaan käyttöön aikaisintaan vuoden 2016 alussa.
HLJ 2015: Edellytyksiä hyvään asumiseen, maankäyttöön ja liikenteeseen

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2015 lähtökohtana on ensimmäinen Helsingin seudun 14 kunnan alueelle laadittu liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011. HLJ 2015 on edeltäjäänsä syventävä prosessi, jossa suunnitelmaa tarkistetaan ja sovitetaan yhteen seudun maankäyttösuunnitelman kanssa.  HLJ 2015 –luonnoksesta pyydetään lausunnot ja kannanotot syksyllä 2014. Liikennejärjestelmäpäätös tehdään alkuvuodesta 2015.
Vuonna 2015 käynnistyy myös vuosia 2016-2019 koskevan MAL-aiesopimuksen valmistelu, jossa luodaan puitteet koko seutua sitovalle maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitelmalle.

HSL:n talousarvio 2014

HSL:n toimintatulot vuonna 2014 ovat yhteensä 599,7 miljoonaa euroa. Kasvu vuoden 2013 ennusteeseen verrattuna on 11,9 miljoonaa euroa. Tuloista 48,8  prosenttia on lipputuloja, joiden arvioidaan vuonna 2014 olevan yhteensä 292,9 miljoonaa euroa, mikä on 5,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013.

Jäsenkunnat maksavat HSL:lle kuntaosuuksina menot, joita ei voida kattaa lipputuloilla tai muilla tuloilla. Kuntaosuudet talousarviossa 2014 ovat yhteensä 288,3 miljoonaa euroa, mikä on 48,1 prosenttia kaikista HSL:n tuloista.

Vuosittain maksettavaksi valtion suurten kaupunkien joukkoliikennetuen määräksi on arvioitu 5,8 miljoonaa euroa vuosina 2014-2016. Muiden tukien ja avustus osuus HSL:n tuloista on arviolta 0,8 prosenttia. HSL esittää tarkastusmaksun korottamista 80 eurosta 100 euroon vuoden 2014 alusta. Tarkastusmaksutuloja arvioidaan kertyvän 6,4 miljoonaa euroa, mistä kirjataan luottotappioita ja luottotappiovarauksia 2,5 miljoonaa euroa.

Toimintamenot vuonna 2014 ovat 601,7 miljoonaa euroa. Operointikustannukset ovat 482,6 miljoonaa euroa. Niiden osuus toimintamenoista on 80,2 prosenttia. Bussiliikennepalvelujen ostoon käytetään 320,1 miljoonaa euroa, junaliikenteen ostoon 76,1 miljoonaa euroa, raitioliikenteeseen 51,3 miljoonaa euroa, metroliikenteeseen 28,0 miljoonaa euroa ja lauttaliikenteeseen 4,0 miljoonaa euroa. Kutsuplus –palvelun operointikustannukset ovat arviolta 3,2 miljoonaa euroa.
HSL maksaa jäsenkunnilleen korvausta niiden omistaman joukkoliikenneinfran käytöstä. Vuoden 2014 infrakorvaukset kunnille ovat 66,1 miljoonaa euroa, mikä on 11,0 prosenttia HSL:n kaikista toimintamenoista.

HSL:n investointimenot vuonna 2014 ovat 22,7 miljoonaa euroa. Sähköisiin matkustajainformaatiolaitteisiin ja –järjestelmiin on varattu kaudelle 2014-2016 kaikkiaan 4,8 miljoonaa,

Lisätietoja: toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puh.  09 4766 4040