Kuljettajat kiittävät koulutuspäivistä ja kritisoivat ajoaikoja

HSL selvitti helmi-maaliskuussa bussinkuljettajien näkemyksiä kyselytutkimuksella. Suurin osa on tyytyväisiä HSL:n toimintaan.

Kuljettajien mielestä turvallisuus on pääosin hyvällä tolalla ja koulutuspäivät antoisia. Ajoajat jakavat mielipiteitä aikaisempien vuosien tapaan. 

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 344 kuljettajaa. Heistä 55 prosenttia antaa HSL:n toiminnalle melko hyvän tai erittäin hyvän kokonaisarvosanan. Keskinkertaisen arvion antaa 27 prosenttia vastaajista. Viisitoista prosenttia pitää HSL:n toimintaa melko huonona tai erittäin huonona.

”On keskeistä, että tiedämme HSL:ssä, ovatko kuljettajat tyytyväisiä toimintaamme. Kyselytutkimuksella saamme yleiskuvan tilanteesta, mutta toki myös suoraa palautetta tarvitaan. Tulokset otetaan huomioon, kun tehdään kuljettajien työhön liittyviä käytännön toimenpiteitä”, kertoo HSL:n joukkoliikennesuunnitteluosaston johtaja Tero Anttila.

Kyselyyn vastasi kuljettajia seitsemästä eri yrityksestä: Oy Andersson Ab, Veolia Transport Finland Oy, Nobina Finland Oy, Helsingin Bussiliikenne Oy, Åbergin Linja Oy, Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy ja Nurmijärven Linja Oy. Ne hoitavat liikennöinnin, kun taas HSL vastaa bussiliikenteen tilaamisesta ja suunnittelusta.

Eri näkemyksiä ajoajoista ja taukotilojen toimivuudesta

Kuljettajat antavat kyselyssä kritiikkiä HSL:n aikataulu- ja ajoaikasuunnittelusta: puolet vastaajista on sitä mieltä, ettei tehtävässä ole onnistuttu hyvin. Kyselyyn vastanneista 44 % arvioi, ettei pysty noudattamaan aikatauluja, kun taas vastaavasti 45 % kertoo kykenevänsä tähän. 

”Se, ovatko aikataulut tiukkoja vai eivät, on ikuisuuskysymys, joka jakaa mielipiteitä kuljettajien keskuudessa. Erityisesti silloin, jos asia korostuu tiettyä linjaa tai liikennöitsijää koskevissa vastauksissa, on syytä miettiä, voimmeko toimia paremmin”, Anttila toteaa.  

HSL kysyi kuljettajilta myös turvallisuudesta ja taukotilojen toimivuudesta. Suurin osa vastaajista (67 %) kokee olonsa turvalliseksi töissä, kun taas reilut kaksikymmentä prosenttia on asiasta eri mieltä. Taukotiloja pitää siisteinä ja viihtyisinä neljäkymmentä prosenttia vastaajista, lähes puolet taas ei. 

Valtaosa vastaajista on osallistunut HSL:n järjestämään koulutukseen, ja 72 prosenttia pitää koulutusta tasoltaan melko hyvänä tai erittäin hyvänä. Koulutuspäivissä käydään läpi muun muassa HSL:n laatuvaatimuksia, asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia ja saatuja palautteita. Kolme neljäsosaa vastaajista kokee saaneensa koulutuspäivästä tietoa, jota on pystynyt hyödyntämään työssään.

Kyselytutkimus tehtiin 1.2.–15.3.2013.  Kyselylomakkeita jaettiin varikoilla ja HSL:n kuljettajakoulutuksissa. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomen lisäksi myös englanniksi, ruotsiksi, viroksi, venäjäksi, ranskaksi tai somaliksi.