Lipunmyynti HSL-alueen lähijunissa muuttuu 1. tammikuuta

Vuoden 2014 alusta lähtien HSL-alueen sisäisillä matkoilla lähijunissa myydään ainoastaan HSL:n lippuja. VR:n vyöhykeliput kelpaavat lähijunissa edelleen HSL-alueen ulkopuolelta matkaavien lippuina.

Muutos vaikuttaa HSL-alueella matkustavien elämään käytännössä siten, että HSL-alueen sisäisille matkoille voi ostaa junista ainoastaan HSL:n lippuja. HSL-lipun etuna on vaihtomahdollisuus muuhun HSL-alueen joukkoliikenteeseen. Edullisimmat liput ovat HSL:n matkakortille ladattavia arvo- ja kausilippuja.

VR:n vyöhykeliput kelpaavat edelleen, jos matka alkaa tai jatkuu HSL-alueen ulkopuolelle. Esimerkiksi matkan Riihimäeltä Espooseen tai Rekolasta Järvenpäähän sekä matkaan liittyvät vaihdot voi edelleen tehdä VR:n vyöhykelipulla. Lisäksi HSL-alueen ulkopuolella asuvat, Keravan ja Kirkkonummen asemilta kyytiin nousevat matkustajat voivat käyttää työmatkaliikenteessä vuoden vaihteen jälkeenkin VR:n kausilippua.

Myös VR:n kaukoliikenteen lipulla voi vaihtaa HSL-alueen lähiliikenteen junaan HSL:n lippua ostamatta ja matkustaa määräasemalle saakka.

Lippujen hinnoittelun näkökulmasta muutos HSL-alueella tuntuu etenkin Keravalla ja Kirkkonummella asuvien eläkeläisten lippujen hinnoissa. HSL ei myönnä eläkeläisille ikään perustuvaa alennusta vaan alennuksiin ovat oikeutettuja Kelan kansaneläkkeen tai takuueläkkeen saajat. 

Ennen vuodenvaihdetta ostetut VR:n sarjaliput ja myös kausiliput kelpaavat alkuperäisen voimassaolon mukaisesti.

HSL:n lippujen hinnat 2014

 

 

Kommentit

On todella törkeätä, että minua rangaistaan tällaisesta kuntajärjestelystä! Minun työmatkalippuni Järvenpäähän nousi yli 10% tämän idiootti järjestelyn takia ja ihmettelen, että MIKSI??? Miksi hinta ei voi olla sama kuin normaali kolmen vyöhykkeen lippu?

Voinko matkustaa VR:n ABC lipulla Pasilasta Helsinkiin. Ymmärtääkseni molemmat on vaihtoasemia.

Voit. Se on kelvollinen lippu Helsinki-Järvenpää välillä. VR:n lipuilla saa nousta ja jäädä millä tahansa asemalla lipussa mainitulla yhteysvälillä. ABC-lippu on voimassa Pasila-Helsinki matkallakin.

Vielä tarkennus. Voinko noista edelleen myös M,E,I ja K junaan Pasilasta mennessäni Helsinkiin tällä lipulla?

Mites on? Minuakin kiinnostaa. Onko lippu käypä myös näissä junissa?

Enpä taida sittenkään luopua autostani.

Uusi hinnoittelu ei lisää millään lailla joukkoliikenteen lisäkäyttöä eläkeläisten osalta. Jos suht terve henkilö saa vain työeläkettä hänellä ei ole
oikeutta eläkeläis alennukseen. Eli joukkoliikenteen käyttö vähenee ja mennään
mielummin yksityisautolla jos semmoinen on käytettävissä. Sillälailla ne päättäjät lisäävät joukkoliikenteen käyttöä. Ei vakuuta millään lailla.

Uusi hinnoittelu ei lisää millään lailla joukkoliikenteen lisäkäyttöä eläkeläisten osalta. Jos suht terve henkilö saa vain työeläkettä hänellä ei ole
oikeutta eläkeläis alennukseen. Eli joukkoliikenteen käyttö vähenee ja mennään
mielummin yksityisautolla jos semmoinen on käytettävissä. Sillälailla ne päättäjät lisäävät joukkoliikenteen käyttöä. Ei vakuuta millään lailla.

Uusi hinnoittelu ei lisää millään lailla joukkoliikenteen lisäkäyttöä eläkeläisten osalta. Jos suht terve henkilö saa vain työeläkettä hänellä ei ole
oikeutta eläkeläis alennukseen. Eli joukkoliikenteen käyttö vähenee ja mennään
mielummin yksityisautolla jos semmoinen on käytettävissä. Sillälailla ne päättäjät lisäävät joukkoliikenteen käyttöä. Ei vakuuta millään lailla.

Olen ostanut syys-lokakuussa 360-vuorokauden VR:n ABC-vyöhykelipun välille Kerava-Kera.

Onko tämä lippu voimassa vuoden 2014 alusta lähtien?

Kysyin tätä asiaa HSLN:n lipuntarkastajilta tarkastuksen yhteydessä, mutta lipuntarkastajat eivät ole saaneet tästä tietoa. Ehkä heillekin voisi kertoa vastauksen tähän kysymykseen.

Ennen vuodenvaihdetta ostetut sarjaliput ja myös kausiliput kelpaavat alkuperäisen voimassaolon mukaisesti. Tämä asia on tarkistettu sekä HSL:ltä että VR:ltä.

Jos matkustan viikottain Kerava-Myyrmäki mikä lippu vaihtoehto on minulle edullisin.??

L-arvolippu (käymättä Helsingin alueella): junalla Tikkurilaan ja Vantaan sisäisellä poikittaisbussilla Kehä III:n suuntaisesti Myyrmäkeen.

Jos ostan vielä tämän vuoden puolella VR:n ABC-lipun, jonka voimassaolo ulottuu ensi vuoden puolelle, kai voin matkustaa sillä sen voimassaoloajan loppuun?

Olisin kysynyt mitä maksaa eläkeläisen lippu Helsingistä Kirkkonummelle vuoden 2014 alusta. Minulla on HSL lippu,niin minkä hintainen matka on sitten kun muutos tulee.
Yksi eläkemummo.

Naurettavaa kun tuossa s-posti tiedotteessanne mainitaan etuina mm. vaihto muihin kulkuvälineisiin, niitä Lähiseutu lippuja kun on jo aikasemmin saanut. Lisäksi toinen etu mukamas on vain yksi lipputyyppi mitä ostaa. Hupsista, viettekin opiskelijoilta ja etenkin eläkeläisiltä alennukset!!! Ja nyt juuri tulleen uutiset mukaan myös 29v opiskelijoita. Koko lafka täynnä pelkkiä pellejä. Edistämässä yhteistä joukkoliikennettä... Pah sanon minä.

Hyvät Keravalaiset eläkeläiset ja opiskelijat, jotta haluutte säilyttää samat edut, mitä nytkin on, ostakaa junissa lippu Järvenpäähän/Järvenpäästä, matkustaessanne Hki-Kerava, Tikkurila-Kerava tai vaikka Korso-Kerava jne. Vyöhykealueiden rajat eivät muutu. VR:n lipuissa ei ole matkustusrajaa, eli voit ostaa Keravalta kyytiin hypätessä Helsingin suuntaan lipun Järvenpää Helsinki. Konduktööri kyllä sen myy. Tällöin hinta on se sama vanha tuttu 3,25 (opiskelija, eläkeläinen) ja 6,50e (normaali hinta) ABC-lipulta (Helsinki-Kerava/Kerava-Helsinki). Kannattaa myös pistää tietoa vähän eteenpäin, jotta muutkin Keravan asukit saa tästä infoa. Me konnarit kyllä mielellämme myymme teille alennushintaisille mielummim Helsinki-Järvenpää 3,25e lippua kuin 8 euron HSL:n normaali riistohintaista lippua :) T. VR:n konnari

Kyllä on ihme jos opiskelja ei osaa hankkia matkakorttia, mutta netissä ruikutus siitäkun "on taas niin kaliista" onnistuu...

Yötaksan aikaan VR:n hinnasto tuntuu ylivoimaisesti edullisemmalta matkakortin arvolippuun verrattuna. Kannattaa siis ostaa Helsingissä etukäteen paluumatkaa varten ABC-alennuslippu Järvenpäähän, vaikkei koko matkaa kyydissä viihtyisikään.

Jep niin on. Keravalle VR:n lippu yöllä Hki-Kerava 6,50e, HSL.n 8e. Seutulippu HSL:n yötaksaan 7e, mutta jos ostatkin Keravalle niin 6,50e. Juniori lippu Keravalle VR:n taksaa 3,25e, HSL:n taksoissa ei saa lastenlippua ollenkaan yötaksan aikaan. Lisäksi VR:n lipuilla saa opiskelija-alennuksenkin yöaikaan, mutta alennuslippuja myydään yöaikaan ainoastaan lippuautomaatilla, esim. opiskelija Helsinki-Kerava yöllä 3,25e (lippu ostettu automaatista), HSL:n taksoilla 8e. T. VR:n konnari

Villiarvaus VR poistaa alle 75 km:n matkoilta eläkeläisalennuksen tai myöntää alennuksen samoin perustein kuin HSL. Jatketaan edelleenkin arvailua vyöhykekertaliput C vyöhyke 3euroa CB 5euroa ja CBA 7euroa.

Keravalaisen matkakortittoman opiskelijan/eläkeläisen taitaa jatkossa kannattaa matkustaa esimerkiksi Malmille alennushintaisella 10 matkan BCD-lipulla, joka säilyy VR:n aidosti omassa lippuvalikoimassa. Tänä vuonna alennettu hinta on 29,25 euroa kymmenestä matkasta. VR:n mukaan BCD-vyöhykkeet ulottuvat Tapanilasta aina Tuusulaan.

Sinun tapauksessasi ei tule muutosta, kun matkustat HSL-alueen ulkopuolelle Järvenpäähän. Vaihtaminen ei vaikuta asiaan. Jos matkasi päättyisi jo HSL-alueella sijaitsevalle Keravalle, sinulle myytäisiin HSL:n kolmen vyöhykkeen lippu.

Sitten olis syytä muuttaa jo otsikointia.

Voinko jatkossakin ostaa L-junasta lipunmyyntiosastossa Kirkkonummella ABC-vyöhykelipun 50 % opiskelija-alennuksin? Matkustan sieltä Pasilassa vaihtaen Järvenpäähän. Säilyvätkö VR:n vyöhykelippujen vaihto-oikeudet nykyisinä, siis koko kelpoisuusalueella esimerkiksi 60-minuuttisina?

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.