HSL haluaa kuulla asiakkaidensa toiveita Koillis-Helsingin linjastosuunnittelussa

HSL laatii linjastosuunnitelman Koillis-Helsingin alueelle noin vuosille 2016–2023. Kuullakseen asiakkaidensa toiveita HSL avaa blogin vuorovaikutuksen kanavaksi.

HSL laatii linjastosuunnitelman Koillis-Helsingin alueelle noin vuosille 2016–2023. Suunnitelmatyö on käynnistynyt elo-syyskuussa 2014 lähtötietojen keräämisellä, ja nyt on tarkoitus kartoittaa, miten matkustustarpeita voidaan palvella entistä paremmin. HSL on avannut blogin, jonka on tarkoitus toimia vuorovaikutuksen kanavana.

Koillis-Helsinkiin kuuluvat muun muassa Viikki, Pihlajamäki, Malmi, Pukinmäki, Jakomäki, Puistola ja Suutarila. Koillis-Helsingin linjaston suunnitteluun vaikuttavat muun muassa Kehäradan valmistuminen vuonna 2015, runkobussilinjan 560 aloittaminen elokuussa 2015, ratikkalinjaston muutokset, muutokset joidenkin linjojen käyttäjämäärissä ja asuinalueiden väkiluvuissa sekä kantakaupungin uusien asuin- ja työpaikka-alueiden rakentaminen.

Suunnitelmaa työstetään alueittain syksyn 2014 aikana, ja linjastosuunnitelman on määrä valmistua kevättalvella 2015. Suunnittelutyön etenemistä voi seurata Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma -blogissa. HSL pyytää asiakkaitaan aktiivisesti esittämään toiveitaan blogin kautta.

Tietoja suunnitelmasta päivitetään myös tälle hsl.fi:n sivulle.