Työsuhdematkalipun suosio on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa

Työsuhdematkalippu on vakiinnuttanut HSL-alueella asemansa työnantajien tarjoamien etuuksien joukossa. Lippuetua tarjoaa tätä nykyä työntekijöilleen yli 1 500 HSL-alueen työnantajaa, parisen sataa enemmän kuin vuonna 2012.

Lippuetua käytti HSL:n tilastojen ja verohallinnon tietojen mukaan vuonna 2013 yli 70 000 henkeä, 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Vuonna 2008 työsuhdelipulla kulki noin 34 000 henkeä.

Valtaosa työntekijöistä saa etunsa työmatkaseteleinä, joita löytyy yhä useamman matkustajan lompakosta siinä missä lounas- ja liikuntaseteleitäkin. Työsuhdematkalippu on HSL-alueella selvästi suositumpi kuin autoetu, jota käytti viime vuonna noin 35 000 henkeä. Autoedun käyttäjien määrä väheni noin tuhannella vuodesta 2012.

Työsuhdelipun suosiota on kasvattanut muun muassa vuoden 2010 veromuutos, joka muutti lippuedun kokonaan verovapaaksi 300 euroon asti ja henkilökohtaiselle matkakortille ladatun kauden lisäksi myös arvo tuli etuuden piiriin. Tämä helpotti esimerkiksi osan vuotta työmatkapyöräilevien ja satunnaisten joukkoliikenneasiakkaiden mahdollisuutta hyödyntää etua.

HSL on kampanjoinut ja kiertänyt ahkerasti yrityksissä tehdäkseen etua tunnetuksi. Suosioon on  vaikuttanut myös joukkoliikenteen arvostuksen yleinen kasvu.

Työntekijä voi saada edun myös laskutettavana kausilippuna, jota käytti noin 600 työnantajaa. Seteleitä ovat hyödyntäneet varsinkin kuntatyönantajat, mutta viime vuosina myös yhä useampi yksityinen yritys on lisännyt ne etuvalikoimiinsa. HSL toimitti työnantajille vuosina 2007 - 2014 yhteensä 3,8 miljoonaa työmatkaseteliä.

Seteleiden käyttö on työntekijöille helppoa ja niiden jakelu työnantajille melko vaivatonta. Setelit  ovat joustava ratkaisu työnantajalle myös silloin, kun henkilöstön vaihtuvuus on suurta tai yrityksessä on paljon lyhytaikaisia työsuhteita.

Kehityksen seuraava askel on, että setelit korvautuvat sähköisillä työmatkaetuuksilla. HSL tekee yhteistyötä sähköisiä etuuksia kehittävien yritysten kanssa, jotta sekä työnantajien että työntekijöiden arki helpottuu entisestään ja työsuhdelippu on tulevaisuudessa yhä useamman työntekijän käytössä.


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puh. 050 565 8884.
ryhmäpäällikkö Risto Vaattovaara, puh. 040 558 3068