HSL siirtyy kauttaaltaan reaaliaikaiseen informaatioon ensi kevään aikana – siirtymävaihe näkyy epätarkempina ennusteina

HSL:n lippu- ja informaatiojärjestelmä uudistuu parhaillaan, ja kevään 2017 aikana HSL:n alueen kaikki pysäkkinäytöt alkavat näyttää reaaliaikaista ennustetietoa liikennevälineiden saapumisesta. Siirtymävaiheen vuoksi etenkin Helsingin pysäkeillä on tarjolla tällä hetkellä aikataulunmukaisia arvioita bussin ja ratikan saapumisesta aiemman reaaliaikaisen tiedon sijasta.

”Ikävää, että tällä hetkellä joudumme tarjoamaan totuttua epätarkempaa infomaatiota. Uuden järjestelmän asennukset ja käyttöönotto eivät kuitenkaan käy yhdessä yössä. Helsingissä asiakkaat ovat tottuneet jo vanhan järjestelmän tuottamaan reaaliaikaiseen tietoon. Valitettavasti siirtymäkauden aikana etenkin Helsingissä palvelutaso on nyt laskenut hetkellisesti”, HSL:n ryhmäpäällikkö Kerkko Vanhanen sanoo.

Aikataulunmukaista arvion bussin tai ratikan saapumisesta tunnistaa minuuttiluvun edessä olevasta nk. tilde [~] -merkistä.

Kun uuden infojärjestelmän asennustyöt on saatu päätökseen, pysäkkinäytöillä näkyvät seuraavien bussien ja ratikoiden reaaliaikaiset lähtöaikaennusteet, liikennevälineiden sisätiloissa voi seurata matkan etenemistä seuraavan pysäkin nimen kertovilta näytöiltä ja keväällä myös pysäkkikuulutukset tulevat käyttöön busseissa ja ratikoissa. Matka etenee sujuvammin myös aiempaa runsaampien liikennevaloetuuksien ansiosta.

Myös helmikuussa julkaistava uusi Reittiopas hyödyntää reaaliaikaisuutta. Se suosittelee reittejä liikennevälineiden todellisen etenemisen mukaan, ei pelkästään suunniteltujen aikataulujen mukaan. Bussien, ratikoiden ja junien sijainti näkyy uudessa Reittioppaassa, samoin tieto mahdollisista liikennehäiriöistä ja poikkeusreiteistä. Uuden Reittioppaan kokeiluversiota voi käyttää jo nyt osoitteessa beta.reittiopas.fi.