HSL:n matkustajien tyytyväisyys pysyi korkealla tasolla keväällä 2016

HSL:n joukkoliikenteeseen oli keväällä 2016 melko tai erittäin tyytyväisiä 88 prosenttia matkustajista. Tyytyväisyys on pysynyt erittäin korkealla tasolla.

Kirkkonummella matkustajien tyytyväisyys bussiliikenteeseen on parantunut. Hyviä tuloksia saavutettiin jo syksyllä 2015, kun linjojen pysäkkikohtaisia ohitusaikatauluja täsmennettiin kerättyjen mittaustietojen pohjalta. Lisäksi pysäkkiolosuhteita ja -informaatiota parannettiin edelleen syksyn 2015 aikana.

Sipoolaisten kokonaistyytyväisyys nousi korkeimmaksi seudun kaikista kunnista. Etenkin tyytyväisyys matkustusmukavuuteen on parantunut kalustopäivitysten myötä. Myös tyytyväisyys liikenteen täsmällisyyteen on parantunut merkittävästi keväästä 2015.

Koko bussiliikenteessä matkustajien tyytyväisyys täsmällisyyteen laski 72 prosenttiin, eli neljä prosenttiyksikköä kevään 2015 tasosta. Vantaalla vain joka toinen matkustaja oli tyytyväinen täsmällisyyteen. Vantaalla matkustajien tyytyväisyys täsmällisyyteen lähti laskuun syksyn 2015 linjastouudistuksen myötä. Lasku jatkui keväällä 2016.

Lähijunaliikenteen häiriötiedotus ja liikenteen täsmällisyys ovat parantuneet

Lähijunaliikenteessä matkustajien tyytyväisyys nousi ensimmäisen kerran samalle tasolle bussiliikenteen kanssa.  Lähijunaliikenteen matkustajista täsmällisyyteen tyytyväisiä oli 70 prosenttia.

Tiedonkulkua ja häiriöihin varautumista on parannettu Finrailin ja HSL:n yhteisprojektissa. Sen ansiosta matkustajat ovat saaneet paremmin tietoa häiriöistä, jolloin niiden aiheuttama epämukavuus on vähentynyt.

Positiivista kehitystä on tapahtunut myös junaliikenteen siisteydessä, sillä asemien keskimääräinen siisteys on kohentunut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 alkaen.

Kevään hyvää tulosta selittävät muun muassa Kehäradan tuomat lisävuorot, etenkin tihentynyt liikenne Helsingin ja Tikkurilan välillä, uudet Flirt-junat ja K-junan parannetut aikataulut.

”Kirkkonummelaisten ja Sipoolaisten matkustajien tyytyväisyys on ilahduttavasti parantunut sen jälkeen, kun matkustajat ovat löytäneet muutama vuosi sitten uudistetun bussilinjaston ja reiteissä sekä aikatauluissa olleita puutteita korjattiin. Junaliikenteen parantuneen asiakastyytyväisyyden taustalla taas on eri toimijoiden yhteistyön tuloksena tehostunut häiriötiedotus sekä uudet korkealaatuiset ja esteettömät Flirt-junat”, HSL:n joukkoliikennesuunnitteluosaston johtaja Tero Anttila kommentoi.

Tutkimukseen osallistui keväällä 2016 yli 28 000 matkustajaa bussi-, raitiovaunu-, metro- ja lähijunaliikenteessä. Matkustajat arvioivat HSL:n joukkoliikenteen toimintaa asteikolla 1 – 5.

HSL mittaa matkustajien tyytyväisyyttä joukkoliikennepalveluihin ympärivuotisella kyselytutkimuksella kaikissa joukkoliikennevälineissä. Tutkimusta tehdään arkisin maanantaista torstaihin klo 6 – 18 ja perjantaisin klo 6 - 16.

Kaikki tutkimustulokset ovat luettavissa avoimessa nettitietokannassa osoitteessa hsl.louhin.com/asty