HSL:n organisaatio uudistuu vuoden 2017 alussa

HSL uudistaa organisaatiotaan vuoden 2017 alussa. Uusi organisaatio vahvistaa osaamista ja yhteistyötä sekä vastaa muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin. Uudistuksen myötä asiakasnäkökulma ja digitaaliset palvelut tuodaan kiinteämmin mukaan kaikkeen suunnitteluun ja toimintaan. Organisaatiouudistuksella ei tavoitella henkilöstövähennyksiä.

HSL:n toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin sitten kuntayhtymän perustamisen vuonna 2010. Seudun joukkoliikenne rakentuu yhä enemmän raideliikenteen varaan. Myös liikennekaari vaikuttaa joukkoliikennemarkkinoihin, ja digitalisaatio tarjoaa uusia tapoja asiakkaiden tavoittamiseen ja vuorovaikutukseen.

”Vahvistamme osaamistamme ja hyödynnämme aiempaa tehokkaammin uusia digitaalisia ratkaisuja ja asiakasanalytiikkaa palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Parantamalla palvelua ja sujuvoittamalla joukkoliikennettä pyrimme siihen, että yhä useampi käyttää joukkoliikennettä työmatkoilla ja vapaa-aikana.”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Uudessa organisaatiossa on viisi osastoa ja osastonjohtajaa:

  • Liikennejärjestelmä ja tutkimukset Sini Puntanen
  • Joukkoliikenne Tero Anttila
  • Asiakkuus ja myynti Mari Flink
  • Teknologiaratkaisut Hannu Heikkinen
  • Hallinto- ja strategiapalvelut Ilmari Mäkinen

Joukkoliikenteen suunnittelu ja hankinta yhdistetään samalle osastolle. Myös HSL:n liikennejärjestelmää ja joukkoliikennettä koskeva tutkimustoiminta keskitetään yhdelle osastolle. Uusi osasto Teknologiaratkaisut kehittää, tuottaa ja hankkii HSL:n eri osastojen tarvitsemat digitaaliset ratkaisut ja palvelut. Asiakasosaaminen, myynti ja markkinointi keskitetään uudelle Asiakkuus ja myynti -osastolle, joka kehittää asiakasanalytiikkaa siten, että asiakkaan tarpeista saadaan aiempaa syvällisempi käsitys, jota voidaan hyödyntää palveluiden suunnittelussa.

Lisätietoa osastojen vastuista ja vastuuhenkilöistä organisaatiokaaviosta