Violetit lähijunat rullaavat kiskoille huomenna keskiviikkona 27.4.

Matkustajat pääsevät ensimmäistä kertaa violettikylkisen junan kyytiin, kun ensimmäinen uuden sarjan violetti Flirt-lähijuna avaa ovensa matkustajille ja junabongareille keskiviikkona 27.4. Juna lähtee Helsingistä kiertämään Kehärataa P-junana kello 07:09 raiteelta 16.

Violetti Flirt-juna

Ensimmäinen uuden sarjan violetti Flirt-lähijuna avaa ovensa matkustajille ja junabongareille keskiviikkona 27.4.

Lähijunaliikenteen violetti on HSL:n tilaajaväri, joka tulee sinisten bussien, vihreiden ratikoiden ja oranssin metron rinnalle. Violetti kertoo, että matkustaja käyttää HSL:n liikennettä, ja violetista voi erottaa lähijunaliikenteen VR:n vihreistä kaukojunista. Violetti väri on käytössä myös HSL:n matkustajainformaatiossa, esimerkiksi lähijunaliikenteen linjakartoissa. Vanhan junakaluston väri vaihtuu violetiksi myöhemmin.

Nyt saapuvissa uuden sarjan Flirt-junissa on aiempaa helpompi liikkua. Junissa on otettu huomioon esimerkiksi lentomatkustajien tarpeet.

”Päätyeteiset on tehty väljemmiksi, koska on huomattu, että ne ruuhkautuvat helposti. Nyt junassa pääsee helpommin eteenpäin, ja niissä on helpompi kulkea myös matkatavaroiden kanssa”, HSL:n sopimuspäällikkö Kimmo Sinisalo kertoo.

Uusilla junilla ajetaan kaikilla kaupunkiradoilla, mutta eniten niitä pyritään käyttämään Kehäradalla. Kun kaikki uudet junat ovat saapuneet, ruuhka-aikaan 28 niistä ajaa Kehäradalla I- ja P-junina. Uusia violettikylkisiä Flirt-junia tulee liikenteeseen muutaman viikon välein.

”Kaikkien 40 uuden sarjan violettikylkisten Flirt-junien on tarkoitus olla käytössä kesään 2017 mennessä”, Sinisalo sanoo.

Katso, mitä uutta violetit Flirtit tuovat!

Kommentit

Wi-Fi olisi kiva saada ainakin uusiin Flirt-juniin. Matka lentokentältä keskustaan kestää lähes 40 minuuttia, mutta internettiin ei pääse. Mobiililaitteiden 3G/4G-kuuluvuus junissa on yleensä kovin heikko ja ulkomailta tuleville matkustajille internetin käyttö on helposti myös todella kallista. Siinä voi moni turisti ihmetellä, miksi internet toimii 10 km korkeudessa lentokoneessa, mutta ei junassa Suomessa. Virossa samanlaisissa Flirt-junissa on internet tarjolla, totta kai!

Onko niin, ettei uusissakaan Flirt-junissa ole wlania? Matka lentokentältä keskustaan kestää lähes 40 min, mutta nettiin ei pääse. Mobiililaitteiden 3G/4G kuuluvuus junissa on yleensä kovin heikko ja kauempaa tuleville matkustajille käyttö on helposti myös todella kallista. Siinä voi moni turisti ihmetellä, miksi netti toimii 10 km korkeudessa lentokoneessa, mutta ei junassa Suomessa. Virossa samanlaisissa Flirt-junissa on netti tarjolla, totta kai!

Ihan jees että 190cm korkeudella tuo tanko mistä ottaa kiinni kun itse olen yli 190cm pitkä.. Noh, ei aina voit voittaa

Fiksua, että junia on kehitetty enemmän kaupunkikäyttöön sopiviksi.

Päätyeteisten ruuhkautuminen kuitenkin johtuu siitä, että ovia on junissa liian vähän; esimerkiksi Tukholmassa tai Kööpenhaminassa ovia on lähijunissa tiheämmin. Samoin taitaa olla muissakin kaupungeissa tai vaikka Helsingin metrossa. Asemapysähdykset sujuvat sutjakasti ja ihmisten hermoja säästäen, kun oville ei synny ruuhkia. Itselleni ei olekaan oikein avautunut, miksi HSL on ostanut taajamajunakäyttöön suunniteltuja junia kaupunkiliikenteeseen.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.