HSL ja HKL saivat Vuoden pyöräilyteko 2016 -tunnustuksen

Tunnustus myönnettiin kaupunkipyöräjärjestelmän toteuttamisesta.

HSL ja HKL palkittiin kaupunkipyöräjärjestelmän toteuttamisesta. Kuva: Lauri Eriksson / HSL

Helsingin seudun liikenne (HSL) ja Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) ovat saaneet Vuoden pyöräilyteko 2016 -tunnustuksen. Perusteena on suursuosion jo avausvuonna saavuttaneen ja erittäin toimivan kaupunkipyöräjärjestelmän toteuttaminen sekä suunnan näyttäminen koko Suomelle. Kaupunkipyörien ansiosta pyöräily on Helsingissä nyt kaikkien ulottuvilla.

Toukokuussa 2016 käynnistynyt Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä on tuonut lisää pyöräilijöitä kantakaupungin liikenteeseen. Kaupunkipyörät toimivat sekä itsenäisinä kulkuvälineinä että sujuvana osana joukkoliikennettä ja palvelevat kaikkia kaupungissa liikkuvia. Pyöriä käyttävät sekä helsinkiläiset että kaupungissa vierailevat: noin viidennes pyörien käyttäjistä asuu muualla kuin Helsingissä.

Pyörien käyttäjätavoitteet ylittyivät jo ensimmäisen kuukauden aikana. Koko kaudeksi eli lokakuun loppuun rekisteröityneitä käyttäjiä oli lokakuun loppupuolella yli 10 000. Päiväksi rekisteröityneitä polkijoita oli reilut 10 000 ja viikoksi rekisteröityneitä yli 2 000. Toukokuusta lokakuulle kestäneen kauden aikana yhdellä pyörällä tehtiin noin kuusi matkaa päivässä.

"Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä on käyttöasteeltaan yksi maailman suosituimmista, noin Pariisin järjestelmän tasoa.  Käyttäjämaksut ovat tuoneet kaupungille tuloja noin 400 000 euroa", kertoo projektipäällikkö Samuli Mäkinen Helsingin kaupungin liikennelaitokselta (HKL).

Pyörät ovat suosittuja etenkin lyhyillä matkoilla. Pyörillä on tehty lähemmäs 400 000 matkaa ja ajettu yli 740 000 kilometriä. Pyörät ovat kestäneet käyttöä hyvin; niitä ei ole varastettu ja ne ovat pysyneet hyvässä kunnossa. Pyöriä oli vuonna 2016 käytössä 500 kappaletta ja asemia vajaat 50.

"Järjestelmää on kehitetty ja laajennettu kaupunkilaisilta saadun palautteen perusteella", kertoo Mäkinen.

Toukokuussa alkavalla toisella kaudella polkupyörien määrä kasvaa kolminkertaiseksi viime kauteen nähden: pyöriä on silloin liikenteessä 1400 ja asemia 140. Samalla alue laajenee, sillä uusia pyöräasemia pystytetään kantakaupungin laidoille esimerkiksi Munkkiniemeen, Lauttasaareen ja Käpylään. Katukuvaan ilmestyneet kaupunkipyörätelineet havainnollistavat sen, miten 14 pyörää vie saman verran pysäköintitilaan kuin kaksi autoa.

Vuoden pyöräilyteoiksi etsittiin uusia ja raikkaita toimintatapoja edistää pyöräilyä ja lisätä pyöräilyn tuomaa hyvinvointia. Valintakriteereitä olivat vaikuttavuus, sosiaalisuus, iloisuus, kekseliäisyys ja kokeilevuus. Pyöräilykansan tekemien lukuisten ehdotusten joukosta valittiin kolme parasta tekoa. Kisan järjestivät Suomi Pyöräilee -hanke ja Pyöräilykuntien verkosto.