HSL:n hallituksen päätökset 2.5.2017

Kokouksen esityslistan voi lukea täältä:
http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2017473

Länsimetroa korvaava liikenne

Hallitus päätti jatkaa länsimetroa korvaavia joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyjä länsimetron käynnistymiseen saakka. Hallitus valtuutti HSL:n toimitusjohtajan tekemään tarvittavat hankintapäätökset ja sopimukset länsimetroa korvaavan liikenteen järjestämiseksi sekä länsimetron käynnistymisen yhteydessä mahdollisesti syntyvien liikennehäiriöiden varalle.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-2

Kahden HSL:n lähijunavuoron jatkaminen Karjaalle

Hallitus päätti hyväksyä kahden HSL:n lähijunavuoron jatkamisen Karjaalle ja valtuutti toimitusjohtajan allekirjoittamaan asiaa koskevan sopimuksen Raaseporin kaupungin ja Siuntion kunnan kanssa. L-juna, joka lähtee Helsingistä noin kello 23, jatkaa Kirkkonummelta Karjaalle. Arkipäivinä sama junayksikkö ajaa paluuvuoron aamun ensimmäisenä Y-junana Karjaalta noin kello 5.30 Helsinkiin. Aluksi kyseessä on kokeilu elokuusta 2017 kesäkuuhun 2019.
 

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-3

Laajasalon liikennöintimuutokset 14.8.2017

Hallitus päätti hyväksyä linjan 88 reittimuutoksen ja kumota liikennöintisuunnitelman 2017–2018 yhteydessä tehdyn päätöksen linjan 89 reittimuutoksesta. Linjan 88 reittiä muutetaan palvelemaan paremmin Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden tarpeita. Linja 89 säilyy nykyisellä Reposalmentielle päättyvällä reitillään. Muutokset perustuvat liikennöintisuunnitelmasta 2017–2018 saatuihin palautteisiin.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-4


Joukkoliikenteen lippujen hinnat Auton vapaapäivänä 22.9.2017

HSL kannustaa autoilijoita perheineen tutustumaan joukkoliikenteeseen auton vapaapäivänä, jota vietetään perinteisesti syyskuun 22. päivänä. Kertalippuja saa silloin ostaa normaalia edullisemmin. Hallitus päätti, että Auton vapaapäivänä aikuisten sekä mobiili- ja matkakortin arvolippujen hinta on yhden euron yhdellä vyöhykkeellä, 2 euroa kahden vyöhykkeen matkoilla ja 3 euroa kolmen vyöhykkeen matkoilla. Lasten ja alennusryhmien lippujen hinnat ovat vastaavasti 0,50 euroa, 1,00 euroa ja 1,50 euroa. Kansainvälistä auton vapaapäivää vietetään seitsemättätoista kertaa liikkujan viikon viimeisenä päivänä syyskuun 22. päivä. Liikkujan viikon (16.–22.9.) teemana on clean, shared and intelligent mobility. Auton vapaapäivänä järjestetään myös yleisötapahtuma yhteistyössä HSL:n, Sitran ja Motivan kanssa.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-5

HSL:n uuden hallintosäännön hyväksyminen

Hallitus päätti ehdottaa HSL:n yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous päättää hyväksyä HSL:n uuden hallintosäännön. Uusi hallintosääntö tulee voimaan 1.6.2017 ja sillä korvataan HSL:n toiminnan järjestämistä koskevien vanhan hallintosäännön, johtosäännön sekä taloussäännön määräykset.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-6


Kansainvälisen BEST-kyselytutkimuksen tulokset vuodelta 2016

Hallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2016 BEST-kyselytutkimuksen tulokset. Kansainvälisellä BEST-joukkoliikennetutkimuksella (Benchmarking in European Service of Public Transport) mitataan eri Euroopan kaupunkien asukkaiden tyytyväisyyttä alueensa joukkoliikenteeseen.  Kokonaisarvosanalla mitattuna HSL sijoittui kaupunkikohtaisessa vertailussa vuoden 2016 tuloksissa jaetulle toiselle sijalle yhdessä toisen pohjoismaalaisen pääkaupungin Oslon kanssa. HSL-alueella 74 prosenttia asukkaista oli tyytyväisiä joukkoliikenteeseen. Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-7

 

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometrin alustavat tulokset

Hallitus merkitsi tiedoksi maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometrin eli MAL-barometrin alustavat tulokset.  MAL-barometri on Helsingin seudun 14 kunnan 15 vuotta täyttäneille asukkaille sekä kuntien luottamushenkilöille suunnattu mielipidekysely. Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella:

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-8

Linkki tiedotteeseen:

https://www.hsl.fi/uutiset/2017/liikenteen-paastot-alas-sanovat-helsingin-seudun-asukkaat-9874

Kehäradan vaikutukset liikkumiseen

Hallitus merkitsi tiedoksi Kehäradan liikkumistutkimuksen tulokset. HSL on selvittänyt Kehäradan sekä samaan aikaan toteutetun Vantaan bussilinjaston uudistamisen ja runkolinjan 560 käyttöönoton vaikutuksia joukkoliikennematkustajien liikkumiseen. Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella.

Linkki esitykseen:
http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-9

Linkki tiedotteeseen:
https://www.hsl.fi/uutiset/2017/keharata-kasvatti-junien-suosiota-9950

Joukkoliikenteen kaluston laatututkimus syksyllä 2016

Hallitus merkitsi tiedoksi joukkoliikenteen kaluston laatututkimuksen. Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella:

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-10

Linkki tiedotteeseen:

https://www.hsl.fi/uutiset/2017/hsl-alueen-bussien-laatu-koheni-kevaasta-2016-9949

Helsingin seudun nuorten asenteet ajokortin ja auton omistamista kohtaan

Hallitus merkitsi tiedoksi Nuorisobarometrin alustavat tulokset. HSL:ssä tutkitaan vuonna 2016 kerätyn Nuorisobarometrin aineistolla Helsingin seudun nuorten asenteita ajokortin ja auton omistusta kohtaan. Tutkimuksen ensimmäiset tulokset ovat valmistuneet. Tekeillä on laajempi tutkimusraportti, joka ilmestyy myöhemmin keväällä. Alustavista tuloksista on tiedotettu erillisellä tiedotteella:

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-11

Linkki tiedotteeseen:

https://www.hsl.fi/uutiset/2017/suurin-osa-helsingin-seudun-nuorista-haluaa-edelleen-ajokortin-auton-omistaminen

HSL:n lausunto liikenteen päästövähennyksistä

Hallitus merkitsi tiedoksi HSL:n lausunnon liikenne- ja viestintäministeriön parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivan työryhmän työhön liittyvistä liikenteen päästövähennyksistä.

Linkki esitykseen:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017473-13